tunnetteko itsenne terveiksi?
Hoitojen jälkeen
Ira¤
15852
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
sanoa minun mitään siihen kun omasytokuuri kestää tammikuulle asti,mutta nyt kun on homma hoidossa,niin olen helpottunut paljon siitä kun leikkauksen jälkeen oottelin kuurin alkua,ja melkeipä uskon olevani terve jo nyt.
En varsinkaan psyykisesti. Olen aina ollut yliherkkä, masennusta varmaan jo teini-iässä - tosin sitä ei silloin noin diagnosoitu. Meni vähän murrosiän piikkiin. Mutta oireita miettiessäni tiedän, että olin jo aika vakavasti masentunut. Monia masennusjaksoja, vaikeita elämänvaiheita = nyt syövän jälkeen, vaihdevuosivaivoissa elämä ei tunnu elämisen arvoiselta.Suosittelen, ettei kukaan posetiivari ala lässyttään tuohon vastausta =). Kyse on MINUN tuntemuksistani. Eikä noita yhtään helpota nykyinen ylikuormitus (jonka pomotkin myöntää) työpisteessäni. Ei kuulema pidä vaan stressata...juuh...=(
Ja sitten tosiaan nämä hikoilut, vatutukset, turvotukset - työpäivän istuttuaan on ihan kuin vatsassa olisi potkupallo. Olisko kenelläkään tähän vinkkiä?? Mikä ruokavalio voisi auttaa, pitääkö tosiaan ryhtyä karppaamaan?
Menen nyt Method Putkisto - ryhmään, jos siitä olisi ainakin tähän jäykkyyteen jotain apua.
Akunastat on (olleet, ne tippui) korvissa, kahotaan laituuko niillä.
Onko sulle Ira tullut painoa lisää?
..ota Olvi. Mieli tekisi välillä. Antaisi kaiken vaan olla. Luovuttaisi. Tekisi mieli paeta kaiken turhuutta ja tarkoituksettomuutta, koko elämää. Hautautua hankeen, piiloutua pulloon, unohtaa ja lakata. Lopettaa, keskeyttää. Antautua kauhulle, turhalle taistelulle. Tai pitää edes hetken tulitauko.
Mulle ei enää maistu olutkaan...:( En nyt hirvee happo ole ollutkaan, mutta aina välillä yksi-kaksi olutta kesäisin terassilla, tai saunaolut. Niin ei enää vaan maistu. Pitäsköhän vaan väkisten alkaa juoda ja ryhtymä käymään lähiräkälässä, siellä ainakin seuraa olisi, kypsemmällekin daamille.
enää alko ollenkaan. Vatsanturvotukseen sain apua,kun lopetin kivennäisvesien juonnin. Karppauksesta on jonkin verran apua,mutta en karppaa 100%:sti. Vältän lakritsaa,salmiakkia ja kovin suolaista. Myös viileät kelit auttavat turvotukseen.
Kyllä vatuttaa täälläkin...hiki puskee vähemmästäkin ja välillä tuntuu että vaatteet ei mahdu päälle. Yöt ovat levottomia. Miksei raha voi kasvaa puussa? Poimisi samalla tavalla kuin omenoita ja laittais kellariin säilöön tai pankkiin.
... siellä räkälässä ankeus vaan tuplaantuu. Jukeboxissa soi viikonloppuisät ja "ei mun takki kaipaa neulaa ei lankaa..."
Emmä edes tosissaan tota olvia edes ehdottanu, mut kun mitää positiivista et luvannut :-)
Otan seitsemää eri lääkettä päivittäin ja jo ne sivuvaikutuksineen saavat olon välillä tosi kurjaksi. En myöskään usko parantuneeni syövästä, pettymyksiä on ollut jo liikaa.
En ole koskaan ennen tuntenut itseäni vanhaksi mummoksi mutta nyt tunnen - vaikka 50-vuotispäivä on vasta viikon päästä!
Niinpä,mutta mummohan sinä oletkin!
No niinpä olen ja onnellinen siitä... Muutenkin pitäisi nähdä asioissa niitä hyviäkin puolia: nuorena sairastuessani en olisi ikipäivänä uskonut olevani elossa vielä viiskymppisenä!
Ja on tässä matkan varrella kertynyt elämään paljon hyvää ja hauskaakin, kaikesta huolimatta. Vaikka jokaiselle varmaan tulee joskus päiviä, jolloin kaikki näyttää ihan harmaalta.
näkyy minustakin kaukana tällä hetkellä,vaikka siihen ei ole kuin 6,5v aikaa. Jotenkin sitä vaan elää tässä hetkessä. En osaa edes ensi talvea enkä kesää ajatella,joillakin on suunnitelmat niiltä osin tehty -minullakin entisessä elämässä.
Täällä päässä on vähän matalapainetta mielialassa,mutta muuten ihan ok. Rintatulehduksesta olen jo toipunut täysin. Mutta kontrolli alkaa lähestyy....toivon,uskon,ettei sieltä mitään syöpää ole ja jos on niin sitten huomataan ja hoidetaan pois. Jaahas enpäs ajattelekaan enempää.
itseäni terveeksi.Lonkat jatkubasti kipeät.Ennen sairautta npusin kepeästi lattialya,nyt kun kankea mummo-Tutykimsprojektiimme kuuluu 1-2 tunnin kävely joka päiv',jalkapohjat ovat niin kipe't,mutta onneksi on sentään hengissä.
onnea sinulle Lpolku,pianhan tavoitat minut,tai no,minä menen karkuun,loppuvuodesta viiskaks!Olen muuten opetellut muutaman kuukauden olemaan oikea mummi!No,nyt meinaan myöhästyä töistä,sain oman netin ja unohdun tämän ääreen.
Nappasin tuolta Rintasyöpäyhdistyksen sivulta aina niin avuliaan ja kivan Karhuttaren laittaman linkin, josta aukeaa alaosasta lisääkin tietoa, mm. juuri POSEtiivisesti tästä hikoilusta, että se olisi merkki siitä, että antiestrogeeni toimii syövän ehkäisyssä. Joten hikoillaan ny sitte prkl!
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=5414/news_db=web_lehti2006/type=1
linkistä,itse olen huono löytämään näitä.Ira,kyllä meidän kannattaa popsia näitä Arimidexejä,hyvin kuuluvat estävän syövän uusiutumisen.Luin sieltä myös tästä BRCA- geenimutaatiosta,jonka kantaja itsekkin olen.
tämän rumban jälkeen tule tuntemaan itseäni terveeksi vain tervehtyneeksi ja muuttuneeksi ihmisenä todella paljonkin. Kaikki on muuttunut ja vielä tulee muuttumaan.
Elän elämässäni selvästi muutoksen aikaa ja haen tiettyjä asioita elämältäni. Elämänhaluni ja -janoni on palaamassa, mutta se on vaikeaa, että kuinka löytää sellaisen kumppanin, joka hyväksyy minut itsenäni. Olen sillä tiellä jo, mutta mutkaista on.
Syövän mukana tuli pelko alituinen alitajuinen siitä, että kerkiänkö elämään tarpeeksi tätä elämää ja saanko kaikki ne asiat mitä olen elämältäni halunnut... rakastaa ja olla rakastettu.