Ahdistus

Miksi elämä on niin vaikeeta? Maailma pyörii kaloreiden ympärillä, illalla läksyjen jälkeen on pakko vielä jaksaa puolen tunnin hikijumppa. Koulussa haahuilen haamuna täristen ympäriinsä XXL-hupparissa, palelen, ja tuntuu kuin seinät kaatuisivat päälle. Kaikki pelottaa ja toivon, että olisin kotona, turvassa kaikelta, piilossa arvostelevilta katseilta. Väsyttää, mutta tiedän, että vaikka kuinka väsynyt olisin, en saa nukuttua yöllä kuitenkaan.
Kaverit eivät soittele enää, eivät puhu, eivät moikkaa tullessaan vastaan. Olen häätänyt heidät pois. Poikakaveri asuu kaukana, ja joka kerta kun puhumme puhelimessa, itken. Itken ja toivon, että hän olisi täällä mun luona, tukena ja turvana, kun paha maailma runnoo.
Ihmettelen kovasti, miksi joku haluaa itselleen tällaisen elämän. Tavoittelen täydellisyyttä, siroutta - haluan olla hento jääkeiju. Mutta koskaan en voi saavuttaa sellaista siroutta, josta haaveilen, sillä mikään ei ole tarpeeksi. Hain onnellisuutta, sain painajaisen.
1463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ja jättää ne jääkeijut sinne mielikuvitusmaailmoihin.

Muuten kohta oletkin todellinen jääkeiju, kylmä arkussa pari metriä maan alla, talvipakkasten jäädytettävänä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Never too thin kirjoitti:

Miksi elämä on niin vaikeeta? Maailma pyörii kaloreiden ympärillä, illalla läksyjen jälkeen on pakko vielä jaksaa puolen tunnin hikijumppa. Koulussa haahuilen haamuna täristen ympäriinsä XXL-hupparissa, palelen, ja tuntuu kuin seinät kaatuisivat päälle. Kaikki pelottaa ja toivon, että olisin kotona, turvassa kaikelta, piilossa arvostelevilta katseilta. Väsyttää, mutta tiedän, että vaikka kuinka väsynyt olisin, en saa nukuttua yöllä kuitenkaan.
Kaverit eivät soittele enää, eivät puhu, eivät moikkaa tullessaan vastaan. Olen häätänyt heidät pois. Poikakaveri asuu kaukana, ja joka kerta kun puhumme puhelimessa, itken. Itken ja toivon, että hän olisi täällä mun luona, tukena ja turvana, kun paha maailma runnoo.
Ihmettelen kovasti, miksi joku haluaa itselleen tällaisen elämän. Tavoittelen täydellisyyttä, siroutta - haluan olla hento jääkeiju. Mutta koskaan en voi saavuttaa sellaista siroutta, josta haaveilen, sillä mikään ei ole tarpeeksi. Hain onnellisuutta, sain painajaisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu