Laihdutus!

Tänään hain 13 kk jäsenkortin kuntosalille! päätin ruveta nyt tosissani laihduttamaan ja kohottamaan kuntoa. Aion päästä huippu kuntoon. tänään olin jo 2 h treenaamassa ja ette arvaa kuinka hyvä olo! Minulla on varmasti koko suomen huonoin kunto mutta vihdoin otan itseäni niskasta kiinni! suosittelen kaikille liikuntaa!! Onko muilla samanlaista vaikutusta? Että kun on masentunut ja rupeaa liikkumaan niin asiat tuntuu paranevan?!
14585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kunnon treeni ja päälle kunnon ateria lihaksia kasvattamaan, kyllä siitä tulee niin hyvä olo ettei mitään rajaa. Ja ulkoilua ihanassa raikkaassa syysilmassa. Eilenkin kävelin 6 tuntia luonnossa yhteen menoon ihan vain sen ihanuudesta. Nyt kaikki liikkumaan paha olo pois!

Äänestä
  • nyt kaikki liikkumaan paha olo pois! niinpä!

    Äänestä

yrityksesi epäonnistuu ja jumiudut taas sohvaan. Niinhän laihdustusyritukset yleensä päättyvät. Alussa on helppo uhota.

And by the way, ilmeisesti et ole kliinisesti masentunut, kun kerran mielialasi nousee noin helposti. Vaihda palstaa.

Äänestä

Olen ollut masentunut monta vuotta. Keväällä kohtasin elämänkriisin, joka vei minut täysin pois raiteiltani. Tulin niin ahdistuneeksi, etten tiennyt, miten päin olisin ollut. Silloin sattumalta menin kuntosalille ja huomasin, miten hyvää se teki, kun sai puurtaa täysillä ja samalla miettiä asioita ja tunteitaan.

Koska minulla oli aikaa, kävin aika paljon kevään ja kesän aikana kuntosalilla. Painoni on tämän vuoden aikana pudonnut 25 kg, joka kyllä on tuntunut hyvältä. Tosin painon pudotukseen on auttanut se, että menetin ruokahaluni tämän hetkisten ongelmieni vuoksi.

Olen aina liikkunut paljon, mutta tehottomasti. Uskon kyllä nyt siihen, että liikunta tosiaan tekee hyvää myös mielelle. Toivottavasti tämä innostus ei katoa minulta.

Äänestä
  • "Menetin ruokahaluni tämän hetkisten ogelmieni vuoksi." Eli liikunta ei toiminutkaan parantavasti, koska oireilet tuolla tavoin edelleen.

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    "Menetin ruokahaluni tämän hetkisten ogelmieni vuoksi." Eli liikunta ei toiminutkaan parantavasti, koska oireilet tuolla tavoin edelleen.

    En tiedä, toimiko liikunta parantavasti. Voin huonosti, mutta mitä olisi tilanne ilman liikuntaa, sitä ei voi tietää.

    Minulla on myös kokemusta ahdistuksen purkamisesta paljon haitallisemmilla tavoilla kuin liikunnalla, kuten alkoholilla tai muulla riippuvuudella.

    Joka tapauksessa suosittelen liikuntaa kaikille.

    Äänestä

Koska lihoin niin nopeasti, tutkittiin aineenvaihduntasairaudet ym. Diagnoosiksi tuli psykoosilääkkeen hidastama aineenvaihdunta. En saa mistään liikunnasta endorfiinipöhnää ym. erikoista mielihyvää.

Eräästä itämaisesta lajista pidän siksi, että kyseessä on taitolaji, siinä joutuu keskittymään ja tuntee kuuluvansa ryhmään. Täytyy harrastaa vielä muutama vuosi, ennen kuin liikkeet alkavat näyttää kauniilta.

Painoni on jumittanut 2 vuotta ja ainoat vaihtoehdot laihtumiseen ovat mahalaukun pienennysleikkaus ja laiton doping. Aineenvaihduntaa nopeuttavia lääkkeitä ei saa lääkäreiltä, jos käyttää psyykenlääkkeitä.

Äänestä

Kyllä liikunta auttaa, olen sen kokenut itsekin. Makasin ensin aivan pohjalla pitkän aikaa (vuosia). Romahti psyyke, romahti fyysinen kunto, romahti kaikki, melkein henkikin.

Iso ongelma on se, että silloin kun on ihan pohjalla, ei kykene aktivoimaan itseään liikkumaan tai mitenkään muutenkaan huolehtimaan fysiikastaan, painostaan, perustoiminnoistaan yms.

Täytyy ensin muilla konstein parantua sen verran, että aloitekyky, sinnikkyys ja voimavarat yms. nousevat liikkumisen mahdollistavalle tasolle. Kun sairaus hellittää sen verran, että sen ISON kynnyksen ylittää, pääsee tavallaan positiivisempaan kehään: liikunta parantaa oloa ja olon parantuessa jaksaa taas huolehtia itsestään entistä paremmin. Hyvinvoinnin kohentuminen on kuitenkin vielä karikoita täynnä: mielialan romahdukset vetävät lamaannukseen, jossa ei "ota itseäsi niskasta kiinni" -kehotukset todellakaan auta, päinvastoin tuovat syyllisyyden ja epäonnistumisen tunteen, kun ei taaskaan onnistunut.

Onnellinen on se, joka on tuon ISON kynnyksen pääsee ylittämään. Toivottavasti mahdollisimman moni masentunut onnistuu kipuamaan kynnyksen yli, ja toivottavasti moni sen ylittänyt kertoo siitä muillekin, koska se voi luoda toivoa kynnyksen toisella puolella riutuville. Helppoa se kynnyksen ylitys ei ole ja ylityksen vaikeus riippuu myös siitä, kuinka pitkään (viikkoja, kuukausia vai useita vuosia) on ollut pohjalla vakavasti sairaana.

Toivoa kaikille masentuneille! Voimia pitkään nousun tiehen sekä tuuria siihen, ettei takapakkeja tulisi ylivoimaisen paljon! Tie on valitettavan pitkä ja karikkoinen, jos ihan pohjalta ponnistaa, mutta kuitenkin mahdollinen kuljettavaksi - vaikka ei aina siltä tunnukaan.

Lohtua myös niille, joilla ei ole vielä voimia jaksaa kuntoilla ja huolehtia itsestään. Älkää vain syyllistäkö itseänne (tiedän kyllä että syyllisyys tulee, vaikkei sitä vieraaksi kutsuisikaan). Toivottavasti saatte muuta apua, jotta toipuminen voisi pikkuhiljaa käynnistyä.

Äänestä
  • KYLLÄ LIIKUNTA TODELLAKIN AUTTAA.ITSE OLEN AINA OLLUT LIIKUNNALLINEN,JA OLIN USEAMMAN VUODEN TÄYSIN POHJASSA.EN PYSTYNYT YHTÄÄN MIHINKÄÄN,JOPA POSTILAATIKOLLA KÄYNTI OLI SAAVUTUS.NÄIDEN VUOSIEN JÄLKEEN IHMETTELEN...MIHIN TÄMÄ AIKA MENI,ON KUIN EN OLISI TÄSSÄ ELÄMÄSSÄ OLLUTKAAN.NYT VUOSI LÄÄKITYKSEN JÄLKEEN(JOTKA EIVÄT SOPINEET MINULLE OLLENKAAN)OLEN JO SUHT HYVÄSSÄ KUNNOSSA,JA LIIKUNTA JOTA HARRASTAN TAAS JOKAPÄIVÄ ON YKSI VARMA MASENNUSLÄÄKE.JOS ET JAKSA MUUTA ,PAKOTA ITSESI ULOS JA KÄVELE VAIKKA 50M,SEKIN ON PAREMPI KUIN MAATA PEITONALLA.

    Äänestä

  • Lukiessani viestisi,kirjoitit juuri sen kaiken mitä masennus voi olla,tai itse asiassa on.Ja voin kyllä omakohtaisesti sanoa,että liikunta ja ylipäätään ulkoilu on yksi parhaimmista masennus lääkkeistä.tiedän omakohtaisesti miten vaikeaa on avata edes ulkoovea,saatika ottaa muutama askel.Mutta kun on jotenkin valmis siihen ,siitä se lähtee AIVAN VARMASTI!.Ja tunne jo pienen kävelyn jälkeen ulkona on mieltäylentävä,ja seuraavana päivänä uskaltaa sen tehdä uudestaan.Siitä se lähtee...AIVAN VARMASTI.

    Äänestä

  • olet täysin oikeassa kirjoitti:

    Lukiessani viestisi,kirjoitit juuri sen kaiken mitä masennus voi olla,tai itse asiassa on.Ja voin kyllä omakohtaisesti sanoa,että liikunta ja ylipäätään ulkoilu on yksi parhaimmista masennus lääkkeistä.tiedän omakohtaisesti miten vaikeaa on avata edes ulkoovea,saatika ottaa muutama askel.Mutta kun on jotenkin valmis siihen ,siitä se lähtee AIVAN VARMASTI!.Ja tunne jo pienen kävelyn jälkeen ulkona on mieltäylentävä,ja seuraavana päivänä uskaltaa sen tehdä uudestaan.Siitä se lähtee...AIVAN VARMASTI.

    yrityksesi epäonnistuu ja jumiudut taas sohvaan. Niinhän laihdustusyritukset yleensä päättyvät. Alussa on helppo uhota.

    And by the way, ilmeisesti et ole kliinisesti masentunut, kun kerran mielialasi nousee noin helposti. Vaihda palstaa.

    Ihan tiedoksi sinulle, olen ollut nyt vuoden alamaissa ja syönyt lääkkeitä. en jaksanut tehdä mitään, en edes hampaita pestä. en pitäny ittestäni huolta ollenkaa. tää on mulle aika iso askel mun masennukses! ja vielä se että mulla on vaikea masennus ja oon löytäny siihen lääkkeen. että ihan sit turha tulla pilaan muiden iloa ja onnistumisen tunnetta! ilmeisesti yrität vaan masentaa muitakin kun et itse jaksa tehdä mitään, ihan ymmärrettävää.

    Mutta ilmoitan mitä kohteliaimmin että haista paska. :)

    Äänestä

  • emkh kirjoitti:

    "Mutta ilmoitan mitä kohteliaimmin että haista paska." Kiitos, varmasti sinun läheisyydessäsi tulen haistamaankin.

    Äänestä

  • emkh kirjoitti:

    yrityksesi epäonnistuu ja jumiudut taas sohvaan. Niinhän laihdustusyritukset yleensä päättyvät. Alussa on helppo uhota.

    And by the way, ilmeisesti et ole kliinisesti masentunut, kun kerran mielialasi nousee noin helposti. Vaihda palstaa.

    Ihan tiedoksi sinulle, olen ollut nyt vuoden alamaissa ja syönyt lääkkeitä. en jaksanut tehdä mitään, en edes hampaita pestä. en pitäny ittestäni huolta ollenkaa. tää on mulle aika iso askel mun masennukses! ja vielä se että mulla on vaikea masennus ja oon löytäny siihen lääkkeen. että ihan sit turha tulla pilaan muiden iloa ja onnistumisen tunnetta! ilmeisesti yrität vaan masentaa muitakin kun et itse jaksa tehdä mitään, ihan ymmärrettävää.

    Mutta ilmoitan mitä kohteliaimmin että haista paska. :)

    Täh? Kenen kirjoitukseen tämä ärhentely oli oikeasti tarkoitettu? Putosin kärryiltä.

    Äänestä

  • Masennusta on moniasteista, ja se joka sairastaa vakavaa masennusta ei yleensä tosiaankaan pysty lähtemään kuntosalille. Silloin on pääasia se, että pystyy syömään ja välillä käymään pesulla, ne ovat jo suuria saavutuksia.

    Sairastin itse vaikean masennuksen, ja useita kuukausia meni niin, etten pystynyt kunnolla käymään edes ok-talomme pihassa ulkoilemassa. Suihkussa käynti vaati järjettömän ponnistuksen.

    Silloin kun vointi on huono, otetaan pieniä askelia, eikä koeta syyllisyyttä siitä ettei pysty "ottamaan itseään niskasta kiinni".

    Liikunta auttaa sitten kun olo on parempi, tai lievässä masennuksessa, vakavasti sairaalle ei kannata kuntosalikorttia viedä, voi olla että on se viimeinen niitti...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

emkh kirjoitti:

Tänään hain 13 kk jäsenkortin kuntosalille! päätin ruveta nyt tosissani laihduttamaan ja kohottamaan kuntoa. Aion päästä huippu kuntoon. tänään olin jo 2 h treenaamassa ja ette arvaa kuinka hyvä olo! Minulla on varmasti koko suomen huonoin kunto mutta vihdoin otan itseäni niskasta kiinni! suosittelen kaikille liikuntaa!! Onko muilla samanlaista vaikutusta? Että kun on masentunut ja rupeaa liikkumaan niin asiat tuntuu paranevan?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu