Olemme mieheni kanssa yrittäneet lasta 1,5 vuotta turhaan. Itse olen tammikuussa 20 täyttänyt ja mieheni 23. minä olen käynyt gynekologilla ultrassa, muissa tutkimuksissa emme ole vielä käyneet. Sieltä löytöi 3cm kysta munasarjastani, lääkäri ei ollut oikein selvä sen osuudesta lapsettomuuteen, mutta lueskeltuani netistä, olen ymmärtänyt, ettei se estä lapsen saantia..Sukupuolitauteja meillä ei ole. Ultarassa kohtuni ja munasarjani olivat ok.
Onko palstalla ketään samassa tilanteessa olevia/ joskus samassa tilanteessa olleita? Mikä on suurin lapsettomuuden syy hedelmällisessöä iässä olevilla? Pelko on suuri, että jommassakummassa on jotakin pahasti vialla, koska olemme nuoria ja yritystä on ollut jo jonkun aikaa. Miehen sperma olisi tarkoitus tutkia 2kk päästä, jos ei tärppää.
Millainen osuus elämäntavoilla on lapsen saantiin?monet lihavat, roskaruualla elävät , juovat ja tupakoivat saavat lapsia helpostikin. Itselläni on 10kg ylimääräistä, 10kg olen tämän takia jo pudottanut, tuloksetta. Mieheni on normaalipainoinen. Tupakointi on paha tapamme stressiin, harvinaista tosin ja 1,5vuoden yrityksestä olemme olleet polttamatta vuoden (toki tupakointi loppuu seinään mahdollisen raskauden tapahduttua ellei aiemmin, tarkoitus on ensi viikolla lopettaa kokonaan vaikkei nytkään sitä jokapäivä kulu) Alkoholia emme käytä. Voiko näillä olla suurta merkitystä asiaan?
toivoisin asiallisia vastauksia.
Yleisin lapsettomuuden syy hedelmällisessä iässä olevilla
21
2080
Vastaukset
- vastata...
siihen mikä olisi yleisin syy, mutta me yritimme myös tuloksetta lähes kaksi vuotta. Yritys oli läpi kiertojen todella aktiivista ja olimme yrityksen alkaessa 22 ja 23 vuotiaita.
Kummastakaan ei vikaa löytynyt, paitsi että minulla kohtu oli jyrkästi taaksepäin kallistunut, mikä ei sinänsä ole "vika", mutta saattaa vaikeuttaa hommaa kuitenkin. Kokeilimme jo koti-inseminaatioita ym. poppakonsteja, kunnes sitten aivan yllättäen tärppäsikin. Nyt tietysti kova pelko, että menee kesken, kun uutta ei ihan niin vain laitetakaan aluille.
Halusin kuitenkin kirjoittaa ja kertoa, että muutamankin vuoden yrityksen jälkeen voi ihan hyvinkin tärpätä luomuna. Tsemppiä kovasti teille!- nnainen20
Kiitos kovasti tsempityksestä. Kyllä ne tälläiset kertomukset aina saa itsellekkin positiivisemman olon :) Onnea teille kovasti tärpistä ja onnea tulevaisuuteen :)
- näin..
Moikka!
Mulla kasvo ekaa kertaa elämässäni 3,7cm:n kysta, joka torpedoi oviksen.. Seuraavan kierron alussa lääkäri sitten punkteerasi sen tyhjäks. Saattaa kyllä kasvaa uudestaan ja sit pitää punkteerata uudestaan..
En tiiä onko vaikutusta, et kysta kasvo hormonihoitojen aikana (triplaclomit), mut oviksen ainakin vei!!
Hienoa, että olet saanut painoa tiputettua ja tupakointiakin vähennettyä, ei niistä haittaa ainakaan pitäis olla!
Ensimmäinen mun neuvo on kyllä,kun kerran noin kauan olette yrittäneet, että menkää tutkimuksiin molemmat, sithän sen ainakin tietää, onko vikaa vai ei.. Tiiän, ettei se oo välttämättä helppoa, ite tein lähtöä tutkimuksiin muutaman vuoden, kun pelkäsin niin kovasti, että lääkäri sanoo, ettei lapsia voi tulla, mutta se on nykyään aika harvinaista ettei ollenkaan olis mahiksia..
Toinen neuvo on relata, ja yrittää olla miettimättä asiaa koko ajan, mulla se ei kuitenkaan oo toteutunnu, vaikka kuinka oon yrittänny keksiä kaikkea muuta sisältöä elämääni..
Plussatuulia! :)- nnainen20
kyllä meinattiin tutkimuksiin mennä :) Valitettavasti mihinkään hoitoihin ei vielä rahaa ole, mutta jospa nyt saisi edes tiedon viasta sen perusteella voisi alkaa säästämään ja miettimään tulevaisuutta.
Itse sain kystaan terolut kuurin. Sen pitäisi muutenkin auttaa vähän tätä raskautumista.
Plussituulia sinnekkin päin :)
- suurin syy
Jos ei vikaa kummassakaan, niin olisko vika psyykkeessä? Taidatte yrittää aivan liikaa, onko teillä enään edes rakastelua, vai onko se kalenterisiittämistä?? Onko tunteet kuollut, eli ajattelet vain itseä ja haluamaasi raskautta, miehestä et enään niin piittaa. Taidan tietää vastauksen, kyllä.
Yritä löytää jotain muutakin elämällesi, ja eiköhän se raskaus siitä lähde käyntiin. Tiedän itse omasta kokemuksesta, yritystä kaksi vuotta ja toiset lapset tulikin ihan nopeasti.- joopa joo
No hoh hoijaa mitä edellinen kirjoittaa. Voisi vähän miettiä sanojaan! Syyllistäminen ei auta ketään ja hyvin harvoin lapsettomuus johtuu psyykkeestä. Sano mitä sanot.
Lapsettomuuden syistä sanotaan seuraavaa: 30% johtuu naisesta, 30% miehestä, 30% molemmista ja 10% selittämätön. - nnainen20
onko meissä sen enempää vikaa, kun emme ole vielä tarkemmissa tutkimuksissa käyneet.
En kyllä tunnista itseäni tuosta kuvailustassi, uskon että varmaan riski tuohon käytökseen kovan yrityksen takia voi olla..Mutta kyllä meillä seksi on ihan rakastelua..Ja tunteet eivät ole todellakaan kuolleet, rakastan tuota miestä niin paljon että haluan lapsen juuri hänen kanssaan, enkä kenenkään muun. Yhteiseloa meillä on jo 5 vuotta. kyllähän tästä hiukan tulee stressattua ja ottaahan se koville, kun menkat alkaa..Mutta onneksi meillä on vielä aikaa.
Hienoa, että teillä kuitenkin tärppäsi kahden vuoden yrityksen jälkeen! Antaa toivoa meillekkin :) - persoona!!!!!
joopa joo kirjoitti:
No hoh hoijaa mitä edellinen kirjoittaa. Voisi vähän miettiä sanojaan! Syyllistäminen ei auta ketään ja hyvin harvoin lapsettomuus johtuu psyykkeestä. Sano mitä sanot.
Lapsettomuuden syistä sanotaan seuraavaa: 30% johtuu naisesta, 30% miehestä, 30% molemmista ja 10% selittämätön.En ole ketään syyllistänyt, sille ei nyt vaan voi mitään jos sitä asiaa ajattelee liikaa ja on se asia alitajunnassakin vaikka mitä yrittäisit.
Tiedän itse omasta kokemuksesta, koska kaikki seksi alkoi olemaan pakkopullaa vain lapsen tekemistä varten, aamulämmön mittausta, seksin harrastaminen vain tiettynä päivänä sun muuta...
Meille tapahtui yksi sellainen asia, mikä pakotti unohtamaan lapsen teon, ajattelin asiaa ihan eri kantilta ja elämää myös, ja huuppss... olin raskaana vaikken olisi koskaan uskonut enään siinä vaiheessa, 2 vuoden yrittämisen jälkeen. Toinen lapsi tuli muutaman kuukauden yrityksen jälkeen, koska tiesin että se lapsi sieltä tulee ja ei ole ongelmia, koska oli yksi ennestään.
Kysy nyt ihan vaan lääkäriltä tuota psyyke asiaa, enkä tarkoita sellaisia pariskuntia, joille on jo annettu selitys lapsettomuuteen. Kyllä se vaikuttaa ja aikas paljonkin.
En vain ymmärrä miksi otit herneen nenääsi, koska tästä viestistä voi olla apua jollekkin, taidat olla aika negatiivinen ihminen... - mitään pahaa
nnainen20 kirjoitti:
onko meissä sen enempää vikaa, kun emme ole vielä tarkemmissa tutkimuksissa käyneet.
En kyllä tunnista itseäni tuosta kuvailustassi, uskon että varmaan riski tuohon käytökseen kovan yrityksen takia voi olla..Mutta kyllä meillä seksi on ihan rakastelua..Ja tunteet eivät ole todellakaan kuolleet, rakastan tuota miestä niin paljon että haluan lapsen juuri hänen kanssaan, enkä kenenkään muun. Yhteiseloa meillä on jo 5 vuotta. kyllähän tästä hiukan tulee stressattua ja ottaahan se koville, kun menkat alkaa..Mutta onneksi meillä on vielä aikaa.
Hienoa, että teillä kuitenkin tärppäsi kahden vuoden yrityksen jälkeen! Antaa toivoa meillekkin :)En tarkoittanut pahaa tuolla viestilläni, niin kuin edellinen kirjoittaja kirjoitti.
Joskus noi yritykset ovat myös alitajunnassa, ja niitä on sieltä vaikea saada pois. En ole epäillyt rakkauttasi mieheesi, en lainkaan. Mutta omasta kokemuksesta vaan kerroin, että joskus pakkaa menemään vaan yli noi yritykset... Mutta uskon että saatte vielä lapsia, kunhan vaan ymmärsit, mitä yritin tarkoittaa, siis jos ei löydetä mitään vikaa teistä. - nnainen20
persoona!!!!! kirjoitti:
En ole ketään syyllistänyt, sille ei nyt vaan voi mitään jos sitä asiaa ajattelee liikaa ja on se asia alitajunnassakin vaikka mitä yrittäisit.
Tiedän itse omasta kokemuksesta, koska kaikki seksi alkoi olemaan pakkopullaa vain lapsen tekemistä varten, aamulämmön mittausta, seksin harrastaminen vain tiettynä päivänä sun muuta...
Meille tapahtui yksi sellainen asia, mikä pakotti unohtamaan lapsen teon, ajattelin asiaa ihan eri kantilta ja elämää myös, ja huuppss... olin raskaana vaikken olisi koskaan uskonut enään siinä vaiheessa, 2 vuoden yrittämisen jälkeen. Toinen lapsi tuli muutaman kuukauden yrityksen jälkeen, koska tiesin että se lapsi sieltä tulee ja ei ole ongelmia, koska oli yksi ennestään.
Kysy nyt ihan vaan lääkäriltä tuota psyyke asiaa, enkä tarkoita sellaisia pariskuntia, joille on jo annettu selitys lapsettomuuteen. Kyllä se vaikuttaa ja aikas paljonkin.
En vain ymmärrä miksi otit herneen nenääsi, koska tästä viestistä voi olla apua jollekkin, taidat olla aika negatiivinen ihminen...että vedin herneet nenään? Viestini oli aika asiallinen.
Luulen nyt kuitenkin tietäväni oman tilanteeni paremmin kuin sinä. Mä en mittaile aamulmpöjä enkä edes ole vielä ovulaatiotakaan, koska tunnen sen muutenkin. Jos sinulle se on ollut pakkopullaa, niin se ei tarkoita, ettäkö se olisi kaikille. Toki ajattelen asiaa ja surenkin sitä välillä, se on normaalia. Mutta meillä ei harrasteta seksiä vain ja ainoastaan lapsen hankinnan vuoksi vaan myös 'omaksi iloksi'. Älä kehtaa esittäväsi kaikkitietävää, sinä et tunne minua. Kysyn lääkäriltä psyykeasiaa, JOS meistä kummastakaan ei löydy mitään vikaa.
Ja ps: älä kehtaa tulla analysoimaan luonnettani parin suomi24 viestien perusteella. Ja arvailusi osui väärin: en ole negatiivinen ihminen ja muukin meni hiukan mönkään. - nnainen20
mitään pahaa kirjoitti:
En tarkoittanut pahaa tuolla viestilläni, niin kuin edellinen kirjoittaja kirjoitti.
Joskus noi yritykset ovat myös alitajunnassa, ja niitä on sieltä vaikea saada pois. En ole epäillyt rakkauttasi mieheesi, en lainkaan. Mutta omasta kokemuksesta vaan kerroin, että joskus pakkaa menemään vaan yli noi yritykset... Mutta uskon että saatte vielä lapsia, kunhan vaan ymmärsit, mitä yritin tarkoittaa, siis jos ei löydetä mitään vikaa teistä.mitä tarkoitat :) Mä itse uskon, että myös sillä psyykkeellä on varmasti oma vaikutuksensa, siksipä yritän olla ajatelematta asiaa liikaa ja yritän keskittyä myös muihin asioihin elämässäni, joista on minulle iloa :) Minä olen sen verran herkkä ihminene, että jos oikeasti alkaisin laskemään lämpöjä ja ovulaatioita niin järki menisi ;) Siksi yritän välttää ja yritän 'ottaa rennosti' :) Kyllähän ne negatiivisetkin ajatukset välillä hiipivät mieleen, mutta toisaalta me olemme niin nuoria että aikaa on vielä vaikka kuinka paljon :)
- päähäsi?????
nnainen20 kirjoitti:
että vedin herneet nenään? Viestini oli aika asiallinen.
Luulen nyt kuitenkin tietäväni oman tilanteeni paremmin kuin sinä. Mä en mittaile aamulmpöjä enkä edes ole vielä ovulaatiotakaan, koska tunnen sen muutenkin. Jos sinulle se on ollut pakkopullaa, niin se ei tarkoita, ettäkö se olisi kaikille. Toki ajattelen asiaa ja surenkin sitä välillä, se on normaalia. Mutta meillä ei harrasteta seksiä vain ja ainoastaan lapsen hankinnan vuoksi vaan myös 'omaksi iloksi'. Älä kehtaa esittäväsi kaikkitietävää, sinä et tunne minua. Kysyn lääkäriltä psyykeasiaa, JOS meistä kummastakaan ei löydy mitään vikaa.
Ja ps: älä kehtaa tulla analysoimaan luonnettani parin suomi24 viestien perusteella. Ja arvailusi osui väärin: en ole negatiivinen ihminen ja muukin meni hiukan mönkään.Kirjoitinhan jo, että en tarkoittanut mitään pahaa, ja en ole epäillyt kenenkään rakkautta, en ole myös esittänyt mitään kaikkitietävää, mistä olet saanut päähäsi?
No jos on noin vaikeeta ymmärtää yksinkertaista asiaa, niin antaa olla, olen sama kirjoittaja kuin tuo alempi mihin vastasit ystävällisempään sävyyn. Kun kertoo oman stoorin, niin mikä on ongelma???? Haukut minut myös lyttyyn, eli unohda koko juttu ja kaikki mitä kirjoitin, koska lopetan oikeasti tällä palstalla kirjoittelun, täällä on niin negatiivistä porukkaa, mutta onneksi on tuo vauva lehden palsta, missä ei todellakaan ole näin nega porukkaa.. - nnainen85
päähäsi????? kirjoitti:
Kirjoitinhan jo, että en tarkoittanut mitään pahaa, ja en ole epäillyt kenenkään rakkautta, en ole myös esittänyt mitään kaikkitietävää, mistä olet saanut päähäsi?
No jos on noin vaikeeta ymmärtää yksinkertaista asiaa, niin antaa olla, olen sama kirjoittaja kuin tuo alempi mihin vastasit ystävällisempään sävyyn. Kun kertoo oman stoorin, niin mikä on ongelma???? Haukut minut myös lyttyyn, eli unohda koko juttu ja kaikki mitä kirjoitin, koska lopetan oikeasti tällä palstalla kirjoittelun, täällä on niin negatiivistä porukkaa, mutta onneksi on tuo vauva lehden palsta, missä ei todellakaan ole näin nega porukkaa..metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Minkäköhän sävyinen tuo omasi oli? Tuo alempi viestisi oli todellakin paljon mukavamman sävyinen ja vastaan sellaisiin samalla lailla. En jaksa kinata kanssasi, mulla on parempaakin tekemistä. Moi moi!
- zappa-kissa
nnainen20 kirjoitti:
mitä tarkoitat :) Mä itse uskon, että myös sillä psyykkeellä on varmasti oma vaikutuksensa, siksipä yritän olla ajatelematta asiaa liikaa ja yritän keskittyä myös muihin asioihin elämässäni, joista on minulle iloa :) Minä olen sen verran herkkä ihminene, että jos oikeasti alkaisin laskemään lämpöjä ja ovulaatioita niin järki menisi ;) Siksi yritän välttää ja yritän 'ottaa rennosti' :) Kyllähän ne negatiivisetkin ajatukset välillä hiipivät mieleen, mutta toisaalta me olemme niin nuoria että aikaa on vielä vaikka kuinka paljon :)
..en tiedä.Mutta minun kokemus ainakin on ollut se että vaikka me olimme alussa TOSI huolettomia lapsenteon suhteen, ei yhtään stressattu yms. niin silti mitään ei tapahtunut. Päinvastoin huolettomuutemme takia monta vuotta kului hukkaan, emmekä hakeutuneet ajoissa hoitoihin.Nyt onneksi raskaana hoidoilla.
- ja katsoo itse
nnainen85 kirjoitti:
metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Minkäköhän sävyinen tuo omasi oli? Tuo alempi viestisi oli todellakin paljon mukavamman sävyinen ja vastaan sellaisiin samalla lailla. En jaksa kinata kanssasi, mulla on parempaakin tekemistä. Moi moi!
Aloitin viestin psyyke, ilmeisesti vastasit kumpaankin, toisen positiivisen ja toisen negatiiviseen sävyyn, toiseen omalla "nimimerkillä" ja toiseen et "nimimerkillä". Nainen on nyt vaan hyvä ja miettii ihan itse miten tuli vastattua.... Vai onko sinulla kaksi persoonaa??
En todellakkaan antanut sinulle vastausta ongelmaasi, vaan annoin vaihtoehdon monista muista vaihtoehdoista, ja voit minun puolesta mennä tutkimuksiin ja monet muutkin, kukin omalla ajallaan, mutta vastaukseni oli niille, joille ei löydy vikaa, koska joskus on sattunut ihmeitäkin, tullut luomusti raskaaksi, ei kaikkeen aina vaan löydy syytä.
Ajattele ennen vanhaan, tarkoitan 50 vuotta taaksepäin, kun lapsia tuli kun sieniä sateella, kun ei siihen aikaan ajateltu kun sänkyyn mentiin, että nyt tehdään lapsi. Onhan silloinkin ollut lapsettomuutta, mutta se oli erittäin harvinaista, eli silloin oli varmasti jotain vikaa sun muuta. - vain yksi vaihtoehto
zappa-kissa kirjoitti:
..en tiedä.Mutta minun kokemus ainakin on ollut se että vaikka me olimme alussa TOSI huolettomia lapsenteon suhteen, ei yhtään stressattu yms. niin silti mitään ei tapahtunut. Päinvastoin huolettomuutemme takia monta vuotta kului hukkaan, emmekä hakeutuneet ajoissa hoitoihin.Nyt onneksi raskaana hoidoilla.
Minun puolesta jokainen menee hoitoon koska haluaa, mutta mun pointti nyt ei ollut se, että kaikki lapsettomuus nyt johtuisi psyykkeestä, vaikka onhan silläkin osuutta asiaan, kysy vaikka lääkäriltä. Se oli vain yksi vaihtoehto, eikä päde jokaiseen ihmiseen. Kun annoin ton vaihtoehdon, en tarkoittanut että jokainen vastaa minulle, ja kirjoittaa ettei meillä ole sellaista ongelmaa ja saan kauheat haukut päälle. Vaan aivan varmasti jollekkin ihmiselle on ainoa ongelma, ajattelee liian paljon lapsen tekoa. Olinhan itse sellainen esimerkki, ja ihan omasta kokemuksesta puhun ja siitäkin sain kuulla minkälainen nainen olen, aivan lapsellista käytöstä täällä.
En ole täällä ketään kiusaamassa, vaan ihan keskustelemassa kuin muutkin. Täällä vaan on niin hirveesti negatiivisiä ihmisiä, jotka heti ottaa nokkiinsa pienistä asioista. - zappa-kissa
vain yksi vaihtoehto kirjoitti:
Minun puolesta jokainen menee hoitoon koska haluaa, mutta mun pointti nyt ei ollut se, että kaikki lapsettomuus nyt johtuisi psyykkeestä, vaikka onhan silläkin osuutta asiaan, kysy vaikka lääkäriltä. Se oli vain yksi vaihtoehto, eikä päde jokaiseen ihmiseen. Kun annoin ton vaihtoehdon, en tarkoittanut että jokainen vastaa minulle, ja kirjoittaa ettei meillä ole sellaista ongelmaa ja saan kauheat haukut päälle. Vaan aivan varmasti jollekkin ihmiselle on ainoa ongelma, ajattelee liian paljon lapsen tekoa. Olinhan itse sellainen esimerkki, ja ihan omasta kokemuksesta puhun ja siitäkin sain kuulla minkälainen nainen olen, aivan lapsellista käytöstä täällä.
En ole täällä ketään kiusaamassa, vaan ihan keskustelemassa kuin muutkin. Täällä vaan on niin hirveesti negatiivisiä ihmisiä, jotka heti ottaa nokkiinsa pienistä asioista...loukkaantunut viestistäsi. Toi selitys on yleisin mitä ihmiset selittää kohdatessaan lapsettomuudesta kärsivän henkilön, tajuamatta kuinka kipeä ongelma se voi olla kyseiselle ihmiselle. Eli sanotaan vaan kun rentoudut, kyllä se siitä. Entä kun rentoutuu ja mitään ei tapahdukkaan? Meidän kohdalla rentona oleminen olisi ainakin taannut lapsettomana olemisen, ja tämäkään raskaus , eikä muutkaan raskaudet, mitkä on olleet eivät olisi olleet mahdollisia.Miehellä on huonoja siittiöitä ja minulta ei munasolut irtoa, eivätkä kehity tarpeeksi isoiksi ilman lääkkeitä. Rentous ei olisi auttanut yhtään mitään.Ja olimme täysin stressaamatta koko asiasta alussa ja pidimme itsestään selvänä että homma hoituu.Olisin tietysti voinut jäädä odottamaan ihmettä ja olla menemättä hoitoihin. Ihmeitä voi tapahtua, mutta valitettavasti niitä ei satu kaikille. Minulle jo tämän raskauden eteneminen näin pitkälle on jo suuri ihme, vaikka onkin lääkärien aikaansaama.
Ihmisillä on ihan oikeita lääketieteellisiä syitä lapsettomuuteen ja siinä ei auta vaikka kävis millä kallonkutistajalla tahansa.Ainoa joka tilanteessa voi todella auttaa on lapsettomuushoidot. Jos sairastuisin vakavasti voisin rentona jäädä odottamaan ihmettä että paranisin kunhan olen vain tarpeeksi positiivinen.Tai sitten mennä lääkäriin hakemaan lääkkeitä ja apua ja minulla olisi siinä tilanteessa suurempi todennäköisyys parantua. Sama pätee näissä lapsettomuus jutuissakin aika pitkälle.Se on ongelma joka vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ja siksi ihmiset vihastuu, kun tarjotaan jotakin helppoa selitystä, kun syyt voi oikeasti olla moninaiset ja lääketieteelliset - yksi vaihtoehto
zappa-kissa kirjoitti:
..loukkaantunut viestistäsi. Toi selitys on yleisin mitä ihmiset selittää kohdatessaan lapsettomuudesta kärsivän henkilön, tajuamatta kuinka kipeä ongelma se voi olla kyseiselle ihmiselle. Eli sanotaan vaan kun rentoudut, kyllä se siitä. Entä kun rentoutuu ja mitään ei tapahdukkaan? Meidän kohdalla rentona oleminen olisi ainakin taannut lapsettomana olemisen, ja tämäkään raskaus , eikä muutkaan raskaudet, mitkä on olleet eivät olisi olleet mahdollisia.Miehellä on huonoja siittiöitä ja minulta ei munasolut irtoa, eivätkä kehity tarpeeksi isoiksi ilman lääkkeitä. Rentous ei olisi auttanut yhtään mitään.Ja olimme täysin stressaamatta koko asiasta alussa ja pidimme itsestään selvänä että homma hoituu.Olisin tietysti voinut jäädä odottamaan ihmettä ja olla menemättä hoitoihin. Ihmeitä voi tapahtua, mutta valitettavasti niitä ei satu kaikille. Minulle jo tämän raskauden eteneminen näin pitkälle on jo suuri ihme, vaikka onkin lääkärien aikaansaama.
Ihmisillä on ihan oikeita lääketieteellisiä syitä lapsettomuuteen ja siinä ei auta vaikka kävis millä kallonkutistajalla tahansa.Ainoa joka tilanteessa voi todella auttaa on lapsettomuushoidot. Jos sairastuisin vakavasti voisin rentona jäädä odottamaan ihmettä että paranisin kunhan olen vain tarpeeksi positiivinen.Tai sitten mennä lääkäriin hakemaan lääkkeitä ja apua ja minulla olisi siinä tilanteessa suurempi todennäköisyys parantua. Sama pätee näissä lapsettomuus jutuissakin aika pitkälle.Se on ongelma joka vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ja siksi ihmiset vihastuu, kun tarjotaan jotakin helppoa selitystä, kun syyt voi oikeasti olla moninaiset ja lääketieteellisetYmmärrän mitä tarkoitat, mutta se oli todellakin vain yksi vaihtoehto lapsettomuuteen, eli jokainen menee hoitoon sitten kun kokee sen tarpeelliseksi, ja aikaa on kulunut.
En oikein ymmärrä miksi ette ymmärrä mitä tarkoitan, en ole tarkoittanut, että juuri teidän tapauksessa olisi näin niin kuin minulla oli, vaan aivan sata jollakin on sama ongelma kuin minulla oli.
Meinaatko etten ymmärrä miltä tuntui lapsettomuus sen kahden vuoden ajan, mitä yritimme esikoista, voi kyllä olen kokenut saman kuin te, vai tarkoittaako se teidän mielestä, että sitten olet kärsinyt lapsettomuudesta kun olet hoidolla saanut lapsen???? - pysyä juones
nnainen20 kirjoitti:
mitä tarkoitat :) Mä itse uskon, että myös sillä psyykkeellä on varmasti oma vaikutuksensa, siksipä yritän olla ajatelematta asiaa liikaa ja yritän keskittyä myös muihin asioihin elämässäni, joista on minulle iloa :) Minä olen sen verran herkkä ihminene, että jos oikeasti alkaisin laskemään lämpöjä ja ovulaatioita niin järki menisi ;) Siksi yritän välttää ja yritän 'ottaa rennosti' :) Kyllähän ne negatiivisetkin ajatukset välillä hiipivät mieleen, mutta toisaalta me olemme niin nuoria että aikaa on vielä vaikka kuinka paljon :)
mukana..on kun seurais kauniit ja rohkeita :) ihan siiis vitsinä vaan ..kunn ei enää tiie kuka on kuka ja ken on keneki isä..heh
- zappa-kissa
yksi vaihtoehto kirjoitti:
Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta se oli todellakin vain yksi vaihtoehto lapsettomuuteen, eli jokainen menee hoitoon sitten kun kokee sen tarpeelliseksi, ja aikaa on kulunut.
En oikein ymmärrä miksi ette ymmärrä mitä tarkoitan, en ole tarkoittanut, että juuri teidän tapauksessa olisi näin niin kuin minulla oli, vaan aivan sata jollakin on sama ongelma kuin minulla oli.
Meinaatko etten ymmärrä miltä tuntui lapsettomuus sen kahden vuoden ajan, mitä yritimme esikoista, voi kyllä olen kokenut saman kuin te, vai tarkoittaako se teidän mielestä, että sitten olet kärsinyt lapsettomuudesta kun olet hoidolla saanut lapsen????..lapsettomuuden kokemus on yhteinen, on sitten lopulta saanut lapsen hoidoilla tai ilman hoitoja.Vastauksesi selvensi paljon kun kerroit omasta kokemuksesta. Kaikista viesteistä ei sillä tavoin saa kokonaiskäsitystä, kun kirjoittaja ei välttämättä kerro kaikkea mitä milloinkin tarkoittaa.
Hoidoilla aikaan saaduissa ratkaisuissa ongelmaan, voi olla hyvin pitkä tie, monien vuosien. Meillä 7 v.
Ennen vanhaan varmaan kun on ollut lapseton on sitten ollut sellainen. Jossain kulttuureissa sellainen nainen hylättiin kelvottomana. Nykyisin varmaan lapsettomuuteen vaikuttavat varmaan kaikenlaiset ympäristömyrkyt yms.ja onko e-pillereidenkään lopullista vaikutusta tutkittu kunnolla? tai muiden ehkäisykeinojen? Jostain muistellen lukeneeni että kierukallakin saattaisi olla vaikutuksia.Uutisissa oli jonkin aikaa sitten että esim. Italiassa missä on jätteiden kuljetus ongelmia mafian takia ja jätteet on pitkin kaduilla, siellä alueilla miesten hedelmällisyys on huonontunut
- zappa-kissa
..aiheutti ainakin minulla jopa kuukautisten poisjäännin ja ainakin minulla se vaikutti konkreettisesti lapsen saanti mahdollisuuksiin. Minulta leikattiin se pois tähystysleikkauksessa. Se oli dermoidi-kysta ja vasta sen leikkauksen jälkeen voitiin ryhtyä lapsettomuus hoitoihin. Me olemme olleet 7 v. ilman ehkäisyä ja yhtäkään raskautta ei ole tullut ilman hoitoja. Luomusti yritettiin 2-3 v. Nyt olen raskaana, mutta tämäkin 6000e lapsettomuus hoidolla...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216805Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5562323- 1471877
- 851271
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa981075- 72980
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.91971- 33863
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10843Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon154789