Vanhoillislestadiolaisuus herättää ihmisissä jostain syystä kiihkeitä tunteita. Siihen on joku syy.
Haastan vl-uuteen kriittisesti suhtautuvat palstalaiset vastaamaan kysymykseen:
mikä vanhoillislestadiolaisuudessa tulisi
olla toisin, jotta voisitte sen hyväksyä?
Muiltakin olisi kiva saada kommentteja.
Haastan vl-uuteen kriittisesti suhtautuvat palstalaiset vastaamaan kysymykseen:
mikä vanhoillislestadiolaisuudessa tulisi
olla toisin, jotta voisitte sen hyväksyä?
Muiltakin olisi kiva saada kommentteja.
Vastaukset 17
Vanhimmat
ei tarvi aina vastata! Lähdenpä hetkeksi muihin hommiin(onhan tässä istuttukin)
En enää muista luennoilta, mitkä opilliset asiat eroittivat esikoiset vanhoillisista. Vähän aikaa minua horjutettiin ajattelemaan, että esikoiset tuntuvat joissakin kohden jopa raamatullisemmilta kuin me vanhoilliset. Mutta: juuri siitä päätellen, että pilkka ja iva kohdistuu meihin vanhoillisiin, taitaa se olla sen merkki, että olemme oikealla suunnalla. En tiedä, kiukuttaako el:iä, kun pilkatkin kohdistuvat vl:iin; onhan kielteinen palaute aina parempi kuin ei mitään.
Vanhoillisista erosi samana vuonna 1895 kuin esikoiset lähtivät, myös uusheräyslestaadiolaiset. Vanhoillisista on sen jälkeen eronneet pikkuesikoiset 30-luvulla sekä elämänsanalaiset v. 1962, lisäksi joitakin pienempiä, paikallisiakin hajaannuksia, kuten Simpeleen rauhanyhdistys poistettiin kokonaan SRK:sta synnin ja riettauden takia. Esikoisista ei ole tietoni mukaan ainakaan tätä määrää hajaannuksia lähtenyt. Missä on tulta, siellä taitaa olla myös elämää. Tälläkin hetkellä vanhoillisissa on pieni oppositio, jonka mukaan rauhanyhdistysten johtokunnat ja muut vaikuttajat voisivat asiat fiksumminkin hoitaa. Hyvää puhujaa kadehditaan, eikä hänelle anneta kovin tiuhaan puhujavuoroja. Tulkoonpa tämäkin tieto nyt kaikkien sikojen revittäväksi!
"Tälläkin hetkellä vanhoillisissa on pieni oppositio, jonka mukaan rauhanyhdistysten johtokunnat ja muut vaikuttajat voisivat asiat fiksumminkin hoitaa."
Oppositio? Mitä he opponoivat?
Vanhoillislestadiolaisia on enemmän kuin esikoislestadiolaisia. Esikoislestadiolaisista eivät monet ole edes kuulleet. Tämä on yksi hyvin merkittävä syy siihen, miksi esim. median negatiivinen huomio kohdistuu enemmän vanhoillislestadiolaisuuteen. Mutta siellä missä esikoislestadiolaisuuden kanssa joudutaan tekemisiin ja missä totuus tuodaan esiin, siellä kyllä aina esiintyy myös halveksuntaa ja pilkkaa eri muodoissaan.
Ja toinen pointti on sitten se, että osa vanhoillislestadiolaisuuteen kohdistuvasta kritiikistä on ihan muuta kuin pilkkaa Kristuksen tähden.
Esikoislestadiolaisuudessa on ollut 1900-luvun alun hajaannusten jälkeen yksi ainoa näkyvään eroon johtava hajaannus 60-70-luvuilla. Mutta erimielisyyksiä on esikoislestadiolaisuuden sisällä ollut enemmän tai vähemmän aina niin kuin Kristuksen seurakunnan tulee aina olemaan ja on aina ollut. Avoimilta hajaannuksilta on onneksi kuitenkin vältytty.
Esikoislestadiolaisuudessa on tavallaan sisäänrakennettu hajaannuksen esto siinä, että Pohjois-Ruotsin saarnaajilla on arvovalta koko esikoislestadiolaisuudessa. 60-70-luvun avoimen hajaannuksen mahdollisti esikoislestadiolaisuudessa juuri se, että silloin tapahtui hajaannus myös Ruotsissa.
Mitä tulee lestadiolaisuuden suuriin hajaannuksiin, niin esikoislestadiolaisen käsityksen mukaan sekä vanhoillislestadiolaisuus että uusheräys erosivat esikoislestadiolaisuudesta eikä päinvastoin, uusheräys ensin ja sitten vanhoillislestadiolaisuus. Esikoislestadiolaisuudessa mainitaan vanhoillislestadiolaisuuden eroamisen syinä useimmiten synnin luvallisuus. Uudenheräyksen eroamisen syynä taas mainitaan lakihenkisyys.
Samoin rauhansanalestadiolaisuus käsitykseni mukaan erotettiin eikä eronnut.
Tiedätkö miksi se on niin että Vanhoillislestaadiolaisuudesta erotettiin Esikoislestadiolaisuus ja muut suuntaukset?
Sana "erotettiin" ei ole ehkä ihan oikea esikoislestadiolaisuudesta puhuttaessa. Suomessa tapahtuma meni paikkakuntakohtaisesti vähän eri tavalla: joillain paikkakunnilla esikoislestadiolaiset erotettiin, joillain paikkakunnilla he erosivat itse, joillain paikkakunnilla kaikki jäivät esikoislestadiolaisuuteen ja joillain paikkakunnilla enemmistö jäi esikoislestadiolaisuuteen ja vanhoillislestadiolaiset erosivat. Maailmanlaajuisesti katsoen esikoislestadiolaisten näkökulmasta oli kuitenkin niin, että vanhoillislestadiolaisuus erosi esikoislestadiolaisuudesta. Syinä tähän hajaannukseen on mainittu erilaiset näkemykset kristityn vaellukseen liittyvistä asioista sekä Ruotsin Lapin saarnaajien asema koko lestadiolaisen herätysliikkeen suhteen.
Rauhansanalaisuus sen sijaan erotettiin vanhoillislestadiolaisuudesta ja syyt liittyivät ennen kaikkea seurakuntaoppiin. Amerikassa oli joukko, jota Suomen vanhoillislestadiolaisten enemmistö piti eriseuraisena ja he kutsuivat saarnaajia Amerikkaan Suomesta. Kutsua noudattaneet saarnaajat sitten erotettiin Suomeen palattuaan ja heidän mukanaan heidän puolustajansa. Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla ei juuri tiedetty suomenkielisen puolen asioista, mutta ilmeisesti heidät erotettiin "varmuuden vuoksi"... Tärkeänä linkkinä tässä ruotsinkielisten erotettavien joukkoon joutumisessa oli ehkä kaksikielinen pappi V. Kivioja, joka erotettiin ja hän taas oli arvostettu ruotsinkielisen Pohjanmaan lestadiolaisten joukossa.
mitä nämä tarkoittavat, kun kirjoitit:
"erilaiset näkemykset kristityn vaellukseen liittyvistä asioista sekä Ruotsin Lapin saarnaajien asema koko lestadiolaisen herätysliikkeen suhteen"?
Minähän en tietysti silloin elänyt, mutta kuulopuheiden kautta olen jotain kuullut.
Esikoislestadiolaisuudessa koettiin, että vanhoillislestadiolaiset eivät saarnanneet parannusta sellaisista asioista, jotka esikoislestadiolaisten mielestä olivat turhuutta. Mutta mitään tarkkoja esimerkkejä tästä en osaa mainita.
Ja Ruotsin Lapin saarnajien asemasta esikoislestadiolaisuudessa haluttiin jatkaa Raattamaan linjaa, jonka mukaan Ruotsin Lapin saarnaajilla on auktoriteettiasema koko lestadiolaseen herätysliikkeeseen maailmanlaajuisesti, koska liike on sieltä lähtöisin. Ja he voisivat tämän perusteella toimia erilaisten kiistakysymyksien ratkaisijoina ja neuvonantajina. Vanhoillislestadiolaisuudessa taas ei kannatettu tällaista maantieteellisesti määräytyvää auktoriteettia.
Voi olla, että syitä oli muitakin, mutta nämä syyt ainakin esiintyvät usein.
Hajaannuksen jälkeen on sitten kehittynyt myös muita eroja. Ja minulle henkilökohtaisesti ne myöhemmin kehittyneet erot ovat itse asiassa suurempana syynä siihen, että vaaka kallistuu esikoislestadiolaisuuden eduksi, kuin alunperin hajaannukseen syynä olleet asiat. Näistä merkittävimpiä minulle ovat ehkä seurakuntaoppi (tosin yhtä tiukkaa seurakuntaoppia esiintyy kyllä myös esikoislestadiolaisuudessa), sakramenttioppi ja erilaisten ajatusten sietokyky seurakunnan sisällä.
myöhemminkin on vanhoillisuudesta eronnut ihmisiä juuri noiden syiden takia, mm. pappislinjan aikoihin.
Olen lukenut jostain, että tuosta esikoisasemasta puhutaan hebrealaiskirjeen 12. luvussa. Ovatko tämän alueen ihmiset (esikoiset?)vieläkin esikoisasemassa päätöksenteossa?
Arvelisin, että sakramenttioppinne on lähempänä kirkon opetusta kuin vanhoillisten. Aiheuttaako toisten tiukempi käsitys esim. seurakuntaopissa ongelmia? Kyllähän meilläkin on erilaisia käsityksiä, lähinnä kai ns. ehdonvallan asioissa.
Niin siis niiden syiden takia, joita minä pidän tärkeinä on syntynyt vanhoillisuudesta suuntia myös suuretn hajaannusten jälkeen? Niiden esikoislestadiolaisuuden ja vanhoillislestadiolaisuuden välisen eron syiden takiahan ei liene sen jälkeen syntynyt vanhoillislestadiolaisuudesta uusia haaroja tietääkseni.
Mutta jos siis tarkoiti näitä myöhemmin kehittyneitä eroja, joita minä sanoin pitäväni tärkeämpinä kuin niitä alkuperäisiä eron syitä, niin se pitää kyllä paikkansa. Rauhansanalaiset eivät hyväksyneet vanhoillislestadiolaisuuden tiukentuvaa seurakuntaoppia. Ja sitten taas 60-luvulla ns. pappislinjalaiset eivät hyväksyneet sitä, että sakramenttien osalta oltiin viemässä oppia yhä kauemmaksi luterilaisesta opista, ja kai seurakuntaopinkin osalta koski sama myös tätä suuntaa.
Hebrealaiskirjeessä tosiaan puhutaan esikoisten seurakunnasta. Mutta se kyllä ymmärretään niin, että siinä puhutaan Kristuksen maan päälle perustamasta seurakunnasta, jossa Kristus on esikoinen. En ole kuullut, että tätä esikoisten seurakuntaa kukaan esikoislestadiolaisuudessakaan rajaisi jollekin maantieteelliselle alueelle.
Itse ajattelen siitä, että jokainen elävän uskon kautta Kristuksee yhdistynyt on esikoinen, ei ainoastaan joskus kauan sitten eläneet tai jossain tietyllä alueella asuneet. Ja ajattelen, että tämän paikan hengellinen sisältö keskittyy ennen kaikkea siihen, että koska kuninkaan esikoispoika perii isänsä valtakunnan, niin kaikki uskovaiset tulevat tämän Kristuksen kanssaperillisiksi esikoisoikeutensa kautta ja perivät taivaan valtakunnan.
Mutta kyllä sellaistakin selitystä esiintyy, että apostolit olivat esikoisia eli ensin syntyviä apostolisella ajalla, ja lestadiolaisuuden alkuajalla olivat Raattamaa ja muut esikoisia. Ja tietysti tämä on totta, hehän syntyivät hengellisessä mielessä ennen meitä jälkeen päin tulleita. Ja tästä juontaa sitten juurensa se ajatus, että heillä oli siellä suurempi arvovalta kuin muualla. Mutta ei sillä asialla varmasti ole kovinkaan paljon tekemistä juuri tämän hebr. 12 kanssa.
Esikoislestadiolaisuuden ehtoollisoppi on kyllä lähempänä kirkon opetusta kuin vanhoillislestadiolaisten siltä osin, että siinä uskotaan olevan syntien anteeksiantamus. Mutta perinteisesti ollaan ajateltu, että siinä on syntien anteeksiantamus vain uskovaisille. Nykyään esiintyy kyllä jossain määrin myös sellaista käsitystä, että ehtoollisessa voi myös epäuskoinen käsittää uskon.
Kasteen osalta esikoislestadiolaisuudessa on ollut aina enemmistön kantana, että siinä ei tapahdu uudestisyntymistä, mutta vähemmistönä on koko ajan kulkenut mukana myös luterilaisempi kanta, että kasteessa tapahtuu uudestisyntyminen. Tämä viimeksimainitty näkemys on ollut ehkä vähän yleistymään päin viime aikoina, ja siitä on aiheutunut myös joitain hankaluuksia, jos saarnaaja on korostanut sellaista näkemystä saarnoissaan.
Voihan siitä tietysti joskus syntyä vaikeuksia, jos seurakuntaopista (tai muusta opillisesta asiasta) on erilaisia ajatuksia, mutta vaikka olisikin erilaisia ajatuksia se ei oikeuta suuttumaan, katkaisemaan välejä tai tuomitsemaan toista epäuskoiseksi. Kristillisessä rakkaudessa kun toinen toistaan kannetaan niin kaikki menee hyvin ja siinä rukouksessa, että Jumala kirkastaisi itse kullekin Henkensä kautta myös oikean opin.
On jäänyt mieleeni jotain sen tapaista, että "el:ssa on vanhoillisuutta perinteisesti sanottu lihan vapauden eriseuraksi ja uusherätystä oman vanhurskauden eriseuraksi".
Muistini yltää noin 40:n vuoden päähän, mutta en muista, että vl-seuroissa tai muuten kanssapuheissa olisi olisi mitenkään kosketeltu el:tta. Kun asuin koillis-Lapissa, joku saattoi joskus viitata uusheränneitten "pyhitysoppiin", mutta el:tta en todella muista koskaan mainitun.
Eilen illalla luin noita keskustelujanne, ja mietin taas kerran, mikä mahtaa olla se "lihan vapaus". - Voisiko käsitysero syntyä siitä askeettisuudesta, jota ymmärrän el:ssa noudatettavan. Tarkoitan kertomuksia kotien sisustuksesta ja vaikkapa naisten huiveista.
Alkuaikoin el oli todella varmaan se konservatiivisempi; tosin nykyaika on tainnut tuoda el:een sellaisia muutoksia, että nyt vl on se "vanhoillinen".
Tällä palstalla vl:ia on kovinkin sanoin sättimällä hätistelty ties millaisiin kannanmuutoksiin ja ulostuloihin.
Voi kuitenkin sanoa, niinkuin Pietari sanoi Jeesukselle: "Herra, mihin me menisimme, sillä Sinulla on iankaikkisen elämän sanat."
"Voi kuitenkin sanoa, niinkuin Pietari sanoi Jeesukselle: "Herra, mihin me menisimme, sillä Sinulla on iankaikkisen elämän sanat."
Tärkeä asia, mikä on syytä kaikkien muistaa, on se, että Jeesus tai Pietari eivät kumpikaan olleet mitään "vain me" -miehiä.
Tai oikeastaan Jeesus oli - Hän kehottaa kaikkia tulemaan omaan "vain me" joukkoihinsa. Sen sijaan Jeesus on kauhuissaan siitä, jos joku yksittäinen poppoo alkaa omia itselleen koko maailman kattavaa Jeesuksen "vain me" oppia.
Maininnat vanhoillislestadiolaisuudesta esikoislestadiolaisten seuroissa ovat äärimmäisen harvinaisia, itse olen kuullut vain pari kertaa. Mutta jos olisikin niin, että maininnat vanhoillislestadiolaisuudesta el-seuroissa olisivat yleisempiä kuin maininnat esikoislestadiolaisuudesta vl-seuroissa, niin se johtuu varmasti siitä, että vl:iä on enemmän ja siksi on todennäköisempää, että keskiverto el joutuu tekemisiin vl:n kanssa kuin että keskiverto vl joutuu tekemisiin el:n kanssa. Esim. norjalaisesta lestadiolaisuuden suunnasta lyngenlestadiolaisuudesta en ole kuullut koskaan mainintaa Suomen esikoislestadiolaisten seuroissa, vaikka Norjassa siitä saattaa kuulla, koska se on siellä merkittävä suunta. Norjassa taas ei ole tarvetta mainita vanhoillislestadiolaisuudesta mitään, koska vanhoillislestadiolaisuus on Norjassa hyvin marginaalinen suunta, eikä keskiverto norjalainen el todennäköisesti koskaan törmää vl:iin elämänsä aikana.
Mitä tulee siihen kumpi on konservatiivisempi el vai vl, niin siihen ei olekaan niin helppo vastata. Se riippuu ensinnäkin siitä, mistä asiasta on kyse. Esim. naispappeuskysymyksessä el on koservatiivisempi, samoin esim. siinä että on tavallista että naiset käyttävät huivia, seuroissa ei tavallisesti käytetä soittimia. Vanhoillislestadiolaisuus vaikuttaa taas olevan konservatiivisempi esim. avioerokysymyksessä.
Itse asiassa kun mietin, niin en mitenkään keksi mitään muita asioita kuin avioeron ja ehkäisyn, joissa esikoislestadiolaisuuden keskivertonäkemys olisi liberaalimpi kuin vanhoillislestadiolaisuuden. Kaikissa muissa asioissa esikoislestadiolaisuus on minun käsitykseni mukaan joko konservatiivisempi tai yhtä konservatiivinen kuin vanhoillislestadiolaisuus. Keksiikö joku muu muita asioita?
Mutta suurin ero on ehkä siinä, että esikoislestadiolaisuudessa on hyväksytympää, että asioista voidaan olla eri mieltä, ja siksi erilaisia näkemyksiä tuodaan rohkeammin esille kuin vanhoillislestadiolaisuudessa. Eli esikoislestadiolaisuudessa saattaa esiintyä samasta asiasta sekä liberaaleja että konservatiiveja ajatuksia. Vaikka mainitsin avioeron esimerkkinä asiasta, jossa esikoislestadiolaisten kanta keskimäärin on liberaalimpi kuin vanhoillislestadiolaisuudessa, niin esikoislestadiolaisuudesta löytyy siitä myös hyvinkin jyrkkää näkemystä.
tuo, että _niin harvoin_ seuroissa yms. meilläkään puhutaan el:stä, voisin sanoa, ettei juuri koskaan. Kenties oli niin, että erotessamme jako meni sukujen ja perheiden välissä, sukujen yksittäiset jäsenet eivät niinkään tehneet ratkaisuja.Tietysti poikkeuksia varmaan on.
Oliko jo alunperin niin, että el:ien piirissä samasta asiasta saattoi olla montakin mielipidettä? Voisi ajatella, että on tavallaan jo perinne, että yksilöllisen uskonnäkemyksensä voi tuoda rohkeasti esille.
Olen ollut haistavinani, että seurakuntaoppi olisi teillä hiukan avarampi kuin vanhoillisilla. (Juuri nuo muualla olevat lampaat)
Millainen auktoriteetti Luther on keskuudessanne? Vanhoillisten seuroissa puhutaan monesti, mitä "oppi-isämme" sanoi asioista, mutta toisaalta luterilaista sakramenttioppia ei ihan sellaisenaan hyväksytä. Olen kyllä lukenut hiukan Lutherin kirjoituksia ja tuntuu, että hänenkin näkemyksensä on hiukan poikkeava (oliko hän hiukan epävarma asiasta tai vaihteli kantaansa) kuin esim. Vähässä Katekismuksessa. Luin eilen illalla valittuja teoksia ja tuomitsi niissä ehtoollisen "uhriluonteen" ja oli sitä mieltä, että oli erotettava tarkasti messu(eli ehtoollinen) ja rukous, sakramentti ja teko, testamentti ja uhri. Hän oli sitä mieltä näistä sanapareista, että "edellinen tulee meille Jumalalta papin välityksellä ja herättää uskon, jälkimmäinen kohoaa meidän uskostamme papin välityksellä ylös ja anoo kuulemista". Täytyy kyllä sanoa, että Lutherilla oli aikanaan paljon suurempia ongelmia sakramenttien kanssa kuin meillä nyt. Katolisen kirkon papit olivat kai sitä mieltä, että kun asetussanoissa sana "kaikki" on vain maljan kohdalla, leipää tulee antaa vain papistolle ja viiniä kaikille, siis maallikoillekin:)
Joo, se hajaannus meni silloin aika paljon suvuittain, ja ehkä vielä enemmän paikkakunnittain. Minulla on itse asiassa useammal puolella suvussani aikaisemmissa polvissa sellaista, että suku oli jakaantunut paikkakunnille, joissa kaikki joko menivät vanhoillislestadiolaisuuteen tai esikoislestadiolaisuuteen eli mitään varsinaista jakautumista ei tapahtunut kyseisillä paikkakunnilla. Ja hajaannuksen jälkeen nämä sukulaiset sitten huomasivatkin olevansa eri puolilla. Kirjeistä ja vanhojen muisteluista kuitenkin näkyy, että he eivät tuominneet toistensa uskoa. Mutta pääsääntöisesti varmaan suvut säilyivät samassa suunnassa kokonaisuudessaan.
En itse asiassa tiedä, miten silloin 1900-luvun alussa suhtauduttiin erilaisiin ajatuksiin, mutta luulisin, että se varmaan jossain määrin riippui siitä oliko kyseessä asia, josta oli ollut hajaannuksessa erimielisyyttä. Ja voisi kuvitella, että sellaisissa asioissa oli sietokynnys vähän matalammalla. Mutta toisaalta oli kyllä niin kuin sanoin, että monilla paikkakunnilla ei tapahtunut hajaannusta ollenkaan ja esim. esikoislestadiolaisuuden sisään jäi uskovaisia, jotka eivät olleet yhtä tiukkoja joissain kristityn vaellukseen liittyvissä asioissa, joissa esikoislestadiolaiset yleensä olivat tiukempia kuin vanhoillislestadiolaiset.
Seurakuntaoppi on minunkin mielestäni keskimäärin avarampi esikoislestadiolaisuudessa. Mutta se vaihtelee vähän. Yleisin kanta minkä kuulee esim. esikoislestadiolaisilta saarnaajilta usein on, että me tulemme tässä autuaaksi, ja jos muuallakin tulee autuaaksi niin tulkoon. Eli asia jätetään tavallaan auki. Ja sitten tämän "keskustalinjan" molemmilla puolilla on vähän kantaaottavampia ajatuksia. Jotkut ajattelevat, että esikoislestadiolaisuus on yhtä kuin Kristuksen seurakunta maan päällä ja sen ulkopuolella ei ole pelastusta. Ja sitten toisella puolella ovat taas ne, jotka pitävät varmana, että myös esikoislestadiolaisuuden ulkopuolella löytyy elävää uskoa.
Luther on auktoriteetti ja häntä siteerataan. Mutta on aika tavallista, että Laestadius asetetaan Lutherin edelle. Tosin eroa heidän opeissaan on lähinnä vain kasteen osalta.
Lutherilla oli kyllä paljon taisteltavaa opillisisssa kysymyksissä, myös ehtoollisen osalta. Katolisen kirkon puolella oli messu-uhrioppi, jonka mukaan pappi joka kertaa toistaa ehtoollisessa Kristuksen uhrin. Ja toisella puolella taas reformoidut, jotka pitivät ehtoollista vain Kristuksen veren ja ruumiin symbolina ja muistoateriana. Nämä samat käsitykset ovat tietysti vieläkin olemassa.
Mutta se mitä sanoit katolisen kirkon kannasta, että maallikoille jaettiin vain leipä, ja vain papeille myös viiniä, alkaa olla muuttumassa katolisessa kirkossakin. Nykyään voidaan jakaa maallikoille myös viiniä, mutta sen ei katsota olevan välttämätöntä. Yksi katolinen tuttu selitti, että he ajattelevat niin, että koska ruumis sisältää aina myös verta, niin se veri saadaan tavallaan siinä samalla kertaa kun syödään leipä ja siksi viini ei ole välttämätöntä. No ajatelkoon he niin, mutta kun Vapahtaja asetti ehtoollisen, niin hän kyllä käytti sekä leipää että viiniä...
Monenkin laisia.
Riippuu hirveesti, millaisia vanhoillisia on tavannut. On sopuisia uskovia, jotka eivät uskoaan tyrkytä, vaan näilläkin palstoilla yrittävät pehmentää närkästystä herättäviä käsityksiään. Sitten on taasen fanaatikkoja, jotka eivät sanojaan tai tuomioitaan säästele.
Pääsääntöisesti kaksi asiaa tulee mieleen:
1.) "Jumalan valtakunnan" omiminen, jättäen muut uskovaiset sen ulkopuolelle. Tämä aiheuttaa närkästystä varmasti monissa kristityissä. Täälläkin keskustellaan tuon tuostakin "vain me" -opista.
2.) Tiukka lakihenkinen käsitys synnistä ja siitä mikä on uskovaiselle sopivaa. Näihin kuuluvat käsitykset perhesuunnittelusta, meikkaamisesta, viattomasta musiikista, tanssista (eivät hyväksy, vaikka raamatussa pyhät miehet tanssivat), tv:stä, elokuvista, jne...
Itselläni tulee vielä mieleen sisäänpäinlämpeävyys. 80-luvulla minulle kerrottiin, kuinka uskonsisaret ja veljet ovat oikealle uskovalle paljon tärkeäpiä, kuin maalliset sukulaiset. Lisäksi kerrottiin ettei oikealla uskovalla ole ei-uskovia kavereita. Syy tähän oli, ettei minua haluttu hyväksyä edes ystäväksi, koska en heidän käsityksiinsä uskosta taipunut. Toista se oli Jeesuksella, joita fariseukset syyttivät syntisten kanssa seurustelusta.
Ande
Andella oli hyvä vastaus.
Itse olen liian maailmallinen sekä elämää ja kaikenlaisia uskontoja sekä tieteen tuloksia tutkineena sydämeltäni liian "paatunut" ja lisäksi vielä "pakana", että millään kosmeettisilla oppimuutoksilla tms. voisin ymmärtää Lestaadiolaisuuden sen enempää kuin Raamatun oppienkaan olleen Jumalan luoma tarkoitus elämälle ja sisältävän kaiken kattavan hienon suunnitelman, joka selittää kaiken miksi Hän on meidät luonut ;) Koska en ole edes kristittykään, en ole kiinnostunut hyökkäilemään ja isommin kiusaamaan oppikysymyksissä mitään lahkoja vastaan ja nytkin kiusaan vain näin ohikulkumatkalla.
Tunnen kyllä hyvin vanhoillislestaadiolaisuuden sattuneesta syystä enkä kaipaa takaisin. Vapaus on tosi siistiä, "omatunto" kyllä sanoo mikä on oikein ja mikä väärin eli koitan tehdä lähimmäisille, ihmisille ja luonnolle sellaista mikä tuottaa hyvää ja välttää tietoista pahaa eikä jotain kirjoissa tai muuten ihmisten määrittelemiä ns. syntejä ei tarvi miettiä pätkääkään.
Vanhoillislestaadiolaisille, koittakaa kestää loppu tulee pian, jos ei 2000-luvulla, niin ehkä jo 3000-luvulla. Älkääkä ajatelko syvällisesti elämän tarkoitusta, se on syntiä ja se lapsenusko voi kärsiä... ;)