Taekwondo ja muut lajit

Budoka

Hei,


Olen kamppailulajeja entuudesta juuri lainkaan tunteva henkilö, joka on kuitenkin päättänyt valita suuresta lajivalikoimasta yhden kamppailulajin poimittavakseen. Perehdyin Jyväskylän kamppailulajitarjontaan 'Kamppailulajit Suomessa' -sivustolla (http:\\www.kamppailulajit.net\) ja huomasinkin pian olevani pulassa yli suuren tarjonnan sekä huonojen lajikuvausten kanssa.

Tehtyäni aikani kuitenkin hieman myyräntyötä, sain aikaan laatimuksen tarjolla olevista lajeista. Olen pyrkinyt arvioimaan kutakin lajia 'plussilla' ja 'miinuksilla', pyytämään lisäselvitystä TEILTÄ 'kysymysmerkeillä' sekä kysymään TEIDÄN näkemystänne tietyissä kohdissa ko. lajista '-\ ' -merkinnällä. Viimeksi mainitut olen järjestänyt laatimuksen loppuun.

Tämä viestiketju vastauksineen toimii jälkeenpäin myös alustavana selvityksenä taistelulajeista myös muille harrastetoiminnan aloittamista kaavaileville. Kiitos osallistumisestanne jo etukäteen!



* * * * * * * * * * * *



Brasilian Ju-Jutsu

"Brasilialaisen jujutsun tehokkuus piilee sen realistisissa maataistelutekniikoissa: erityisesti erilaisissa lukoissa ja kuristuksissa. Tämä perustuu siihen tosiasiaan, että todellisessa vakavassa kamppailutilanteessa lähes aina joudutaan lähikontaktiin ja edelleen maahan. Tästä on paljon tilastotietoa ja tämä näkyy myös jatkuvasti vapaaottelukilpailuissa. Kukaan vakavasti itsepuolustuslajeja harrastava ei voi enää sulkea silmiään maakamppailutilanteelta. Maahan jouduttaessa kookkaammankin vastustajan voimaetu ja suurempi paino neutralisoidaan tehokkailla tekniikoilla jotka varmentuvat lajikestävyydellä. Lyönnit ja potkut kuuluvat lajiin, mutta niitä ei varsinkaan pystytekniikkoina perinteisesti ole korostettu, sillä kookkaampaa vastustajaa on vaikea voittaa iskuilla. Lisäksi käden tai jalan vahingoittumisen vaara on suuri ilman suojia käytävässä todellisessa kamppailutilanteessa."
- Maakamppailupainotteinen, ei kiinnosta


Bujinkan Budo Taijutsu

"Lajin perinteet ovat 1100-luvulla perustetun Togakure-ryu Ninjutsun perinteet rikastettuna kahdeksalla muulla perinteisellä ryuha:lla (koulukunnalla). Näiden yhdeksän koulun perintöä opetetaan nykyisin Bujinkan Budo Taijutsuna. (...) Bujinkan Budo Taijutsu on japanilainen budo-laji, jonka tavoitteena on kasvattaa itsenäisiä, ajattelevia ja onnellista elämää eläviä ihmisiä. (...) Bujinkan Dojon harjoittelijat löytävät toisistaan samanhenkistä seuraa sotataiteiden polkua kulkiessaan. Elämän äärimmäisten kysymysten äärellä solmitut ystävyyssuhteet ovat yleensä kestäviä ja arvokkaita."
? Kokonaisvaltainen, filosofinen taistelulaji?


Ju-Jutsu (Hokutoryu)

"Hokutoryu on kehitetty perinteisestä japanilaisesta ju-jutsusta länsimäiseen ajatteluun sopivaksi, kuitenkin säilyttäen ju-jutsun keskeiset periaatteet. Perustekniikoita ovat lyönnit, potkut, heiton, lukot, kuristukset ja erilaiset vapautumis- ja kuljetustekniikat. Itsepuolustustaidon lisäksi Hokutoryu Ju-Jutsusta saa hyvän, monipuolisen ja haastavan kuntoilu harrastuksen."
Monipuolinen
Moderni (vrt. Hontai Yoshin Ryu)


Ju-Jutsu (Hontai Yoshin Ryu)

"Hontai Yoshinryu Jujutsun tekniikat koostuvat hyökkäyksista kehon hermopisteisiin ate, nivelten sijoiltaan ottamisesta gyaku, heitoista nage, kuristuksista shime sekä hoitavista ja elvyttävistä harjoituksista katsu. Aseettomien tekniikoiden lisäksi harjoitellaan myös perinteisillä japanilaisilla aseilla: pitkällä miekalla katana, lyhyellä miekalla kodachi, veitsellä tanto, pitkällä kepillä cho bo ja lyhyellä kepillä hanbo."
Vanha koulukunta ja traditio
- Vanhan aikainen (vrt. Hokutoryu)
- Sisältää harjoittelua myös perinteisillä japanilaisilla aseilla


Karate (Shorinjiryu Renshinkan)

"Shorinji ryu karate antaa realistisen käsityksen taistelusta. Tyylisuunnan omassa ottelutavassa -boogutsukissa- käytetään kovia kontakteja, missä tekniikat ovat sallittuja päähän ja rinnan alueelle. Myös suorat potkut ja lyönnit päähän, sekä kovat tekniikat ovat sallittuja - kun taas heikkoja tai löysiä tekniikoita ei edes huomioida. Ottelijat ovat suojattu rintapanssareilla, kypärillä, alasuojilla ja säkkihanskoilla. Suojilla taataan ottelijoiden turvallisuus voimakkaitakin iskuja (esim. kaiten tettsui) ja potkuja (esim. hyppypotkut tai suorat potkut päähän) vastaan."
Monipuolinen, kovan linjan laji
-\ Karate tyypillisesti pehmeän linjan laji?


Practical Defensive Fighting System (P.D.F.S.)
Krav Magasta kehitetty taistelulaji
Mikäli haluan opetella Jyväskylässä Krav Magaa, P.D.F.S. on sitä kaikkein lähinnä
- P.D.F.S. ei tarjoa pitkää kehityskaarta?


Shorinji Kempo

"Shorinji Kempon tekniikoihin kuuluvat pehmeät tekniikat - irroitukset, väännöt, heitot ja lukot, sekä kovat tekniikat - iskut, lyönnit ja potkut. (...) Shorinji Kempoon liittyy läheisesti zen-buddistinen filosofia, Japanissa laji onkin rekisteröity uskonnoksi."
Monipuolinen
? Kokonaisvaltainen, filosofinen taistelulaji?
- Kun toinen ihminen hyökkää kadulla kimppuusi aikomuksenaan tappaa sinut, silloin ei paljoa pehmeillä tekniikoilla pelleillä!


Taekwondo (Kukkiwon\WTF)

"Taekwondoon sisältyy useita tekniikoita, potkut ja lyönnit, joista muodostetaan liikesarjoja, poomse. (...) Laji sisältää vahvan filosofisen taustan, MUDON, joka kasvaa harrastajaan kovien fyysisesti rasittavien harjoitusten ja ajan myötä. Pidemmälle kehittynyt Taekwondon harrastaja on tasapainoinen, harkitseva ja tiedostava ihminen, jonka itseluottamus on vahva ja hän elää sopusoinnussa itsensä ja ympäristönsä kanssa."
Kovien tekniikoiden laji?
? Kokonaisvaltainen, filosofinen taistelulaji?


Thaiboxing/Muay Thai
Pääasiallisesti potkuja ja lyöntejä (kovia tekniikoita)
- Ei minkäänlaista muuta tekniikkaa, kipupisteitä, liikeratoja tms.?


Wushu/Kung-Fu (Taijiquan: Wudang)
- Onko kyseessä taistelulaji vai voimistelu (vrt. Wushu\Kung-Fu (Taijiquan: Wudang)?


Wushu/Kung-Fu (Wing Tsung)
- Millainen laji on oikein kyseessä? Ovatko tekniikat pehmeitä vai kovia tms.?


Capoeira
-\


Defendo
-\


Karate (Shotokan)
Monipuolinen
Suoraviivaiset tekniikat


Karate (Shotokan-Ryu Kase Ha)
-\


Wushu/Kung-Fu (Progressive Wing Tsun System)
-\



* * * * * * * * * * * *



Eli, mikä em. lajeista on ns. paras? Mikä lajeista on kaikkein realistisin (vrt. Krav Maga, pyrkii vastustajan mahdollisimman nopeaan eliminointiin, onhan vastustaja aikeissaan tappaa sinut)? Tämä määritelmä luultavasti pitää sisällään myös ns. kovat tekniikat kuitenkin pois lukien lajit kuten ThaiBoxing, joilla ei tuppaa olemaan virkaa realististen taistelulajien joukossa..

ELI, mikä on kaikkein realistisin laji? Mikä laji pyrkii vastustajan mahdollisimman nopeaan eliminointiin? Mikä laji on kaikkein Krav Maga tyyppisin?

Itse en juuri näistä kamppailulajeista tiedä. Onko Ju-Jutsu itsepuolustustilanteessa hyökkäävä laji, pyrkiikö se hyökkäämään ennen kuin vastustaja sen kerkeää tehdä? Minä en tiedä. Jakakaa te sen sijaan viisauttanne ja valaiskaa minua!

Kiitos koko sydämen pohjasta!

2

1203

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puppedix

      taisi puuttua listaltasi. siitä olen kai sen verran käsittänyt että ei ole hyökkäävä laji vaan pyrkii käyttämään hyökkääjän energiaa puolustuksessa. Näyttää jotenkin passiiviselta lajilta, mutta varmaan tehokas jos sen taitaa.

      Itse olen harrastanut vasta vuoden ajan wtf tae kwo doa, ja pidän tekniikoita melko tehokkaina. Lajista saa toki filosofisen jos sitä tahtoo ja esim keskittymistä vaativat liikesarjat (poomse) kuuluvat olennaisesti lajiin. Harjoittelu on kuitenkin monipuolista ja väittäisin että tkd:n potkut ja myös itsepuolustustekniikat ja lukot ovat käytännössäkin hyvin realistisia (esim snägärijonossa =)

    • .. .. ....

      Omasta mielestäni JuDo. Siis kauan harjoitellut tulee melkosen ketteräksi ja on vaarallinen maassa ja ilmassa.

      Mikä laji on sitten paras riippuu varmasti käyttö tarkoituksesta ja etäisyyksistä.

      Itse aloin karaten jälkeen taekwondon ja siihen lisäksi judon. Karate punch, breaks, TKD kicks, jumps, ja kierrot ja väännöt. Judo paini, heitot, kuristuksia ja matto paini.

      Tavoitteena on alkaa piekkoin aikido.

      Lisäksi kiinnostaa enemmän sisäiset kuin ulkoiset lajit.

      Mitä vähemmän voimaa tarvitaan vastapuolen hoitamiseen sen enemmän jaksaa tehdä juttuja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1320
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    17. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      85
      441
    18. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe