Tykkäävätkö

Ideaparkista Pieksämäellä?
Äänestäjä
3424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tämän aamun aamutv:ssä hän halusi lähikauppojen säilyvän.

Äänestä

Tiedustelin Timo Soinilta itseltään kantaa Pieksämäen Ideaparkiin. Hän ei vastusta, vaan kertoi asian olevan paikallisesti päätettävissä.

Asuntoministeri Vapaavuoren häärääminen asian kimpussa kummastuttaa. Halunneeko peitellä sitä tosiasiaa, että pääkaupunkiseudulla on lähes 6500 asunnotonta. Töitä siis kotiseudulla olisi pilvin pimein.

En voi ymmärtää näitä kehitysjarruja. Missä nämä häärääjät olivat kun Pieksämäki menetti yli 2000 työpaikkaa laman aikana. Nyt kun on noustu päättäjien ja johtavien virkamiesten toimesta muuttovoittoiseksi paikkakunnaksi, ollaan asiaa torppaamassa.

Perussuomalaisten yksilöllinen kanta asiaan näyttää vaihtelevan. Puolueesta riippumatta jokaisen vastustajan tulisi miettiä 1000 työpaikan merkitystä Pieksämäelle ja koko Itä-suomelle. Tuskinpa heistä kukaan olisi valmis vastaamaan edes yhden työpaikan antamasta toimeen tulosta.

Äänestä
  • Mtv 3:n aamussa tänään. Hän totesi, että vain muutama koko maassa suunnitteilla olevista 165:stä valtavasta kauppakompleksista tullaan rakentamaan. Ja pienemmästä päästä, koska tällaisille ei kerta kaikkiaan tule riittämään kysyntää.
    Näin on. Tuo 1000 työpaikkaa on kummitellut pitkään ja yhä näyttää olevan kuvitelmissa. Jos työpaikkoja syntyy tuo määrä, lähtee jostain muualta pois vähintään vastaava määrä lopettavien pienten kauppojen takia ja suurin negatiivinen vaikutus sillä on lähialueen muihin kaupallisiin keskustoihin. Siis Pieksämäellä Pieksämäen, Vihdissä Vihdin ja Kiimingissä Kiimingin keskustan ja alakeskustojen työllisyyteen ja kaupunkien nettotulonmuodostukseen.
    Vapaavuori sanoi myös, että on aika hullua kuvitella, että ihmiset lähtisivät kovin kauan kovin pitkälle pelkästään kaupallisten asioiden vuoksi, kun joka puolella kuitenkin rakennetaan kaupan kiinteistöjä.
    Muuten Keskisen tappiot ovat olleet jättisuuria, kuten eilen saimme lööpeistä tietää. Luova hulluuskaan ei näytä auttavan, kun talouden heikkenemisen merkit, bensan ja ruuan hintojen tolkuton nousu ovat pakottanut ihmiset varovaisiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perussuomalaaset kirjoitti:

Ideaparkista Pieksämäellä?
Äänestäjä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu