Huuha homeopatia

illusia87

Oletko sinä lukenut mihin homeipatia perustuu?

Olen kasvanut perheessä jossa homeopatia = huhaa, jolla huijataan ihmisiä. Kasvaessani vanhemmaksi huomasin kuitenkin monien ystävieni suosivan tätä "hoitomuotoa" ja tajusin että moni fiksu ihminen piti homeopatiaa toimivana. Lopulta kun tajusin myös miesystäväni, jonka edellinen siipa on oikea ekotäti, olevan avoin homeopatialle ja kuulin heidän suosivan sitä lapsensa hoidossa, oli minun pakko ottaa aiheesta selvää.

Avoimin mielin, valmiina omaksumaan jotakin uutta, suuntasin nettiin ja googletin "homeopatia" ja avasin ensimmäisen aihetta käsittelevälle sivun. Luin sivulta homeopaattisia valmisteita käsittelevän artikkelin. Luettuani olin varma että kyseessä oli propaganda sivusto, jonka tarkoituksena oli saattaa homeopatia hunoon valoon, mutta kuinka ollakkaan kyseessä olikin suomen homeopaatit ry:n sivusto. Olin hämilläni ja selasin läpi kymmeniä homeopatiaa käsitteleviä sivustoja. Tuloksetta. Ihmisiä todella hoidetaan vedellä.

Olin vähintäänkin pettynyt ja epäilen että fiksut ystäväni eivät ole tietoisia siitä miten heidän suosimansa homeopaattiset lääkkeet on valmistettu. Sillä sanoohan sen terve järkikin, että "potensointi", eli lääkeaineiden laimentaminen ja ravistaminen ei voi tehdä lääkkeestä tehokkaampaa ja on hieman kyseenalaista onko alkuperäisillä lääkeaineillakaan lääkitsevää vaikutusta. Varmuudella voi vain sanoa, että jos joku väittää että mitä enemmän lääkeainetta laimennetaan ja ravistetaan, sitä tehokkaampi siitä tulee, ei voi olla kaikki murot kulhossa.

Onni kuitenkin onnettomuudessa. Olin huomattavan huojentunut luettuani homeopatiasta, aloittaessani tutkimukseni oli minulla myös pelko siitä, että miesystäväni ja tämän entinen siippa syöttävät päivänpaisteellemme jotakin hämäriä luontaistuotteita, joista olen kuullut monia ikäviä tarinoita. Vesi ei kuitenkaan tapa ketään tai aiheuta kellekkään mitään harmia, joten päivänpaisteemme on turvassa, kunhan ei saa mitään vakavaa sairautta. Ainoa mitä homeopatia ihmisiltä vie on rahat ja henkilökohtaisesti minua ei kiinnosta mihin ihmiset rahansa laittavat.

suosittelen teille kaikille, niin puolesta- kuin vastaapuhujille syvällistäperehtymistä homeopatiaan. se on monella tapaa mielenkiintoista (ja huvittavaa)

Lopuksi haluan vielä tehdä selvän eron luontaistuotteiden ja homeopatian välille. Itse käytän paljon luontaistuotteita ja korvaan niillä antibioottikuurin, mikäli se on mahdollista. Luontaistuotteissa ei sinällään ole mitään vikaa, on vain oltava tarkkana siitä mitä ostaa ja käyttää ja mihin käyttää, markkinoilla kun on tarjolla niin paljon kaikenlaista ja joihinkin sairauksiin länsimainen lääketiede on ainoa järkevä ratkaisu.

0

405

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

        https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
        Maailman menoa
        70
        4908
      2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

        Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
        Maailman menoa
        11
        3339
      3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

        Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
        Maailman menoa
        19
        2574
      4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

        🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
        Ikävä
        56
        1653
      5. Miksi pitäisit enemmän

        Minusta kuin siitä toisesta?
        Ikävä
        47
        1556
      6. Tämmönen höpsö

        Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
        Suhteet
        44
        1326
      7. Mitä meidän välillä

        Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
        Ikävä
        94
        1282
      8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

        Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
        Maailman menoa
        217
        1037
      9. Hiljaisuus

        Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
        Ikävä
        71
        975
      10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

        Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
        Sanaristikot
        51
        865
      Aihe