Olkaa sitten yksinänne!!!

..ja lääkkeet kiltisti, eikä noin kirota!
Tässä olemme olleet tuolla pihalla tutustumassa uusiin ihmisiin ja hyvältä näyttää.

Minä joskus kirjoittelin palstalle aktiivisestikin, sitten alkoi ilmestyä tapauksia jotka suorastaan vaativat tapaamista: ei pahalla, mutta eivät kaikki täällä hae parasta kaveria täältä niitylle perhosten kera tanssimaan. Jonnekin pitää saada purkaa itseään ilman että olisi velvollisuus heti olla sinunkin ystäväsi. Kaikkien kanssa ei vaan natsaa, tiedätkös? Toki silloin on turha valittaa yksinäisyyttä, mutta omapa on helvettini ja kuten sanoin, en kirjoitellut tänne mitään saatanan piirileikkiseuraa hakeakseni.

Osa ihmisistä on yksin koska viihtyy niin, osa siksi että on vähän traumoja, osa siksi että on niin helvetin takertuvaista ja vaativaa sorttia ettei sitä kukaan jaksa kauaa katsella.
Se että haluaa vaihtaa ajatuksia palstalla ei tarkoita että haluaisi kutsua koko palstan väen joulupäivälliselle.

Ystäväiseni, se yksinäisyys, josta useimmat palstan marisijat kärsivät, on patologinen tila, eräänlainen mielisairaus. Mikään niin banaali kuin "ystävien" hankkiminen ei tätä tilaa paranna, vaikka yksinäinen itse yleensä muuta luulee.

On tuossa jotain perää juu. No mulla on kuitenki niitä kavereita ihan tarpeeks jo.

vielä, että nämä ruikuttajat kyselevät neuvoa ja sitten tyrmäävät ne kaikki. Harrastuksen hankkiminen, kirjeystävät, yleensä vain ihmisten lähestyminen - kaikesta he, ruikuttajat, löytävät jotain vikaa, "ei sovi minulle, en voi tehdä tätä". Valitettavaa, koska niinhän se nyt kuitenkin vain on, että kotona pyssyttelemällä ei ystäviä löydä, ja ulkonakin vain uskaltamalla lähestyä ventovieraitakin, niin noloa ja hirveää kuin se onkin!

"kunpa minulla voisi olla sinut ystävänä" ja kun tarjoan sähköpostini ja ystävyyttäni niin ei! Ei minkäänlaista vastausta enää sen jälkeen saa! Ei tällä palstalla eikä sähköpostiin.

- Tuo ei välttämättä ole täysin katteeton lausahdus. Ehkä tämä ihminen arvostaisi kovasti sellaista ystävää joka ajattelisi (tai toimisi) kuten sinä. Näin voidaan päätellä siitä, että hän sanoi "kunpa minulla voisi olla sinut ystävänä". Kynnykseksi saattoi muodostua yhteydenotto ja siihen liittyvä ujous tai epävarmuus. Hän ei ole tavannut sinua eikä tiedä sinusta mitään. Voi tuntua hankalalta alkaa pitämään yhteyttä, koska ei ole mitään muuta tietoa tai käsitystä sinusta kuin vain viestit palstalla. Netin välityksellä voi olla hankalaa solmia ystävyyssuhteita käytännössä, ellei ole tosi vakavalla mielellä liikenteessä ja valmis ottamaan "pieniä riskejä".

Itse olen ollut jo liian pitkään yksin lukemattomien kaveri etsintöjen jälkeenkin mutta nyt sen ymmärrän..

-Ystävyys ja kaverisuhteet eivät synny helpolla. Et ole ainoa joka on joutunut huomaamaan sen. Vaikka toinen olisikin aluksi aktiivinen ja ystävällinen, niin ystävyys voi kuihtua nopeasti pois ja yhteydenpito jäädä.

-Toivon sitä, ettet ota asioita liian henkilökohtaisesti. Olet itse toiminut fiksusti ja oikein. Se on tärkeintä, eikö olekin hienoa että itsellä hyvä omatunto? Jos joku ei käyttäydy haluamallasi tavalla, niin älä ota sitä henkilökohtaisesti tai loukkaannu. Älä etsi ystäviä liian suurilla odotuksilla, ettet pettyisi.

olet varsinainen paskapää ja saat toisille vain pahan mielen aikaiseksi.

-Ymmärrän että suututtaa. Ihmisten kanssa on välillä vaikeaa ja toisen käytös voi tuntua kummalliselta ja suututtavalta. Uskon että me kaikki joudutaan vastaaviin tilanteisiin ja vieläpä melko usein. Itsestä riippuu kuinka siihen suhtautuu. Jos asia ei kovin vakava ole, niin siitä kannattaa päästää irti. Minullekin sattuu tuollaista aika usein. Ihmiset eivät pidä yhteyttä vaikka itse voisin pitää, kaveri aikoo soittaa mutta ei soita, sähköpostiin ei vastata tai se tehdään parilla sanalla yms. Jos jäisin miettiin näitä, niin saisin jatkuvasti olla vihainen.

apaattiset itsensä säälijät jotka eivät edes näytä haluavan päästä eroon yksinäisyydestä!

-Tuokin voi olla totta. Ihminen voi sääliä itseään, mutta ei osaa tai kykene tekemään asialle mitään. Ristiriitaista, mutta mahdollista. Joskus kynnys "käytännön toimiin" voi olla korkea. Ensin täytyy oivaltaa ja sisäistää, että on itsekin vastuussa tilanteestaan ja että itsesääli ei vie asioita eteenpäin.

Olisin halukas ystäväystymään OIKEESTI ja olen laittanut s-postiviestiä parille ihmisille tältä palstalta, mutta ei ole vastausta tullut.

Mikäli sinua kiinnostaa tutustua Helsinkiläiseen 26 vuotiaaseen yksinäiseen, mutta ei todellakaan erakkoon, sinkkunaiseen niin laittaisitko s-postiosoitteesi tänne? LUPAAN vastata!

Nämä yksinäiset ruikuttajat ovat usein todella passivoituneita, istuvat kaiket illat kotona mesettämässä, leffoja katsomassa ja netissä roikkumassa, ja tällaisia kavereita on todella vaikea saada houkuteltua ikinä minnekään tapahtumiin tai bileisiin tms. Käytännössä näitä kavereita näkee ehkä pari kertaa vuodessa jos niinkään usein.

Ennemmin sitä vain lähtee "olohuoneeseen" (kesällä lähimpään puistoon, talvella johonkin halpaan baariin/kantapaikkaan, kotona ei tarvitse käydä kuin muutaman päivän välein kukat kastelemassa) ja katsoo ketkä tyypit ovat kylähulluja ja vähiten passivoituneita, näistä tulee helposti parhaita kavereita joiden luokse lähdetään yöllä jatkoille ja jotka myös innostuvat herkästi kaikista tapahtumista ja bileistä ym.

En ole kuin kerran ottanut erään sähköpostiosoitettaan tarjonneen henkilöön yhteyttä, ja nyt ollaan juteltu jo kolme vuotta, ja hän kyllä kuuluu kavereihini, vaikka emme ole koskaan tavanneet, tai jutelleet livenä (mikä on minulle vaikeaa).

Mutta netissä tällä tavalla jutellessa on muuten hankala tietää meneekö kiinnostukset yhteen. Tai luonteet yhteen. Jokin yhdistävä tekijä, mikä saa pahimmankin sadistin ja hipin kaveruuden toimimaan. En itse ottaisi yhteyttä, koska jollen voi olla varma jollain lailla että jutut menee yhteen, on raskasta lisätä itselleen sosiaalisia paineita kun pitäisi väenväkisellä keksiä jotain juteltavaa. Kohteliaasti toiselle "tämä ei taida onnistua"-sanominen on kyllä hyvin vaikeaa.

Mutta kyllä mielelläni itse etsisin ystävää toisesta yksinäisestä tai erakko-luonteisesta ihmisestä. Kokemuksella tuntuu siltä, että jos toinenkin on yksinäinen, molemmilla riittää aikaa ja huomiota toisilleen aivan eri lailla kuin sosiaalisilla ihmisillä. Yksinäisten/erakko-ihmisten kanssa voi keskustella mistä vain taivaan ja maan väliltä. Ei tarvitse piilotella, salailla eikä valehdella.

Ajattelin tuoda vähän toisenlaista näkökulmaa asiaan. Olen etsinyt kavereita netin kautta ja jättänyt monta kertaa vastaamatta maileihin ihan vaan siksi, että niiden kirjoittaja on vaikuttanut liian tasokkaalta meikäläiselle - jonkinlaiselta sosiaalisten taitojen mestarilta, jonka yksinäisyys on pelkkä käsittämättömän epäonnekas sattuma. Mitä sitten, kun sellainen täydellisyyttä hipova ihminen tajuaa että tämä sujuvasti mailaileva kaveriehdokas ei todellisuudessa osaa pitää alkeellisintakaan keskustelua yllä ja on muutenkin aivan surkea kaikessa? Olen ollut niin kauan ilman kavereita, etten enää osaa olla luontevasti muiden kanssa.

En nyt tällä tarkoita mitenkään puolustella sitä, että jättää vastaamatta. Mun mielestä olisi paljon parempi yrittää selvittää ongelmia tuottavat asiat mailitse, ainakin jos ei ole kertonut itsestään tietoja joiden perusteella henkilöllisyyden selvittäminen on helppoa. Varmaan suurin osa niistäkin "sosiaalisista menestyjistä", jotka olen jättänyt vastausta vaille, on ihan tavallisia tapauksia jotka voisi kelpuuttaa meikäläisenkin kaverikseen... Osa on vaan kaunistellut totuutta, ja joidenkin tekstit olen tulkinnut väärin kun oletan helposti muiden olevan itseäni korkeammalla tasolla ellei toisin ilmaista.

On paljon mahdollista, etten tuntisi itseäni enää yksinäiseksi jos olisin uskaltanut jatkaa tutustumista riittämättömyyden tunteestani huolimatta. Riskien ottaminen vaatii kuitenkin paljon rohkeutta, jos arvioi onnistumisen mahdollisuutensa häviävän pieniksi.

Itsekin laittelin tuossa viestiä, josko tamperelaiset yksinäiset immeiset ottaisivat messengerin kautta yhteyttä, muttei ainuttakaan yhteydenottoa tullut ;D. On se kyllä ihmeellistä, että yksinäisyyttä valitetaan ja valitetaan, muttei tehdä asialle mitään. Jostain se on aloitettava se sosiaalinen kanssakäyminen. Vaikkei ensimmäinen mesekaveri nyt bestikseksi tulisikaan, antaa se kokemusta sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Oon 17 ja poika, yksinäinen ja muuta. Mutta, ajattelen että oon paras kaikessa, ylimielinen, kaikki muut pellejä, oon kovin ja muuta. Eipä oo pahemmin tullut kavereita, sitten leikin puukon kanssa kaikenlaista ja muuta niin ei siltikään. Muijia ei kiinnosta, bussissa meen aina jonkun eteen ja kysyn paljon kello ja muuta. No, eipä mua kiinnosta enää, oon omasta mielestäni sosiaalisin jne. Oon yksinäinen siis, mutta tolleen ajattelen ja oon. :)))