Tätäkö vl-opetus oikeasti on?
Esimerkiksi käy palstatuttumme Wehan tapaus. Hänhän rakastui vl-termiä käyttääkseni "epäuskoiseen" tyttöön jokin aika sitten. Kävi juuri kuten usein käy, suhde syveni avioliittoasteelle. Weha tiesi, ettei voi avioitua vl:nä ja teki näyttävä irtioton vanhoillislestadiolaisuudesta. Solmi avioliiton "ulkopuolisena" ja palasi takaisin.
Nyt hän on jälleen "oikeassa uskossa" ja hyväksytty porukkaan syntinsä anteeksi pyytäneenä ja siunattuna.
Weha voi tietysti itse kertoa, menikö asia pääpiirteissään näin.
Mitä mieltä palstalaiset ovat? Menikö kaikki Raamatun opetusten ja hengen mukaan uskovaiselta edellytettävällä tavalla? Onko vl-opetuksessa jotakin vialla, että näin joutuu toimimaan.
Weha itse kommentoi asiaa näin:
"Just tuo Maarimin ajatus mua kenkuttaakin noissa monissa helpoissa uskoissa, joissa voi elää niinkuin maailma elää. Ei näy Raamatun mukaista elämistä esim. kilvoittelusta. Ei nuhdella synnistä, eikä oo edes avaintenvaltaa käytössä niinkuin pitäisi Raamatun mukaan olla... toisellainen opetus/väärähengellisyys ei ole ollenkaan syntiä, vaan voi kyläillä jokapuolella tilaisuuksissa, opetettiin mitä vaan, Jeesuksen nimessä."
Esimerkiksi käy palstatuttumme Wehan tapaus. Hänhän rakastui vl-termiä käyttääkseni "epäuskoiseen" tyttöön jokin aika sitten. Kävi juuri kuten usein käy, suhde syveni avioliittoasteelle. Weha tiesi, ettei voi avioitua vl:nä ja teki näyttävä irtioton vanhoillislestadiolaisuudesta. Solmi avioliiton "ulkopuolisena" ja palasi takaisin.
Nyt hän on jälleen "oikeassa uskossa" ja hyväksytty porukkaan syntinsä anteeksi pyytäneenä ja siunattuna.
Weha voi tietysti itse kertoa, menikö asia pääpiirteissään näin.
Mitä mieltä palstalaiset ovat? Menikö kaikki Raamatun opetusten ja hengen mukaan uskovaiselta edellytettävällä tavalla? Onko vl-opetuksessa jotakin vialla, että näin joutuu toimimaan.
Weha itse kommentoi asiaa näin:
"Just tuo Maarimin ajatus mua kenkuttaakin noissa monissa helpoissa uskoissa, joissa voi elää niinkuin maailma elää. Ei näy Raamatun mukaista elämistä esim. kilvoittelusta. Ei nuhdella synnistä, eikä oo edes avaintenvaltaa käytössä niinkuin pitäisi Raamatun mukaan olla... toisellainen opetus/väärähengellisyys ei ole ollenkaan syntiä, vaan voi kyläillä jokapuolella tilaisuuksissa, opetettiin mitä vaan, Jeesuksen nimessä."
Vastaukset 14
Vanhimmat
Onko tämä Weha vielä täällä palstoilla? Aika härskiltä kuulostaa, jos kaikki oli tietoista toimintaa! Kuulostaa minun näkövinkkelistäni hyvin erikoiselta toiminnalta. Olen aina ajatellut, että aito sydämen kristitty on rehellinen paitsi kaikkivoivan ja -näkevän Jumalan edessä niin myös toisten ihmisten edessä.. Näitä vastaavia juttujahan kuulee alinomaan. Opinpa vl:nä tuntemaan eräänkin tytön, joka "vahingossa" =) ja salaa lomamatkallaan oli avioitunut ulkomaalaisen ei-vl-miehen kanssa. Nämä on minusta kyllä omituista kieroilua ja velmuilua. Jos toiset ihmiset ovat niin tyhmiä, etteivät näe lävitsenne, niin on aina yksi joka näkee kaiken... Nämä tapaukset korostavat mielestäni myös sitä TOSIASIAA, että kyseiset henkilöt ovat "uskomassa" yhteisöön kuulumisen takia ei aidon ja henkilökohtaisen uskon Kristukseen takia...
mutta no niin, onhan sekin toinen ääripää taas, että ihmisten takia kieltävyy kaikesta maallisesta onnesta (esim. avioliitosta ei-vl:n kanssa) ja riutuu sitten siitä johtuvista ahdistuksen ja tuskan oireista. Ajattelin nyt sinua Mikko ja monia muita vastaavan kohtalon omaavia... Että onko sekään oikea laita asioille? Eikö sitä tosiaankaan ihminen voi vl-yhteisössä olla uskovainen, jos ei-vl-puolison ottaa?? Mitä järkeä on kieltää uskonsa tämmöisen asian takia??! Tai riutua tuskassa siitä, että ei yleisestä painostuksesta avioliittoon mennyt? Oi voi, no joo, omakohtasesti en enää mieti tämmösiä, mutta teidän muiden onnettomien takiaahdistaa ja surettaa. Minun uskooni ei kerrassaan mahdu tuommoinen mielivalta, jossa unohdetaan, että jokaisella ihmisellä on oma Jumalan tarkoittama elämä. Ei ne voi mahtua kaikkien ihmisten elämät samaan muottiin! Ei kerrassaan! Mutta tätähän minä hoen, ja tiedän monen vl:n myös niin ajattelevan, mutta silti pelätään yleistä yhteisön painostusta ja oman taivaspaikan menetystä.
"oikeitten" uskovien Pyhien pienessä joukossa. ;-)
Hämmästyttää tapaus minuakin, etupäässä siksi, että herätysliikkeen opetus pakottaa ihmisen toimimaan näin epärehellisesti keplottellen. Opetuksessahan vikaa täytyy olla, mikäli uskonto ja inhimilliset tunteet joutuvat tuollaiseen ristiriitaan.
"Nämä tapaukset korostavat mielestäni myös sitä TOSIASIAA, että kyseiset henkilöt ovat "uskomassa" yhteisöön kuulumisen takia ei aidon ja henkilökohtaisen uskon Kristukseen takia."
Väistämättä tällaiseen johtopäätökseen tulee.
Mielenkiintoista on havaita sekin, kuinka uskonliike tulkitsee Raamattua inhimilliselle elämälle vieraalla tavalla. Ihan niinkuin Raamatun opetukset eivät kohdistuisi lainkaan ihmisiin, vaan olisivat todellisesta elämästä irrallinen teoreettinen ja epäinhimillinen ohjeisto. Oma käsitykseni Raamatusta on täsmälleen päinvastainen.
>> Ihan niinkuin Raamatun opetukset eivät kohdistuisi lainkaan ihmisiin, vaan olisivat todellisesta elämästä irrallinen teoreettinen ja epäinhimillinen ohjeisto. Oma käsitykseni Raamatusta on täsmälleen päinvastainen. >>
SAMOIN!
Niinhän siinä kävi. Ei ollut Wehalla muuta mahdollisuutta. eikä siinä muuten mitään, mutta siinä on, kun yhtä kaikki itse alkaa taas toisia sysiä ja nuhdella. Panee eppäilyttämmään parannuksen syvyyttä, ja sitähän nuo itsekin voorumilaiset tuntuu epäilevän.
Weha kehtasi vielä valitella, että vaimoasiahan se vei syntiin, mutta mitä tälle nyt enää voi....hyvänen aika, tuore aviomies tuntuu jo katumusta lykkäävän...Ja avvaimia jo kaipaili...
Niinhän siinä kävi. Ei ollut Wehalla muuta mahdollisuutta. eikä siinä muuten mitään, mutta siinä on, kun yhtä kaikki itse alkaa taas toisia sysiä ja nuhdella. Panee eppäilyttämmään parannuksen syvyyttä, ja sitähän nuo itsekin voorumilaiset tuntuu epäilevän.
Weha kehtasi vielä valitella, että vaimoasiahan se vei syntiin, mutta mitä tälle nyt enää voi....hyvänen aika, tuore aviomies tuntuu jo katumusta lykkäävän...
käyny polttari- tai häämatkallaan oikein thaimaassa ja siellä kertomansa mukkaan jopa sellasissa paikoissa, joisa ns. "oikia uskovainen" ei viihy? no, palattuaan kottiin ja lahkoonsa sai kaiken anteeksi? ny vaan pittää se epäuskoinen uskomaton eukko saaha kääntymään sammaan lahkoon.
liekö ollunna moista menoa:
http://www.youtube.com/watch?v=rYEVK8WE7dQ&feature=related ??
Katsotte oikeudeksenne repostella julkisesti yhden kirjoittajan henkilökohtaisia asioita, ja vähän rumalla tavalla.
Mistä te tiedätte, mitä Weha on todellisuudessa ajatellut tai tuntenut? Väitätte hänen toimineen tarkoituksella katalasti, vaikka ette tiedä mistään mitään. Annattekohan väärän todistuksen lähimmäisestänne, niinkuin mitkäkin juoruämmät?
Entä, jos Weha yksinkertaisesti vain rakastui silmittömästi, ja oli niin rehellinen, ettei katsonut voivansa olla vl? Mutta ilmeisesti kaipaus oli takaisin.
Eihän tässä wehaa ole syytetty vaan opetusta, joka pakottaa tuollaiseen. Weha on sitäpaitsi itse kertonut toisella foorumilla, että rakkaus vei hänet hetkeksi "maailmaan".
Itse olenkin kysellyt juuri opetuksen perään, että onko se oikeaa, koska ihminen tuollaisiin tilanteisiin joutuu. Mielestäni Raamatun mukainen opetus ei pakota epärehellisyyteen.
ovat vl-hyveitä, joista lestapo kiittää!
sen sijaan ihmetyttää mainitun penkkiläisen "pakotettu" ero-naiminen-parannus -episodi, kun ylemmät vl-kastit, johtokunnan jäsenet saarnamiehet lähimpineen ja ry-etupenkkiläiset voivat erota ja naija kenenkään sekä rikkoa liki kaikkia syntilistan säädöksiä niihin synteihin kenenkään puuttumatta, erottamatta lahkosta tai karttamissääntöä noudattamatta - siinä ei tarvi järkeä, usko riittää?
oikia kastilahko on kyseessä!
haluat. Jos nuin olisi ollut, niin miksi hän oikein "olan takaa" rupesi mollaamaan vl-uskoa ja "tulkitsemaan" sitä sun tätä!
Mutta ei hätiä mitiä, nythän lestajoukot saavat wehasta uuden heikkisaaren ja eikun hoitsut pystyyn. Ei taida muilla johtomiehillä ollakaan oikein intressiä sellaiseen, joten weha tuli "taloon" oikein reivin aikaan.
Mainitsemasi tapaus on kuin toisen luokan farssi. Aivan ääliömäista toimintaa joka vie pohjan kaikelta mitä siellä muuten sanotaan. Tällaista esittämistäkö sanotaan uskomiseksi?
Ei siinä mitään jos Wehariepukin rakastui ja vaimon löysi, mutta se oheistoiminta sen ympärillä. Weha esittää ensin tiukan linjan uskovaista, sitten tulee tyttöjutut ja toiset siirtävät teollaan uskonsa kieltäneen porukkansa ulkopuolelle. Ja Weha pokkaa ja kiirehtii naimisiin, ja on niin vl-vastaista että heikkopäisiä hirvittää. Sitten äkkiä parannuksentekoon että minkä minä nyt enää tälle voin, kun vaimo on tullut jo otetuksi. Ja toiset taas siunaa tuhlaajapojan sisälle. Ja tämä jatkaa välittömästi siitä mihin homman jättikin, alkaa rienata muita seurakuntia ja valvoa toisten tekemisissä. Perinpohjainen esimerkki siitä miten tämä vl-usko toimii, kuten Kikki sanoo. Ensin kiristetään ihmissäännöillä niin tiukalle ettei itsekään pysty sitä noudattamaan, vaan pitää välillä "mennä maailmaan" ja sitten taas takaisin. Ei, tuota ei vl-opetus oikeasti ole, se on vain vl-foorumin opetusta ja sillä ei ole mitään tekemistä oikean uskon kanssa.
ettei ole? Minusta weha oppi nopeasti oikeille vl-tavoille! Kieroa ja tekopyhää, mutta muille pitää näyttää, vaikkei edes näyttämistä ole!