miten auttaa.

miten voisin auttaa 23 vuotiasta ja masentunutta poikaystävääni. Olemme olleet yhdessä n vuoden päivät, ja koko sen ajan hän on ollut hyvin masentunut. Kesän aikana hän kuitenkin muuttui vielä huonompan suuntaan ja hän on puhunut minulle jo itsensä tappamisesta. Pelkään todella, enkä uskalla jättää häntä yksin moneksi päivää. Asumme toistaiseksi eri osotteissa, mutta olen hänen luonaan useasti monia päiviä putkeen. Olen huolissani, enkä tiedä mitä minun tulisi tehdä. Hän on nuorempana syönyt masennukseen lääkkeitä, mutta nykyään hän vain sanoo ettei hän halua aloittaa niitä taas ja että mikään apu ei oikeasti toimi. Mitä minun pitäisi tehdä? Olen hänestä jatkuvasti huolissani ja opiskelunikin on alkanut kärsimään. Rakastan häntä koko sydämestäni ja tekisin mitä vain jotta saisin hänet pois masennuksen kourista. Tiedän etten omaa sellaisia voimia, mutta enkö tosiaan voi tehdä yhtään mitään tilanteen muuttamiseksi? Tällä hetkellä yritän tukea ja ymmärtää häntä, saada häntä keskustelemaan kanssani ja tekemään asioita, jottei hän ole synkissä ajatuksissaan koko ajan. Se ei tahdo toimia kuitenkaan.
3209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olla lähellä ja ymmärtää. Hän varmasti puhuu sitten kun on sen aika. Kaikista eniten hän haluaa jonkun joka on rinnalla ja ymmärtää vaikka puhumisesta ei tulisikaan mitään.

Koeta suostutella häntä aloittamaan lääkkeiden syönti uudelleen. Kaikille löytyy oikeanlainen lääke joka varmasti helpottaa oloa. Alan ammattilaiset on parhaimpia auttajia. Terapia voisi auttaa. Viimekädessä parantuminen täytyy lähteä itsestä.

Äänestä

Tilanne on siksi niin huono koska hän ei hae hoitoa eikä apua. Hän ei kanna vastuuta tilanteestaan tai ei pysty siihen. Itse pyysin kaverin varaamaan lääkäriajan ja kuljettamaan paikalle, kun olin niin huonossa kunnossa etten enää itse pystynyt.
Masentuneet ovat usein kyvyttömiä hoitamaan omia asioitaan ja sairaus vie motivaation itsensä hoitamiseen. Itsestä sen parantumisen on kuitenkin lähdettävä. Ei pystytä pakottamaan ketään lääkäriin tai työntämään pillereitä väkisin suuhun.

mikään apu ei oikeasti toimi

Kyllä se toimii, mutta hoito on pitkäjännitteistä. Lisäksi täytyy ottaa huomioon, että mitä pidempään lääkäriin menoa vitkastelee, niin sen hitaampaa ja hankalampaa on parantuminen.

Se ei tahdo toimia kuitenkaan.

Se on totta, ettei puhuminen tunnu toimivan. Tarvitaan lääkkeitä ja terapiaa, eikä sekään auta hetkessä. Kun olo on huono, niin puhumisesta ei ole apua vaikka se olisi ystävällistä ja kannustavaa. Itse annoin arvoa että ihmiset tukivat ja ymmärsivät, mutta tuskaa ja pahaa oloa mitkään keskustelut eivät helpottaneet.
Kun kunnollisella lääkityksellä saatiin aivoissa kemiallinen tasapaino kuntoon, niin olo alkoi helpottumaan pikkuhiljaa. Kyllähän tuella on merkityksensä, mutta ei se tilannetta niin vain korjaa.

Mitä minun pitäisi tehdä?

Vaikka olen itse sairastanut masennuksen, niin en osaa sanoa. Minusta tuntuu ettet yksinkertaisesti pysty tekemään mitään muuta, kuin mitä olet jo tehnyt.Keskustellut ja kuunnellut olet. Lääkäriin voisit yrittää suostutella vielä. Se on hyvin turhauttavaa kun ei pysty tekemään mitään. Se on kai pakko hyväksyä, koska ei ole keinoja mitä käyttää.

Äänestä

eli älä aja itseäsi loppuun yrittämällä auttaa poikaystävääsi. Minä sorruin tuohon samaan nuorena, eikä siitä ollut lopulta hyötyä. No, tilasin kyllä useamman kerran ambulanssin, kun oli ottanut lääkkeet kerralla, niin että henki säilyi. Yhden sairaalakeikan aikana tämä itsemurhaaja sitten löysi elämänsä naisen ja minua ei enää tarvittu. Kuin kuuntelemaan öisin puhelimessa, kuinka raskasta on olla vastuussa toisesta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kumppania kirjoitti:

miten voisin auttaa 23 vuotiasta ja masentunutta poikaystävääni. Olemme olleet yhdessä n vuoden päivät, ja koko sen ajan hän on ollut hyvin masentunut. Kesän aikana hän kuitenkin muuttui vielä huonompan suuntaan ja hän on puhunut minulle jo itsensä tappamisesta. Pelkään todella, enkä uskalla jättää häntä yksin moneksi päivää. Asumme toistaiseksi eri osotteissa, mutta olen hänen luonaan useasti monia päiviä putkeen. Olen huolissani, enkä tiedä mitä minun tulisi tehdä. Hän on nuorempana syönyt masennukseen lääkkeitä, mutta nykyään hän vain sanoo ettei hän halua aloittaa niitä taas ja että mikään apu ei oikeasti toimi. Mitä minun pitäisi tehdä? Olen hänestä jatkuvasti huolissani ja opiskelunikin on alkanut kärsimään. Rakastan häntä koko sydämestäni ja tekisin mitä vain jotta saisin hänet pois masennuksen kourista. Tiedän etten omaa sellaisia voimia, mutta enkö tosiaan voi tehdä yhtään mitään tilanteen muuttamiseksi? Tällä hetkellä yritän tukea ja ymmärtää häntä, saada häntä keskustelemaan kanssani ja tekemään asioita, jottei hän ole synkissä ajatuksissaan koko ajan. Se ei tahdo toimia kuitenkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu