Heti alkuun haluan painottaa, että emme ole ihan lähiaikoina vielä sijaisperheeksi ryhtymässä, mutta ajatuksissa se aina pyörii. Siksi haluaisin kysyä jo nyt muutamaa asiaa.
Olemme lapseton nuori aviopari. Biologisia lapsia emme saa. Adoption kautta toivottavasti saamme joskus oman lapsen, mutta sijaisvanhemmuuskin kiinnostaa. Usein kuulen sanottavan, että sijaisvanhemmilla olisi parempi olla omia lapsia ennen sijoitettuja, mutta meillä se nyt ei valitettavasti ole mahdollista (paitsi adoption kautta).
Kuinka paljon ihan pieniä vauvoja sijoitetaan? Ja kuinka moni vauvana sijoitetuista pysyy sijaisperheessä pitkään?
Kuinka pitkään sijaisvanhempien koulutus (mikä lie oikea nimitys?) kestää? Ja kuinka kauan ensimmäisestä yhteydenotosta ja kiinnostuksen ilmauksesta kestää yleensä sijaislapsen tuloon?
Kuinka nuoria nuorimmat sijaisvanhemmat ovat? Adoptioikä meillä tulee täyteen vasta kahden vuoden päästä. Olisko mahdollista siis ensiksi ryhtyä sijaisperheeksi ja sitten muutaman vuoden päästä aloittaa adoptioprosessi?
Anteeksi, jos kysymykseni kuulostavat sekavilta, mutta sellaisia ovat ajatuksenikin. Minulla on vielä paljon ajatustyötä tehtävänä asian kanssa, nyt ehkä vielä ajattelen asioita liikaa omasta näkökulmastani enkä lapsen. Mutta pienin askelin opettelemme ja omaksumme uusia ajatusmalleja. Toivottavasti saan joitakin asiallisiakin kommentteja mietteisiini.
Olemme lapseton nuori aviopari. Biologisia lapsia emme saa. Adoption kautta toivottavasti saamme joskus oman lapsen, mutta sijaisvanhemmuuskin kiinnostaa. Usein kuulen sanottavan, että sijaisvanhemmilla olisi parempi olla omia lapsia ennen sijoitettuja, mutta meillä se nyt ei valitettavasti ole mahdollista (paitsi adoption kautta).
Kuinka paljon ihan pieniä vauvoja sijoitetaan? Ja kuinka moni vauvana sijoitetuista pysyy sijaisperheessä pitkään?
Kuinka pitkään sijaisvanhempien koulutus (mikä lie oikea nimitys?) kestää? Ja kuinka kauan ensimmäisestä yhteydenotosta ja kiinnostuksen ilmauksesta kestää yleensä sijaislapsen tuloon?
Kuinka nuoria nuorimmat sijaisvanhemmat ovat? Adoptioikä meillä tulee täyteen vasta kahden vuoden päästä. Olisko mahdollista siis ensiksi ryhtyä sijaisperheeksi ja sitten muutaman vuoden päästä aloittaa adoptioprosessi?
Anteeksi, jos kysymykseni kuulostavat sekavilta, mutta sellaisia ovat ajatuksenikin. Minulla on vielä paljon ajatustyötä tehtävänä asian kanssa, nyt ehkä vielä ajattelen asioita liikaa omasta näkökulmastani enkä lapsen. Mutta pienin askelin opettelemme ja omaksumme uusia ajatusmalleja. Toivottavasti saan joitakin asiallisiakin kommentteja mietteisiini.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitään tarkkaa lukumäärää en osaa sanoa paljonko pieniä vauvoja sijoitetaan. Moni pysyy sijoituksessa pitkään, mutta mitään takuuta ei koskaan voi antaa etukäteen, myös sijaisperheistä lapsia kotiutetaan. Sijaisvanhempien koulutus on Pride, kestää 8 kertaa. Sijaislapsi voi tulla jo vaikka koulutuksen loppuvaiheessa, tai siitä kahden vuoden päästä tai mitä tahansa siltä väliltä, tai ei koskaan.
Yleensä alle 25-vuotiaille ei juuri sijoiteta lapsia, poikkeuksiakin toki on. Monet sijaisvanhemmiksi haluavat, erityisesti jos ei ole omia lapsia, aloittavat tukiperheenä. Suosittelisin teille myöskin sitä niin saatte hieman kokemusta lapsen perheen kanssa toimimisesta. Ei ole mitään estettä sille etteikö sijaisperhe voisi aloittaa adoptioprosessia.
..sijaisperheeseen niin miten usein mina (aiti) voisin tavata lapsiani ? Lasteni isalla on nyt yh ja tiedan satavarmasti etta tyttolapset 3 v ja 5 v eivat isallaan viihdy. Aina kun naen lapsiani he toivovat minun hakevan heidat pois isalta.
kun sijaisvanhemmaksi ryhtyy. Me puimme aikanamme juuri tuota perimmäistä kysymystä: sijaisvanhemmaksi ryhtyvällä ei ole takeita siitä, että lapsi hänen kanssaan varttuu aikuiseksi asti.
Se on kova pala purtavaksi aikomisvaiheessa, ryhtymisvaiheessa ja siinä vaiheessa, kun näkee lapsen ensimmäisen kerran.
Mietimme, että lapsesta tulee silmäterämme. Kuinka käy, jos joudumme hänestä luopumaan - mihin olosuhteisiin hänet palautetaan? Kuinka itse kestämme mahdollisen luopumisen tai edes ajatuksen siitä?
Oikeita vastauksia ei ikinä löytynyt : ). Nyt ajattelemme, että lapsi on meillä niin kauan kuin hän perhettämme tarvitsee. Hän on perheemme jäsen, meille tärkeä ja ihmeellinen, ilonaihe, ainutlaatuinen pikku olento.
Jos joutuisimme hänestä luopumaan, se olisi valtaisan surutyön paikka. Sitä surutyötä ei voi eikä kannata tehdä etukäteen. Siksi iloitsemme hänestä joka päivä.
Olemme seuranneet eräiden muiden lasten sijoitusten yhteydessä lastensuojelun toimintaa, joka vaikutti johdonmukaiselta ja huolelliselta. Ei ole mitään syytä olettaa, että sosiaaliviranomaiset toimisivat holtittomasti meillekään sijoitetun lapsen suhteen.
Kaikkea hyvää pohdinnoillesi, iso on kivi käännettävänä : ).