Koulun sisäinen siirto amk:ssa??

heii!!
olen päässy haluamaani kouluun, mutta linja ei ole se ensimmäinen vaihto ehto. näillä kahdella linjalla on kuitenkin perusopinnot samat, joten ajattelin ottaa koulun vastaan. mutta onko amk:ssa mahdollista anoa koulun sisäistä siirtoa linjalta toiselle???? vai tuleeko minun hakea seuraavassa yhteishaussa uudestaan haluamalleni linjalle.???
31028
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minä olen ymmärtänyt että sinun on haettava yhteishaussa uudelleen sille linjalle.

Äänestä

Jos koulutusnimike (restonomi, tradenomi, yms...) ei vaihdu niin sitten voit hakea siirtoa ilman pääsykokeita jos siinä kaipaamassasi ryhmässä on tilaa...
Muuten pääsykokeen kautta..

Äänestä

Moi!

Meidän luokalla oli eräs sosiaali- ja terveysalan opiskelija. Hän opiskeli vuoden alaa, mutta huomasi, että valitsemansa ala ei kiinnostanutkaan, sillä eräs tekniikan ala kiinnosti enemmän. Hän kävi ns. valinnaisina opintoina meidän koulutusohjelman kursseja, eli oli toisen opintovuotensa kokonaan meidän luokalla, vaikka ei kuitenkaan virallisesti ollutkaan meidän luokalla. Ja keväällä hän haki yhteishaussa koulutusohjelmaan, jota oli jo vuoden opiskellut, kävi pääsykokeissa ja pääsi läpi. Nyt hän jatkaa meidän luokalla (aloittaa siis toisella luokalla), ja tykkää alasta kovasti. :) Eli siis siirto tehtiin "sisäisesti", mutta pääsykokeeseen oli tietysti osallistuttava. Mutta sinulle, Nimetön, kysy asiaa rehtorilta tms., toivottavasti "siirto" onnistuu! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

heii!!
olen päässy haluamaani kouluun, mutta linja ei ole se ensimmäinen vaihto ehto. näillä kahdella linjalla on kuitenkin perusopinnot samat, joten ajattelin ottaa koulun vastaan. mutta onko amk:ssa mahdollista anoa koulun sisäistä siirtoa linjalta toiselle???? vai tuleeko minun hakea seuraavassa yhteishaussa uudestaan haluamalleni linjalle.???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu