pahimman luokan masennus...
Mikään ,siis mikään ei kiinnosta,muu kun musiikin kuuntelu..sekin alkanut maistumaan "siltä itseltään"...
kaikki asiat,jotka ennen kiinnosti ja tuotti iloa,ne aiheuttaa mielettömän ahdistuksen ja pahan olon!
Ihan pienikin asia joka pitäisi tehdä,esim kaupassa käynti,aiheuttaa ahdistusta...syöminen,kaikki...ihmiset,joista ennen pidin,ahdistavat...yritän saada itseäni innostumaan asioista,mutta ei ..ei ...Eli lyhyesti sanottuna:mua ei kiinnosta koko elämä pätkän vertaa!Voisin vaan nukkua pois...Noh,tässä vaan purkasin vähän...
Mikään ,siis mikään ei kiinnosta,muu kun musiikin kuuntelu..sekin alkanut maistumaan "siltä itseltään"...
kaikki asiat,jotka ennen kiinnosti ja tuotti iloa,ne aiheuttaa mielettömän ahdistuksen ja pahan olon!
Ihan pienikin asia joka pitäisi tehdä,esim kaupassa käynti,aiheuttaa ahdistusta...syöminen,kaikki...ihmiset,joista ennen pidin,ahdistavat...yritän saada itseäni innostumaan asioista,mutta ei ..ei ...Eli lyhyesti sanottuna:mua ei kiinnosta koko elämä pätkän vertaa!Voisin vaan nukkua pois...Noh,tässä vaan purkasin vähän...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Itse oon ihan samassa tilanteessa, mikään ei kiinnosta sitten pätkääkän. Tulisipa joku joka tappaisi mut tai tönäisi vaikka sillalta.
apua mut mua on liian vaikea auttaa...
voi auttaa...
viisaana, että tiedämme ettei meitä voi auttaa? Eikö olisi hyvä antaa mahdollisuus jollekin yrittää? Mitä siinä menetät??? Paitsi jos et halua parantua, vaan olet riippuvainen masennuksestasi. Antaahan se paikan, mihin paeta vaikeita asioita, jotka kalvaa hoitamatta. Masennuksen takana on yleensä aina joitakin mörköjä hoitamatta. Mutta etkö sinä olisi sen avun arvoinen? Kyllä olet! Me kaikki olemme! Annetaan mahdollisuus ja haetaan apua masennukseen. Tahot varmasti tiedetään!
samalta kuin mun elämä on ollut viimeiset kahdeksan vuotta.
ja mulla vielä 8 vuotta siihen lisää..ja vieläkin enemmän...
Sitä ei vaan välitä itsestään ja kamalasta elämästä.
Jumalalle kiitos että itse pääsin sentään kuitenkin ahdistuksestani eroon, kun masennusdiagnoosin myötä, (kiitos siitä) sain nöyrtyä kääntymään Jumalan puoleen ja tehdä henkilökohtaisena valintanani, kauan harkinnassa olleen uskonratkaisun. Ahdistus siis lähti, niin ettei siihen ole alun jälkeen tarvinnut mitään lääkitystä, eikä nyt tarvitse muuta kuin “vain” ihan rauhassa kärsiä tästä masennuksesta... Lääkitys tietenkin auttaa, tosin on välillä ihan hetkittäin TÖÖT-olo, mutta ettei kuitenkaan tule epänormaalin usein itkukohtauksia, kuten ennen lääkitystä...
Ja huom., ennen kuin joku ehtii taas älähtää jotain "Jeesus-juttujen tuputtamisesta", niin voin sanoa että ei tätä todellakaan tarvitse tuputtaa. Kerroinpa vain tämän oman kokemukseni, mitä MINULLE on tapahtunut; -jokainen on vapaa valitsemaan, elämän suhteen...
-Jos joku löytää mielenrauhan rokkia tai klassista kuuntelemalla tai vaikka puita halailemalla, niin se on hänen oma asiansa. -Jeesus on kuitenkin luvannut antaa jokaiselle, joka Häneen uskoo, sisäisen rauhan ja ainakin minun kohdallani se toimii, -masennuksesta huolimatta.
Jaksamista vain kaikille masiksille...!
...muuten noi kaikki aloittajan kertomat fiilikset on mullekin tuttuja, niin että voin sanoa lähes kaikkien asioiden suhteen olevan noin myös omalla kohdallani, nimittäin sekulaarilla sektorilla...
Mutta, sitten kun mennään hengelliselle alueelle, niin asia onkin aivan eri. Hengellisistä tilaisuuksista olen saanut voimia ja latinkia, jaksaa aina seuraavaan tilaisuuteen asti, vaikkapa sitten ehkä vain tyhjäkäynnillä, mutta kuitenkin. Näin on jatkunut koko sen ajan, kun olen ollut niin masentunut, että minulla on ollut lääkitys tähän vaivaan.
USKON kuitenkin, että vielä tästä noustaan, vaikka se tapahtuisikin sitten vasta eläkepäivillä, mutta kuitenkin...
sitä vaan ihmettelee miten on onnistunut ryssimään elämän niin pahasti, ja ikää on vasta 20. tilanne on yksinkertaisesti sitä luokkaa ettei tässä minkään valtakunnan psykiatrit enää auta. ongelma ei ole pelkästään pään sisällä.
kuntouttavassa työtoiminnassa olen ollut viimeiset pari vuotta, nyt heinäkuun lopulla lopetin sen (sopimuskin loppui, olisin voinut jatkaakkin) koska ei kiinnostanut yhtään. ajattelin että hankin jotain hanttihommia vuokratyöfirmoista tai menen opiskelemaan. tai hommaan ensin töitä ja hankin vähän rahaa sukanvarteen ja menen sitten opiskelemaan. helposti ajateltu-mahdoton toteuttaa. nekin junat meni jo, kun en osannut enkä jaksanut päättää mitään. todellisuudessa kai halusin vain pois sieltä kuntouttavasta.
kuukausikin koostuu pienistä hetkistä. kun jokaisen pienen hetken siirtää seuravaan hetkeen, lopputulos on mikä on. nyt sitten sosiaalisen paineen alla sain haettua aikuisopistoon, linjalle joka tuntuu vähiten epämiellyttävältä. todennäköisesti saan joko potkut tai eroan itse kuukauden kuluessa, kun en vain pysty. vaikka miten järki sanoo että tämä on hyväksi ja kannattaa jaksaa, niin ei sille vaan voi mitään jos ei jaksa. kuulostaa varmasti typerältä... ellei saa masennusteistä melkein maksimituloksia.
se miten olen tähän nykytilanteeseen päätynyt, on epäselvä minullekkin. perhe on hyvä, vanhemmat eivät ole mitään alkoholisteja, vaan ihan normaalia väkeä. älykkyysosamäärästä ei kai voi olla kiinni, kun kolme eri luotettua testiä näyttää mensan lukemia. rumakaan en kai ole, koska ulkonäöstäni on tullut vain positiivista palautetta, ym ym. muutenkin voisi luulla että menee ihan hyvin, mutta todellisuudessa kaikki on mennyt ala-asteelta asti pieleen ja suurin saavutukseni on peruskoulun päättötodistus vuodelta 2004.
sellasta tällä kertaa