MIKÄ pahinta..?

Pahinta on tietysti, jos nämä oireet ja sairaudet tulevat kaikki lopulta ajan kuluessa ja kroonistuvat. Itse ei juuri voi valita minkä niistä saa ja paraneeko vai ei. Mitä nopeammin pystyy pääsemään altistuksesta eroon, sitä parempi ennuste. Oma näppituntumani on se että lasten riski on suurin hengitystiesairauksien ja astman suhteen, aikuisilla nämä epäselvät syndromat ja oireyhtymät joista kukaan ei ota tolkkua ja niistä tulee nivelsairauksia ja muuta kroonista. SYöpäriski liittyy lähinnä ravinnon homeisiin joten niitä on syytä välttää. Mykotoksiineja on maapähkinöissä, viinissä, kahvissa, tupakassa, joskus viljassa, viimeksi todettiin Lidlin maissilastuissa.

Pahintako? On tietenkin yksilöllistä, miten kenenkin käy. Minun kohdallani on pahinta immuunijärjestelmän häiriintyminen, keuhkoihin jäänyt tulehdus ja ulkonäössä tapahtuneet muutokset - aikaa homekämpästä lähdöstä yli 6 vuotta.

Sairastun herkästi, eikä elimistölläni ole voimaa tervehtyä tavallisesta flunssasta niin nopeasti kuin "pitäisi". Alaluomeni ovat jättiturvonneet, myös toinen puoli kasvoista on enemmän tai vähemmän turvonnut.

Eli, pahinta on mielestäni ne terveysongelmat, jotka jäävät ja joihin ei tunnu saavan apua mistään.

Kaksi pahinta on eristäytyminen muista ja vakavat terveysongelmat. Hengitysteiden turpoamisen vuoksi on välteltävä altistumista, silloin tavallinen kaupassakäynti on melkoista extremeä, kun ei koskaan tiedä mikä tulee vastaan ihmisten vaatteissa. Epäilevä erkki se siellä naureskelee, mutta tiivistettynä se on noin. Kun on vuorokauden kärsinyt vaakatasossa päänsärystä ja pahoinvoinnista ja siihen päälle tulee jälkiväsymys, niin siinä reippaimmaltakin hymy hyytyy, kun miettii tällaistako se on ennen viimeistä hengenvetoa...

Kun sairastelet, ei kukaan tunnut tietävän mihin sairastelu johtaa. Kerrotaan, että tähtäämme oireettomaan tasapainoiseen astmaan... ja tilanne on se, ettei mikään ole tasapainossa, mikäli oleskelu kosteusvaurioisissa tiloissa jatkuu.

Olin eilen kilpirauhasen leikkauksessa, poistettiin vain toinen lohko (30g). Leikkaus tehtiin päiväkirurgisena, koska oireilin sairaalan tiloissa pahastikin. Päiväkirurginen osa oli uutta rakennettua osaa, enkä oireillut siellä. Joten leikkaukseen aamulla klo 7.15 ilmoittautuminen ja siitä vaatteiden vaihtoon, noin klo 7.30 hoitajan juttusilla ja vatsalääkitys vatsahaavojen vuoksi, esílääkityksestä kieltäydyin, jotta minimoin pahoinvoinnin mahdollisuutta nukutuksen jälkeen, noin klo 8.00 tapasin kirurgin vielä kerran, olimme tavanneet muutama kuukausi sitten, kun leikkauksesta sovittiin, hän tunnusteli kaulan ja totesi, että patti olisi kasvanutkin vielä lisää, kertoi leikkauksesta, sai kysellä ja jutella vapaasti, joten kerroin katsoneeni Youtubesta ko. leikkauksen ja hämmästelin sen hitautta, johon kirurgi hämmästeli että onko siellä näitäkin leikkauksia nähtävillä ja todellakin se on hidasta puuhaa ja milli kerrallaan edetään ettei lisäkilpirauhasia vaurioiteta jne.

Noin klo 8.30 hoitaja hakee leikkaussaliin, jonne kävelemme ohittaen useampia toimenpidehuoneita. Portaat ylös kapealle leikkauspöydälle ja alkuvalmistelut olivat käynnissä joka puolella. Anestesialääkäri kyseli vielä kuulumisia ja hauskuutti koko porukkaa vitseillään, hoitajat kertoivat tekemisistään kevyesti ja siitä, että herään tässä samassa tilassa, mutta ehkä ensimmäinen muistikuva on heräämishuoneesta. Näin kävikin.

Heräsin noin 1,5 tunnin leikkauksen jälkeen ja ensimmäinen muistikuva on heräämishuoneesta, jossa vieruskaveri sermin takana valittaa pahaa oloaan. Oma olotila on hyvä, happisaturaatiokäyrä liikkuu 92-97 välillä aina kun takana olevaan monitoriin katson, hengitys 11-13 kertaa, verenpaine alle 130... muita en muistakaan.

Hoitaja tulee katsomaan ja kyselee miltä tuntuu, ja tuo vähän vettä jota saan juoda pillillä. Pahoinvoinnin tunnettakaan ei tule, kaula on pinkeän tuntuinen, muttei kipeä. Saan nousta istumaan sängyn reunalle ja siitä seisomaan. Hetken kuluttua hoitajan kanssa siirryimme kävellen päivähuoneeseen odottelemaan kotiin lähtöä.

Päivähuoneessa istuin nojatuolissa ja hoitaja mietti mitä toisi, jos olisin jäämässä sisään osastolle, en saisi syödäkseni mitään vielä leikkauspäivänä, mutta olin lähdössä kotiin, joten hoitaja toi jugurttia, tuoremehua ja vettä. Söin ja join, pahoinvointia ei tullut joten vein roskat lajitteluun ja otin samalla tiskirätin ja pyyhin tuolini viereisen pöydän kahvitahrat pois ja järjestelin pöydän tavarat paikoilleen.

Voiti oli hyvä, kipu ei ollut, kurkku vähän karhea ja vähän väsyneempi olo, johtuen varmasti nukutuksesta, mutta ei LÄHESKÄÄN verrattavissa työpäivieni olotilaan, joka oli hirveä ja joka muuttui aina vain pahemmaksi.

On siis huomattavasti helpompaa selvitä 1,5 tunnin leikkauksesta, nukutuksineen, kuin normaalista työpäivästä työpaikallani, jossa sisäilma on parasta mahdollista laadultaan! Aika käsittämätöntä kyllä, mutta totta!

Sain puhelimen käyttööni ja soitin mieheni hakemaan minut, hän tuli pihaan 14.45. Olin vaihtanut tätä ennen omat vaatteet päälleni, joten hyvästelin hoitajat ja muut odottelijat ja lähdin kotiin. Hoitaja antoi mukaani paperit, sairauslomatodistuksen, leikkauskertomukset, reseptit, haavanhoito-ohjeet, tiivistelmän toimenpidepotilaalle jossa ohjeet haavan hakasten poistamisesta, kilpirauhasen toiminnan tarkkailusta labroin ja siitä, että leikattu näyte oli patologin tutkittavana, vastauksen tutkii lääkäri ja ilmoitetaan mahdollisista lisätutkimuksista.

Anestesialääkäri kertoi jo salissa, että antaa mukaan pari pahoinvoinnin estoon tarkoitettua tablettia, jotka voin tarvittaessa ottaa. Ohjeisiin kuului ottaa kipulääkkeet säännöllisesti 2-3 päivän ajan. Hoitaja kertoi vielä, että soittaa seuraavana päivänä kotiin seurantasoiton miten menee.

Hän soitteli aamupäivän aikana tänään ja kertoi, että anestesialääkäri, hoitajat ja muutkin olivat jo kyselleet miten kotiutuminen oli sujunut. Syynä on se, että olin ensimmäinen potilas, jolla leikattiin päiväkirurgisena kilpirauhanen. Kaikki meni loistavasti, kotonakaan ei pahoinvointia tai kipua ole ollut. Kirurgi leikkasi siten, ettei haava vuoda, joten mitään ylimääräisiä letkujen poistoja tms. haavasta ei ole. Siinä lyhentelin lapsen lapsen housunlahkeita ja juttelin hoitajan kanssa. Kyselin myös oliko tuota sairauslomaa nyt vähän liikaakin, mutta hoitajan mielestä ei. Siitähän ei keskustelua käyty, vaan sairausloman kirjoitteli kirurgi ja sitä tuli suoraan pari viikkoa. Ehkä turhan paljon, mutta voihan se vielä tarpeeseenkin tulla.

Haava tuntuu kaulalla siltä, kun siinä olisi vähän kiristävä teippi ja sehän siinä käytännössä onkin.

Oli outoa nukkua selällään, sillä aikaisemmin en pystynyt nukkumaan tuon patin vuoksi kuin vatsallani ja lisäksi korvaa ei särje yhtään ja hegittäminen on myös pystyssä selkeämpää. Nyt vasta huomaan sen, että eihän se vain öiseen aikaan vaivannut, mutta kaikkeen tottuu.

Haavan hakaset poistetaan maanantaina ja siihen asti pitäisi vältellä haavan kastumista. Sen jälkeen suihkuttelua ja haavateipin käyttöä kunnes haava on riittävästi toipunut.

3-4 viikon päästä kilpirauhasen kokeet, jotta nähdään pärjäänkö ilman lääkitystä. Hyvät mahdollisuudet siihen on, mutta toisinkin voi käydä. Sitten vain seurataan miten käy ja miten toinen puolisko ottaa itseensä, toimiiko oikein vai alkaako kasvamaan, sillä sinnekin puolelle näitä pieniä pesäkkeitä vielä jäi. Mutta päiväkirurgisena ei koko lohkon poistoa voinut tehdä, näin kertoi kirurgi. Joten nyt edetään näin ja ehkä jossakin vaiheessa uusitaan kaikki, mutta siihen voi mennä vuosia, tai sitten sitä ei tarvitse edes koskaan tehdäkään.

Leikkauskertomuksessa kerrotaan, että rauhanen kiertyy Berrin ligamenttiin ja siitä trakean pintaan.. en tiedä mikä on Berrin ligamentti, mutta trakeaan leviämisen tunsin ihan kunnolla, kuten nyt sen että on vapaampi hengitellä taas.

No, miten ja miksi kilpirauhanen otti itseensä? Jossakin homehässäkän vaiheessa se alkoi oireilemaan, kipuili aina enemmän altistuksessa ja 2005 todettiin kasvua, nyt kasvu vain nopeutui ja leikkauskertomuksessa sanotaan, että preparaatti painaa 30 g ja on halkaisupinnaltaan täysin struuman täyttämä.

Mitään syytä miksi kilpirauhanen alkoi toimia näin, ei ole ollut, ei ole todettu poikkeavia arvoja, vain tuota kasvustoa joka levisi sitten kaulan rakenteisiin.

Selkeää on, että kasvu alkoi kun sairastuin työpaikkani kosteusvaurioista ja se kiihtyi altistuksissa. Keuhkolääkärini mukaan kyse oli masennuksesta tai vaihdevuosista, onneksi en uskonut, vaan otin yhteyttä terveyskeskukseen ja siellä hoitaja kertomani mukaan jo arveli ongelman olevan kilpirauhasessa, saman varmisti lääkäri ja nyt odottelen vielä tuota patologin viimeistä arvioita, että kaikki on ok. Ja siinä se.

Kun meille kerrotaan, että kyllähän homeet paljon aiheuttavat ja eihän kukaan kerro, että vain astmaa sairastaisimme, niin ne ovat tilastollisia tietoja. Kun sitten olet tässä tilanteessa, niin ei kukaan tule sanomaan, että arvelemme tämän johtuvan alkuperäisestä altistuksestasi työpaikallasi. Tilastollisesti kerrotaan mitä kerrotaan, meidän arkipäivään ei nuo tiedot kuitenkaan kuulu.

Miten uskomatonta soopaa kertoi tuo tutkija A-Studiossa eilen, ettei kannata tutkia mitään, pitää vain korjata tilat kuntoon, ei kannata uhrata rahaa tutkimuksiin, vaan se raha tulee kohdentaan korjauksiin! MITÄ korjataan ja miksi ja miten? Miten korjata työpaikkani tilat minullekin sopiviksi, kun ne jo täyttävät kaikki sisäilmavaatimukset, ja silti en pysty siellä hengittämään, en pysy terveenä minuuttiakaan. Miten niin voidaan korjata, jos ei tiedetä mitä korjataan ja miten?

Miten kukaan TUTKIJA voi olla noin dementoitunut ja vielä pysyä virassaan? Juuri oli näytetty asuntoa, jota oli korjattu useaan kertaan ja siltikin perhe eli asuntoautossa! Ja eikös tämä "rehellinen" tutkija totea, ettei mitään kannata tutkia, korjataan vain! Juurikin tuollaisia tutkijoita tarvitaan, mutta mihin, sitä pitäisikin tarkemmin miettiä.

Ei tuollainen tutkija meitä missään vaiheessa auta, se on selvä. Sillä jos emme koskaan saa tietää mikä meidät sairastuttaa näin pahoin, niin eipä sitä hoitoakaan tarvitse miettiä. Ensin pitää tietää mistä sairastuu ja miten, sitten sitä ehkä voidaan hoitaa tai ainakin auttaa terveitä, jotteivat enää sairastu samoissa tiloissa yhä edelleen.

Jos sitä oikeaa halua auttaa on, pitäisi aloittaa rehellisesti puhumaan asioista, eikä vain valitella että turhaan ei saa pelotella ihmisiä! Miten niin turhaan? Kyllä minua olisi saanut pelotella ja pahastikin, siitähän selviää ilman krooniasia sairauksia!

Mutta jos kyse on siitä, että emme halua tunnustaa omaa kyvyttömyyttämme ongelman laajuuden vuoksi, eikä rahaakaan ole riittävästi mihinkään kunnon toimenpiteisiin, niin tilanne onkin toinen. Mutta tutkijahan totesi, että "ei ole kyse mistään uudesta tutkimuksesta, ME olemme tienneet asiat jo pitkään...." NIIN ja mihin sitä tietoa taas onkaan KÄYTETTY?

Ulos viroista tuollaiset tutkijat ja tilalle henkilöt, jotka kykenevät työnsä myös tekemään!

kun rehellisiä vastauksia ei saa.

Kyselin sairastuttuani (kun jouduin kierteeseen: työpaikkapefseurantaa ja pätkäsairaslomaa ja takas työpaikalle jne), että voiko olla vaarallista, kun hengittäminen sattuu. En saanut vastausta.
Myöhemmin tutkimuksissa löytyi arpikudosta ja mattalasimuutoksia, joka muuttui aprikudokseksi. Diffuusiokapasiteettikin seilasi luvattoman alhaalla.

Nyt olen remontin jälkeen työpaikalla taas, hengittäminen alkoi sattua 2 viikon jälkeen.

Nyt tiedän, etten saa terveyttäni takaisin, en myöskään eläkettä. Olisi kuulemma tehtävä taas työpaikkapefseurantaa, mitä tehdä kun peffit nousee ja samalla puhaltaminen sattuu. Seurantatulos olisi hyvä eikä kerro ongelmistani mitään.

Remontissa tuotiin ne tavarat takas, eli päättäjät eivät vieläkään usko, että työpaikallamme on terveysvaara. Terveys on mennyt lopullisesti kahdelta, oireilevat eivät uskalla vieläkään puhua. Raha puhuu.

http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000037487939

...............