olen harkinnut kotiin jäämistä lapsen kanssa, kun äiti menee töihin.kannattaako se taloudellisesti? tulomme ovat keskiluokkaa, KELAsta ei meille paljon apua taida herua. on as.laina ja auto, pitäisikö jostain luopua? miten olette pärjänneet, kokemuksia? tarkoitus olla vuoden verran pois vakityöstä.silä aikaa vaimo olisi töissä kokopäiväisesti.
isänä
hoitovapaalle?
16833
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
paremmat tulot niin sitten ehkä kannattaa jäädä isän kotiin ja päinvastoin..kannattaa laskea tarkkaan.
no sepä se,itsellä vähän paremmat, ei paljon.haluaisin viettää edes vähän enemmän aikaa lapsen kanssa, jos saan mahdollisuuden. nyt vain lllat ja viikonloput. haaveilenko turhaan? vuosi on lyhyt aika...
Ei kannata taloudellisesti. Jos kuitenkin haluaa hoitaa kotona, niin voihan sen eteen vähän uhrata. Laskekaa riittääkö yhden tulot elämiseen. Kotia kannattaa jäädä niin, että on puolet kahdesta verovuodesta, jolloin saa edes keveämmän verotuksen.
ukko ainakin jää heti kun vaimo pääsee töihin, tämä on kuitenkin asia jota ei täysin rahassa mitata.
Onpa sitä tosin yhen tuloilla menty tähänkin asti ja
sama se kumpi se käy töissä.
Mitä sitten vaikka toimeentulonne hiemna väliaikaisesti laskisikin (siis silloin jos sinun palkkasi on isompi kuin vaimosi palkka), kun pääasiahan on se, että myös sinä olet jonkin aikaa lastenne ensisijaisena hoitajana ja näin voit olla täysillä läsnä heidän arjessaan.
Tuntuu, että moni mies ajattelee vain itsekkäästi vain uraa ja rahaa, vaikka ei se ruoka kuitenkaan lopu siihen että keskittyisi jonkin aikaa lapsiinsa.
Asiat tärkeysjärjestykseen! Sinulla on lapsia ja voit ihan hyvällä omatunnolla keskittyä nyt heihin kun ovat vielä pieniä.
Omalla kohdalla en edes miettinyt muuta ratkaisua, kun kotiinjääminen oli aivan selvää: eisitä töissä ollessa menetettyä yhteistä aikaa sitten illalla ja lomilla pysty korvaamaan.
kiitti vastauksista! tuntuu että on kahdenlaisia ihmisiä: niitä ketkä ajattelee toimeentuloa ensisijaisesti ja niitä jotka ajattelee ensiksi perhettään/lapsiaan. haluaisin olla tuo jälkimmäinen, edes kerran elämässä;) katsotaan mihin päädymme. mitä tuo verokevennys käytännössä tarkoittaa? josta aiemmin oli maininta.
>> "tuntuu että on kahdenlaisia ihmisiä: niitä ketkä ajattelee toimeentuloa ensisijaisesti ja niitä jotka ajattelee ensiksi perhettään/lapsiaan."
Entäs jos tilanne on sama kuin meillä? Minun tuloni ovat noin 5000€/kk ja vaimolla noin 1700€/kk.
Sanomattakin on selvää ettei tuolla pienemmällä palkalla tätä perhebisnestä pyöritetä kun menot on mitoitettu yhteisten tulojen mukaan.
Kuulun siis kolmanteen ryhmään joka ajattelee ensisijaisesti perheen toimeentuloa.
Koska teen normaalia päivätyötä enkä luuraa ylitöissä niin ehdin mielestäni viettää aikaa lasten kanssa ihan riittämiin sillä annan käytännössä kaiken vapaa-aikani perheelle.
Jää ihmeessä lapsesi kanssa kotiin jos se vaan on mahdollista.
voit olla oikeassa. meillä tilanne ei ole noin karkea, tuloissa n. 15% ero. eli kyse on lähinnä siitä, voiko/haluaako luopua rahasta ja sen aiheuttamasta "tiukemmasta" elämästä. mietin koko ajan sitä, että vuosi on lyhyt aika, jossa kuitenkin lapsi kehittyy ja kasvaa huimaa vauuhtia. sitä ei näe iltaisin ja vkonloppuisin samalla tavalla kuin päivät kotona ollessa.
Jos jää kesken verovuoden vapaalle, voi laskea pienemmille tuloille verokortin loppuvuodeksi silloin kun päättää jäädä kotiin. Sitten kun palaa työelämään saa taas pienemmän veroprosentin loppuvuodeksi koska on elänyt alkuvuoden pienillä tuilla. Tähän perustuu osittain myös se miksi kannattaa vuorotella lasten hoidossa. Nykyisessä järjestelmässä pahiten kärsivät verotuksesta ne perheet, joissa on vain yksi työtätekevä vanhempi. Joidenkin puolueiden mukaan se on nimittäin tasa-arvoa, että kaikki vanhemmat käyvät töissä ja roudaavat lapset hoitoon.
entäs jos jää kesken vuoden kotiin, esim. kesän jälkeen? toimiiko homma myös näin päin? tällainen tilanne olisi meillä.
eli naisena siis, mun mies oli just 1/2v hoitovapaalla ilman palkkaa ja minä koulussa, sai hoitorahan kelalta ja hyvin elettiin vaikka kolme lastakin ja velat yms. minulla oli vain opintotuet jne.
laita kelaan hakemus, menee 1kk kun ne käsittelee ja vaimolta palkkatiedot mukaan. jos sulla on pankkitunnukset: sampo, op tms saat kelan nettisivuilta seurattua mikä päätös tulee.
https://www.tunnistus.fi/ubitp/0/7d87006284fac897/menu
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/160104104919IL?OpenDocument
täytyypä katsoa. täällähän on oikeasti hyviä kommentteja, hatunnosto kaikille vastanneille;)
sit vielä saatiin toimeentulotukea ja sinne saa asuntolainan korot, sähkölasku, tv-lupa, kilometrikorvaus kun kulkee töihin/opiskelemaan, vesilasku, jätevesi, jätehuolto, mahdolliset lääkemenot jos lapselle tulee esim. korvatulehdus jne.
mun mies ainakin nautti koko ajasta ja haikeana meni nyt töihin.
niin ja asumistukea kannattaa hakea sitäkin saa omakotitaloon.
Kannattaa miettiä...kaikkea ei voi mitata rahassa. Kumpi on tärkeempi, joku palkka vai lapsen kanssa vietetty aika.
Itse ainakin pidän ens keväänä sen isäkuukauden ja sitten ens kesänä aion olla 2 kuukautta hoitovapaalla.
tarkoitan jos maksat as.lainaa ja autolainaa, ja kummatkin ovat välttämättömiä (ei kuten ruoka yms.) elämisen kannalta. lisäksi auton myyminen "säästömielessä" on mielestäni turhaa, koska joudun käyttämään sitä työssäni, taas palatessani takaisin. luulenpa että tässä on kyse enemmän siitä, uskaltaako ja viitsiikö ottaa selvää asioista, ennenkuin tekee ratkaisevan päätöksen. ja jos työnantaja suostuu, niin mikäs siinä. sehän on niin lyhyt aika ihmisen elämässä...
ei voi asiaa kieltää ilmoitusaika 2kk itellä onnistu 2vk ja se käy myös kelalle mikä työnantajalle.
Kelan päätös oli koneelta katottavissa 2 pv hakemuksen lähetyksen jälk ja posti toi 4 päivän kuluttua.