Olen jo pitemään aikaa seurannut huolestuneena tämän foorumin helluntailaisuus-palstalla tamperelaiseksi opettajaksi esittäytyvän kirjoittajan ("Poikalapsi") edesottamuksia.
Nimimerkki on ottanut jo vuosia yhteen "vastustajiensa" kanssa palstalla aiheesta "Homoseksuaalisuus". Tilanne on edennyt jo siihen pisteeseen, että "opettaja-Poikalapsen" kommentit tyyliin "-helluntailaiset-lahkosaatanat" ovat jokapäiväistä informaatioita.
Isänä olen huolissani uskovaisten, tarkemmin helluntailaislasten, puolesta. Tämä opettaja tuntuu tarkoin tietävän, ketkä oppilaistaan ovat "lahkosaatanoiden lapsia".
Kuinka tämän kaltaista vihaa ilmaiseva opettaja voi suhtautua helluntaikodin lapseen "puolueettomasti"? Kuinka voi olla mahdollista, että opettaja voi käyttää palstalla esittämäänsä kieltä vuodesta toiseen ilman, että se näkyy ja kuuluu opetustilanteissa?
Opettajan käyttyminen
5
1135
Vastaukset
- opex
Kuule ei se tyyppi välttämättä ole mikään opettaja. Tiesitkö, että jotkut provoilevat ja tekevät kiusaa netissä ihan huvikseen. Täällähän voi esittäytyä minä tahansa. Ja vaikka olisikin opettaja, ei hän silti välttämättä luokassa omalla nimellä ja naamalla käyttäydy samoin kuin netissä.
- joku vaan
Oikeassa olet ei se mikään opettaja ole.
- poikalapsi
Kuulepas nyt puskahihhuli:
Se, että puhuttelen teitä lahkolaisia mm. lahkosaatanoiksi Helluntailaisuus-palstalla, ei todellakaan tarkoita, että toimisin työssä samalla tavalla. Kohtelen KAIKKIA oppilaitani tasapuolisesti. Kukaan ei ole syyllinen siihen, jos omat vanhemmat ovat vaikkapa lahkolaisia ja aivopesevät laosiaan tai syöttävät näille kaiken maailman satuja "totuuksina".
En muuten ole esittäytynyt kuvaamallasi tavalla koskaan enkä missään - olet ITSE laskenut asioita yhteen ja päätellyt.
Käytätkös itse kaikissa tilanteissa kieltä samalla tavalla? Jos käytät, olet aika taitamaton kielenkäyttäjä. Lapsesikin on parempi - meinaan vaan, että eivät ne koulussa rääväsuut likikään aina ole kotonoakin rääväsuita.
Oletko sama äääliöuskis, joka nimettömänä ruikutti tänään Aamulehden yleisönosastossa haukkuen jonkin tamperelaisen lukion opettajia? Ota yhteys suoraan kouluun, kun on asiaa. Rehtorien työhön kuuluu sekin, että kuuntelevat nariseviakin vanhempia niiden asiallisten ohella.
Muuten: SEURAAPA, miten oman lahkosi jäsenet puhuttelevat minua? HEILTÄ olen oppinut sanomaan suoraan. HEKÖ kelpaavat esimerkiksi? Jos minulla olisi lapsi, en koskaan päästäisi häntä helluntaiseurakuntaan ooppimaan ihmisten syrjintää. Niin: SITÄHÄN te siellä opetatte. Ja sitä ne lapsenne meille koulussakin sitten ajoittain heijastavat.- minun mieli
tuo juuri pilaa palstaa ja opettajien maineen.
- ope minäkin
AAIsänä olen huolissani uskovaisten, tarkemmin helluntailaislasten, puolesta. Tämä opettaja tuntuu tarkoin tietävän, ketkä oppilaistaan ovat "lahkosaatanoiden lapsia".>Kuinka tämän kaltaista vihaa ilmaiseva opettaja voi suhtautua helluntaikodin lapseen "puolueettomasti"?>Kuinka voi olla mahdollista, että opettaja voi käyttää palstalla esittämäänsä kieltä vuodesta toiseen ilman, että se näkyy ja kuuluu opetustilanteissa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1022605Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww981632- 671505
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje141226Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi201012- 81963
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe44904Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta119886Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta333809- 54803