Teidän on aivan turha vihata muslimeja. He eivät tule tänne valloittajina vaan sisään avoimesta ovesta täyttämään tyhjää tilaa - uskonnollista tyhjiötä ja demografiasta tyhjiötä. Eurooppa islamisoituu, koska enemmistö eurooppalaisista ei pidä sen säilymistä länsimaisena mitenkään tärkeänä. Voitte miettiä syitä tähän, mutta tuskinpa pystytte tekemään asialle mitään. Islam voittaa, koska sille ei ole mitään vastavoimaa. Jos Eurooppa on linnoitus, sen portit ovat olleet avoinna jo kauan.
Länsimaat eivät tahdo elää
al-Andalus
15548
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Monikulttuurisuusidea on melko huonosti yhteensovitettavissa kansankirkkoajatuksen kanssa. Perinteisestihän Euroopan kirkot ovat olleet jotenkin "kenen maa, sen uskonto" -periaatteen jatkona syntyneen kansankirkkoidean piirissä. Jos vaikka uskonnollisuus ei koskaan olisikaan ollut kaikille ihmisille tärkeää, on tuo kirkon (tai kirkkojen, eri maissa eri) vaikutus näkynyt kulttuurin yhtenäisyyttä lisäävänä tekijänä.
Kristinusko ei ilmeisestikään säily, jos kirkko menettää missionäärisen näkynsä. Ja tämähän on kansankirkkomallissa pahimpia vaaroja, kun "kaikki ovat kristittyjä" niin ei ole oikein sitä lähetystehtävääkään, ainakaan ihan omassa elinpiirissä. Toki sitä olisi voinut harjoittaa ulkomaille, vaan tuokin on jäänyt enempi pienten piirien kuin koko kansan toiminnaksi.
Toinen ulottuvuus on sitten dynaamisuus vs. staattisuus. Mitä staattisemman kulttuurin joku ihmisryhmä on omaksunut, sitä säilyvämpi se arvattavasti on (tämä lienee miltei tautologia?) ja toisaalta sitä suuremman jarrun tuo kulttuuri muodostaa kehitykselle. Niinpä barbaariset islamin harjoittajat säilyvät sekä barbaareina että islamin harjoittajina siirtyessään Eurooppaan, mutta eurooppalainen mukautuu muuttaessaan muualle ja nykyaikana jopa asuessaan tuon barbaarin naapurina yrittää muuttaa käyttäytymistään, ettei loukkaisi tämän barbaarisia tapoja.
Mukautumiskyky on ollut eräissä tilanteissa kansakunnan etu Euroopassa ja mahdollistanut kehitystä, mutta kun se yhdistetään "kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia" -monikulttuurisuuspropagandaan ja "tyttöjen silmpominen kuuluuu heidän kulttuuriinsa" suvaisevaiseen välinpitämättömyyteen lopputuloksena on tietekin, että aluksi islam on hyvä mahdollisuus edetä monikulttuurisuutta "edustaen" ja vähän myöhemmin "ainoana oikeana kulttuurina". Näin siis, ellei mitään tehdä.
Kristillinen herätys niin kantaväestön kuin maahanmuuttajienkin parissa tekisi Euroopalle hyvää. Tuota on vain vaikeaa ennustaa tai järjestää, vaikkakin herätyket ja yhteiskunnalliset murrokset ovat jossakin yhteyksissä toisiinsa.
aA:"Teidän on aivan turha vihata muslimeja." Ketkä ovat te? Etkö sinä kuulu meihin ihmisiin? Viestisi viittaa jonkunlaiseen viholliskuvallisuuteen, jossa "me" olemme parempia ja "te" olette väärässä? Oikeasti muslimeja vihaavia ihmisiä on maailmassa prosenttiosuuksina häviävän vähän ja varmasti kaikilla heillä on hyvä syy vihaansa, ts. se on islamin aiheuttamaa.
Sen sijaan muslimeina esiityvien ihmisten juutalaisviha on pöyristyttävän yleistä ja myös viha länsimaisia vapaita ihmisiä kohtaan yleistä.
aA:"He eivät tule tänne valloittajina vaan sisään avoimesta ovesta täyttämään tyhjää tilaa - uskonnollista tyhjiötä ja demografiasta tyhjiötä."
No, ainakin tuo uskonnolinen tyhjiö on melko pitkälti minunkin mielestäni totta niinkuin tietenkin sekin, että joku on jättänyt ovet auki. Demografinen tyhjiö on osittain totta sekin, materialismin seuraustakin.
aA:"Eurooppa islamisoituu, koska enemmistö eurooppalaisista ei pidä sen säilymistä länsimaisena mitenkään tärkeänä."
Tässäkin osittain samaa mieltä. Esim. suomalaisuudesta monilla suomalaisilla ei ole muuta sanottavaa kuin että "ei asia x ole suomalaisuutta" sanomatta mikä sitten on.
Aiemmin Suomeena ja esim. Puolaan tulleet muslimit omaksuivat paremmin maan tavat, mikä johtui mm. siitä, ettei napanuoraa vihakulttuuriakin arabiaksi kylväviin tv-asemiin ollut, jolloin eristyneen ryhmän piti ratkaista suhteensa valtaväestöön itsenäisesti olosuhteet huomioiden. Eikä ollut toki sitä vastikkeetta ruokkivaa kättäkään, jota olisi voinut purra ja vihata.
aA:"Voitte miettiä syitä tähän, mutta tuskinpa pystytte tekemään asialle mitään."
Jokainen voi rukoilla ja tehdä työtä. Islamin valtakin on vain ihmisen (ja ehkä eräiden henkivaltojen) rakentama korttitalo, joka sortuu, kun se on tehtävänsä tehnyt ja Jumalan aika sille tulee. Sillä välin voimme (myös sinä ja minä) pyrkiä edistämään hyvää ja vastustamaan pahaa.
aA:"Islam voittaa, koska sille ei ole mitään vastavoimaa."
Jumala on!
aA:"Jos Eurooppa on linnoitus, sen portit ovat olleet avoinna jo kauan."
Pahuuden voimat ovat aina päässeet sisään avoimista ovista ja laiskohin mieliin. Parannuksellekin on kuitenkin aina aikaa.
kaunis.
muslimit eivät ole barbaareja ja sinussa ei ole tippaakaan sivistystä.
http://dictionary.reference.com/search?q=barbarity
1. brutal or inhuman conduct; cruelty.
2. an act or instance of cruelty or inhumanity.
3. crudity of style, taste, expression, etc.
1. Savage brutality or cruelty in actions or conduct.
2. A cruel or savage act.
3. Usage Problem Crudity; coarseness. See Usage Note at barbarism.
barbarity
noun
1. the quality of being shockingly cruel and inhumane [syn: atrocity]
2. a brutal barbarous savage act [syn: brutality]
Tälläkin palstalla on jatkuvasti esitetty tekstejä ja videoita islamin barbaarisuudesta, vaikka ylläpidon säännöt sellaisen kieltävätkin. Lienee muslimit itse töissä siellä.
Eurooppa elää syvässä rauhantilassa, mutta ei missään tyhjiössä. Islam on naamioitunut uskonnoksi ja on onnistunut pettämään poliittista johtoa monissa maissa. Nyt on kuitenkin herätty esim. Ruotsissa. Siirtolaisministeri haluaa asettaa tulokkaille selviä vaatimuksia. Linjanmuutos on suuri aikaisempaan verrattuna.
http://www.dn.se/DNet/jsp/polopoly.jsp?d=572&a=820399
"Ställ tydligare krav på våra invandrare"
Migrationsminister Tobias Billström självkritisk: Regerinens reformer räcker inte. Vi är alltför tafatta när det gäller att klargöra våra krav på människor från andra kulturer. Det finns ingen rättighet för just invandrare att vara arbetslösa i någon speciell del av Sverige. Vi måste prioritera arbetslinjen redan i asylmottagandet.
Myöskin poliisi on herännyt ja haluaa kuunnella kaikkea tietoliikennettä. FRA laki on tehty ja se pysyy varmaan jossain muodossa.
Tämä taitaa olla sinulle paha pettymys. Itkuksi varmaan menee.
"Siirtolaisministeri haluaa asettaa tulokkaille selviä vaatimuksia. Linjanmuutos on suuri aikaisempaan verrattuna."
Yksi ainoa ministeri ehdottaa asiaa jolla ei ole enää mitään vaikutusta asioiden kehitykseen tässä vaiheessa kumminkaan. Sitä paitsi seuraava hallitus on luultavasti sosialistinen ja noudattaa vanhaa maahanmuuttopolitiikkaa. Joka tapauksessa muslimien määrä Ruotsissa on jo ylittänyt sen kriittisen massan, jota kukin Euroopan maa tarvitsee käydäkseen läpi muodonmuutoksen nimeltä islamisoituminen.
niin hulluja, kuin sinä kuvittelet. Ruotsi ei ole mitenkään osoittanut olevansa valmis islamiin. Sehän on aivan älytön ajatus. Ruotsalaiset ovat piittaamattomia uskonnoista, mutta se ei tarkoita, että kääntyisivät islamiin.
eivät Muhammed ja Ahmed voi maksaa laskujaan, koska ne nimet ovat estettyjen listalla. Arvaa risooko Muhammedia?
http://www.e24.se/samhallsekonomi/sverige/artikel_656081.e24
Arabiska namn hinder hos banken
2008-08-26 | Publicerad 07:44
Ahmad Waizy skulle betala en order genom sin internetbank, men där tog det stopp - hans namn fanns med på Skandiabankens sanktionslista. Skandiabanken välkomnar en granskning av systemet.
Skandiabanken har en spärr mot vissa vanligt förekommande arabiska namn. Ahmad Waizy från Lindome tvingades stryka sitt förnamn för att få betala en räkning.
Terroristinimet siinä taisivat olla esteenä, ei sinänsä kaikki musliminimet. Kyse nyt vain on siitä, että muslimeina esiintyneet ihmiset ovat tehneet niin paljon pahaa, ettei heille saa yrittää lähettää rahaa, kuten tämä Ahmed ilmeisestikin yritti. Olisi ostanut kattilansa lähikaupasta, niinkuin oikeat ruotsalaisetkin tekevät.
"Ruotsalaiset ovat piittaamattomia uskonnoista, mutta se ei tarkoita, että kääntyisivät islamiin."
Virkkeen ensimmäinen lause johtaa sen toiseen lauseeseen.
Jos kerran Islamin voitto on noin varma juttu niin miksi sinä jänkkäät siitä täällä päivästä toiseen?
Ei kukaan tule kääntymään Islamiin tai mihinkään muuhunkaan uskontoon sinun palopuheittesi takia, ja kun omien sanojesi mukaan Islamin voitto on väistämätön, niin ei näillä kirjoituksillasi voi olla mitään varoitustarkoitustakaan. Täysin yhdentekevää hoosiannaa.
Hanki. Elämä.
vasemiston ohje:
-jos naet syopakyhmyn niin mpiilota se burgalla!
-jos naet likaa niin peita se!
-jos naet jotakin peita se uutismuurilla!
Oikeiston ohje:
-jos naet syopakyhmyn mene heti laakariin!
-jos naet lisaa imuroi se pois!
-jos tiedat jotakin julkista se!
he luopuvat karmeista tavoistaan (naisten kivitys, käsien katkonta, lasten silpominen, jne, jne, jne), mutta elleivät he luovu, silloin vastustan jyrkästi heidän tuloa maahamme, en osaa rakastaa hirviöitä.
saat kidnapata vahemmistovaltutetun ja naisministerimme lunaaita vastaan lahtiessasi.
Silla aikaa alamme saastaa lunnasrahoja.
ja sinä annat sen tapahtua. Kivat sulle.
Ota opiksesi, miten kunnon länsimaalaiset taistelevat, sillä välin kun sinä vain nyyhkytät.
http://www.youtube.com/watch?v=kSpOYZR0klA
KUVA: http://www.defensetech.org/archives/mq-9.jpg
http://www.youtube.com/watch?v=iQhjaCgAS80&feature=related
KUVA: http://en.wikipedia.org/wiki/Image:AC-130_Training.jpg
Ja muista kuunnella saatanallista metallia.
http://www.youtube.com/watch?v=6SdmsWBO7O4