Ph heittelee

Mikä neuvoksi kun akvaarioveden PH on yön jälkeen noin 6 ja päivällä noin 8. KH on 2 ja olen yrittänyt sitä nostaa koralli murskalla mutta siitähän PH nousee edelleen ja kasvitkin alkaa kärsimään.Tiedoista kitollinen.
8573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Aika kovasti pH heiluu. Sulla täytyy olla akvaariossa aika paljon kaloja, en keksi muuta.

Syy miksi aamulla pH on alhaalla johtuu siitä, että kasvit ovat yöllä kuluttaneet happea, niin kuin ne tekevät aina kun on pimeää ja eivät voi yhteyttää. Silloin veden hiilidioksidipitoisuus nousee, joka puolestaan laskee pH:ta.

KH:ta saat paremmin nostettua apteekista saatavalla kaliumkarbonaatilla (ei maksa paljon mitään). Korallimurskasta ei irtoa mitään, muuta kuin happamassa vedessä. Jos tavoitteena oli nostaa pH:ta, onnistut siinä lisäämään akvaarioon natriumkarbonaattia (jolla myös KH nousee) eli ruokasoodaa.

Silti pitää vielää löytää keinot happikadon välttämiseen yöllä. Lisää pintavirtausta säätämällä suodatin pintaan tai laittamalla ilmapumpun tuottamaan kuplia (=liikettä pintaveteen = parantaa kaasujen vaihtoa).

Vielä asiaa, tarkista että pH-testisi ei ole mennyt vanhaksi. Pitäisi kuitenkin näyttää pH-arvo ainakin viidesosa asteen tarkkuudella ja kahden asteen heittelyt vuorokaudessa kuulostavat liian uskomattomilta.

Äänestä
  • Muistin väärin, kalsium- eikä kaliumkarbonaatti.

    Äänestä

  • sorry kirjoitti:

    Muistin väärin, kalsium- eikä kaliumkarbonaatti.

    Eli tuttavallisemmin ruokasooda, jota saa toki myös apteekistakin. :)

    Äänestä

  • Miimu kirjoitti:

    Eli tuttavallisemmin ruokasooda, jota saa toki myös apteekistakin. :)

    Ruokasooda ei ole kalsiumkarbonaattia vaan natriumvetykarbonaattia. Kun en ole mikään kemisti, niin en tiedä mikä aineen oikea nimi on. Olen törmännyt natriumbikarbonaatti-, natriumvetykarbonaatti- ja natriumkarbonaattinimiin puhuttaessa ruokasoodasta, mikä taas ei ole sama asia kuin kalsiumkarbonaatti CaCO3. Kalsiumkarbonaatti on käsittääkseni sama asia kuin liitu.

    Äänestä

  • ruokasoodaa kirjoitti:

    Ruokasooda ei ole kalsiumkarbonaattia vaan natriumvetykarbonaattia. Kun en ole mikään kemisti, niin en tiedä mikä aineen oikea nimi on. Olen törmännyt natriumbikarbonaatti-, natriumvetykarbonaatti- ja natriumkarbonaattinimiin puhuttaessa ruokasoodasta, mikä taas ei ole sama asia kuin kalsiumkarbonaatti CaCO3. Kalsiumkarbonaatti on käsittääkseni sama asia kuin liitu.

    Kiitos. Tutkin itsekin asiaa ja noinhan se tosiaan on. Käytännössähän kai ruokasooda ajaa silti saman asian? Eli nostaa kh ja ph arvoja?

    Aina sitä oppii uutta. :)

    Äänestä

+++

Äänestä
  • Niin, se löytyy Aqua webistä.
    pH:n heiluminen noin on luonnollista ja se miksi selviää siis aqua webistä.

    Kysyppä siellä.

    Äänestä

Ph heittelee ehdottomasti liikaa, sen varmaan tiesitkin kun apua kysyit.

Korallimurskasta ei tässä hommassa ole käytännössä mitään apua, joten voisit ottaa sen vaikka pois.

Kh ja gh ovat ilmeisen matalat ja siksi ph pääsee laskemaan öisin. Veden kovuuksia saat säädettyä kipsillä ja ruokasoodalla ja testit on oltava, ettei mene yli. Noin suuret heitot tuntuvat kyllä hämmentäviltä, asiaa ehkä selvittäisi jos kertoisit kalastosta, kasvien määrästä ja akvaarion koosta jotain. Tietty a-w:stä saisit neuvoja paremmin, en vielä hirveästi ole joutunut noita säätämään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietämätön kirjoitti:

Mikä neuvoksi kun akvaarioveden PH on yön jälkeen noin 6 ja päivällä noin 8. KH on 2 ja olen yrittänyt sitä nostaa koralli murskalla mutta siitähän PH nousee edelleen ja kasvitkin alkaa kärsimään.Tiedoista kitollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu