Krav Maga ja muut taistelulajit

Budoka

Hei,


Olen kamppailulajeja entuudesta juuri lainkaan tunteva henkilö, joka on kuitenkin päättänyt valita suuresta lajivalikoimasta yhden kamppailulajin poimittavakseen. Perehdyin Jyväskylän kamppailulajitarjontaan 'Kamppailulajit Suomessa' -sivustolla (http:\\www.kamppailulajit.net\) ja huomasinkin pian olevani pulassa yli suuren tarjonnan sekä huonojen lajikuvausten kanssa.

Tehtyäni aikani kuitenkin hieman myyräntyötä, sain aikaan laatimuksen tarjolla olevista lajeista. Olen pyrkinyt arvioimaan kutakin lajia 'plussilla' ja 'miinuksilla', pyytämään lisäselvitystä TEILTÄ 'kysymysmerkeillä' sekä kysymään TEIDÄN näkemystänne tietyissä kohdissa ko. lajista '-\ ' -merkinnällä. Viimeksi mainitut olen järjestänyt laatimuksen loppuun.

Tämä viestiketju vastauksineen toimii jälkeenpäin myös alustavana selvityksenä taistelulajeista myös muille harrastetoiminnan aloittamista kaavaileville. Kiitos osallistumisestanne jo etukäteen!



* * * * * * * * * * * *



Brasilian Ju-Jutsu

"Brasilialaisen jujutsun tehokkuus piilee sen realistisissa maataistelutekniikoissa: erityisesti erilaisissa lukoissa ja kuristuksissa. Tämä perustuu siihen tosiasiaan, että todellisessa vakavassa kamppailutilanteessa lähes aina joudutaan lähikontaktiin ja edelleen maahan. Tästä on paljon tilastotietoa ja tämä näkyy myös jatkuvasti vapaaottelukilpailuissa. Kukaan vakavasti itsepuolustuslajeja harrastava ei voi enää sulkea silmiään maakamppailutilanteelta. Maahan jouduttaessa kookkaammankin vastustajan voimaetu ja suurempi paino neutralisoidaan tehokkailla tekniikoilla jotka varmentuvat lajikestävyydellä. Lyönnit ja potkut kuuluvat lajiin, mutta niitä ei varsinkaan pystytekniikkoina perinteisesti ole korostettu, sillä kookkaampaa vastustajaa on vaikea voittaa iskuilla. Lisäksi käden tai jalan vahingoittumisen vaara on suuri ilman suojia käytävässä todellisessa kamppailutilanteessa."
- Maakamppailupainotteinen, ei kiinnosta


Bujinkan Budo Taijutsu

"Lajin perinteet ovat 1100-luvulla perustetun Togakure-ryu Ninjutsun perinteet rikastettuna kahdeksalla muulla perinteisellä ryuha:lla (koulukunnalla). Näiden yhdeksän koulun perintöä opetetaan nykyisin Bujinkan Budo Taijutsuna. (...) Bujinkan Budo Taijutsu on japanilainen budo-laji, jonka tavoitteena on kasvattaa itsenäisiä, ajattelevia ja onnellista elämää eläviä ihmisiä. (...) Bujinkan Dojon harjoittelijat löytävät toisistaan samanhenkistä seuraa sotataiteiden polkua kulkiessaan. Elämän äärimmäisten kysymysten äärellä solmitut ystävyyssuhteet ovat yleensä kestäviä ja arvokkaita."
? Kokonaisvaltainen, filosofinen taistelulaji?


Ju-Jutsu (Hokutoryu)

"Hokutoryu on kehitetty perinteisestä japanilaisesta ju-jutsusta länsimäiseen ajatteluun sopivaksi, kuitenkin säilyttäen ju-jutsun keskeiset periaatteet. Perustekniikoita ovat lyönnit, potkut, heiton, lukot, kuristukset ja erilaiset vapautumis- ja kuljetustekniikat. Itsepuolustustaidon lisäksi Hokutoryu Ju-Jutsusta saa hyvän, monipuolisen ja haastavan kuntoilu harrastuksen."
Monipuolinen
Moderni (vrt. Hontai Yoshin Ryu)


Ju-Jutsu (Hontai Yoshin Ryu)

"Hontai Yoshinryu Jujutsun tekniikat koostuvat hyökkäyksista kehon hermopisteisiin ate, nivelten sijoiltaan ottamisesta gyaku, heitoista nage, kuristuksista shime sekä hoitavista ja elvyttävistä harjoituksista katsu. Aseettomien tekniikoiden lisäksi harjoitellaan myös perinteisillä japanilaisilla aseilla: pitkällä miekalla katana, lyhyellä miekalla kodachi, veitsellä tanto, pitkällä kepillä cho bo ja lyhyellä kepillä hanbo."
Vanha koulukunta ja traditio
- Vanhan aikainen (vrt. Hokutoryu)
- Sisältää harjoittelua myös perinteisillä japanilaisilla aseilla


Karate (Shorinjiryu Renshinkan)

"Shorinji ryu karate antaa realistisen käsityksen taistelusta. Tyylisuunnan omassa ottelutavassa -boogutsukissa- käytetään kovia kontakteja, missä tekniikat ovat sallittuja päähän ja rinnan alueelle. Myös suorat potkut ja lyönnit päähän, sekä kovat tekniikat ovat sallittuja - kun taas heikkoja tai löysiä tekniikoita ei edes huomioida. Ottelijat ovat suojattu rintapanssareilla, kypärillä, alasuojilla ja säkkihanskoilla. Suojilla taataan ottelijoiden turvallisuus voimakkaitakin iskuja (esim. kaiten tettsui) ja potkuja (esim. hyppypotkut tai suorat potkut päähän) vastaan."
Monipuolinen, kovan linjan laji
-\ Karate tyypillisesti pehmeän linjan laji?


Practical Defensive Fighting System (P.D.F.S.)
Krav Magasta kehitetty taistelulaji
Mikäli haluan opetella Jyväskylässä Krav Magaa, P.D.F.S. on sitä kaikkein lähinnä
- P.D.F.S. ei tarjoa pitkää kehityskaarta?


Shorinji Kempo

"Shorinji Kempon tekniikoihin kuuluvat pehmeät tekniikat - irroitukset, väännöt, heitot ja lukot, sekä kovat tekniikat - iskut, lyönnit ja potkut. (...) Shorinji Kempoon liittyy läheisesti zen-buddistinen filosofia, Japanissa laji onkin rekisteröity uskonnoksi."
Monipuolinen
? Kokonaisvaltainen, filosofinen taistelulaji?
- Kun toinen ihminen hyökkää kadulla kimppuusi aikomuksenaan tappaa sinut, silloin ei paljoa pehmeillä tekniikoilla pelleillä!


Taekwondo (Kukkiwon\WTF)

"Taekwondoon sisältyy useita tekniikoita, potkut ja lyönnit, joista muodostetaan liikesarjoja, poomse. (...) Laji sisältää vahvan filosofisen taustan, MUDON, joka kasvaa harrastajaan kovien fyysisesti rasittavien harjoitusten ja ajan myötä. Pidemmälle kehittynyt Taekwondon harrastaja on tasapainoinen, harkitseva ja tiedostava ihminen, jonka itseluottamus on vahva ja hän elää sopusoinnussa itsensä ja ympäristönsä kanssa."
Kovien tekniikoiden laji?
? Kokonaisvaltainen, filosofinen taistelulaji?


Thaiboxing/Muay Thai
Pääasiallisesti potkuja ja lyöntejä (kovia tekniikoita)
- Ei minkäänlaista muuta tekniikkaa, kipupisteitä, liikeratoja tms.?


Wushu/Kung-Fu (Taijiquan: Wudang)
- Onko kyseessä taistelulaji vai voimistelu (vrt. Wushu\Kung-Fu (Taijiquan: Wudang)?


Wushu/Kung-Fu (Wing Tsung)
- Millainen laji on oikein kyseessä? Ovatko tekniikat pehmeitä vai kovia tms.?


Karate (Shotokan)
Monipuolinen
Suoraviivaiset tekniikat


Karate (Shotokan-Ryu Kase Ha)
-\


Capoeira
-\


Defendo
-\


Wushu/Kung-Fu (Progressive Wing Tsun System)
-\



* * * * * * * * * * * *



Eli, mikä em. lajeista on ns. paras? Mikä lajeista on kaikkein realistisin (vrt. Krav Maga, pyrkii vastustajan mahdollisimman nopeaan eliminointiin, onhan vastustaja aikeissaan tappaa sinut)? Tämä määritelmä luultavasti pitää sisällään myös ns. kovat tekniikat kuitenkin pois lukien lajit kuten ThaiBoxing, joilla ei tuppaa olemaan virkaa realististen taistelulajien joukossa..

ELI, mikä on kaikkein realistisin laji? Mikä laji pyrkii vastustajan mahdollisimman nopeaan eliminointiin? Mikä laji on kaikkein Krav Maga tyyppisin?

Itse en juuri näistä kamppailulajeista tiedä. Onko Ju-Jutsu itsepuolustustilanteessa hyökkäävä laji, pyrkiikö se hyökkäämään ennen kuin vastustaja sen kerkeää tehdä? Minä en tiedä. Jakakaa te sen sijaan viisauttanne ja valaiskaa minua!

Kiitos koko sydämeni pohjasta!

7

3472

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puupäää

      Miksi et mene suoraan Krav Magaa harrastamaan vaan kyselet että mikä on lähinnä sitä ja vastaus siihen Krav Maga. Joidenkin mielestä laji on liian suoraviivainen mutta mitä muutakaan voi tehdä jos joku hyökkää niin tekee se tyhmemmänkin mieli lopettaa se heti eikä alkaa nyhjään mitään turhuuksia(tekniikoita)mitkä on liian vaikeita muistaa nopeasti tulevassa hyökkäyksessä. Sit joku joka keksii tähän väliin ruveta sanoon että kun KM:ssä on niin paljon eri tekniikoita niin on hyvä muistaa että jo peruskurssilla opitaan yleisimmät ja aika tehokkaat puolustukset, jatkokursseilla voi sitten harjoitella jo vaikeampia tekniikoita. Eikä kukaan muista niitä vaikeita tekniikoita silloin kun tilanne on päällä. Helpoimmat KM tekniikat perustuvatkin ihmisen normaaleihin reaktioihin ja on siksi helppo oppia ja käyttää kun tarve vaatii.

      • Budoka

        >>Miksi et mene suoraan Krav Magaa harrastamaan vaan kyselet että mikä on lähinnä sitä ja vastaus siihen Krav Maga.


      • mitä tarkoitat????????????
        Budoka kirjoitti:

        >>Miksi et mene suoraan Krav Magaa harrastamaan vaan kyselet että mikä on lähinnä sitä ja vastaus siihen Krav Maga.

        Itse käyn kerran viikossa Maga-treeneissä yli 60km päässä kotoani. Muita lajeja löytyisi lähempää, mutta, mutta.


      • lkm
        mitä tarkoitat???????????? kirjoitti:

        Itse käyn kerran viikossa Maga-treeneissä yli 60km päässä kotoani. Muita lajeja löytyisi lähempää, mutta, mutta.

        Laji kannattaa valita omien luonteenpiirtteiden yms. mukaan. Toisille budolajit (muodossa ilman vatkaaminen, liikesarjat) toimivat paremmin kun taas toiset harrastavat mieluummin rehdinpää turpaan taputtelua.

        Itsepuolustuksen kannalta: Mitä simppelimpi laji, sitä tehokkaampi. Nyrkkeilyssä jossa pointti on vetää toista jommallakummalla kädellä turpaan, on hiton tehokas ja idea menee selkärankaan helposti. Nyrkkeily on TOSI kivaa. Mutta harkitse nyt onko se sinun juttusi. Toisia naamaan lyöminen ja lyödyksi tuleminen inhottavat.

        Nyrkkeilyn jälkeen thaiboxing. Erona potkunyrkkeilyyn että turpaan vedetään taiteellisemmin: Hyppypolvia niskasta kiinni pitäen ja kyynerpäitä naamaan, aijai kun on namia puuhaa.

        Jos lyöminen sinällään itsepuolustustilanteissa tuntuu sellaiselta jota et mielellään käyttäisi harkitse lukkopainia tai brassi-jujutsua. (ja onhan noita judoa ja muita jujutsuja) Niissä painiminen on sellaista kuin se tositilanteessa olisi.

        Ja muista. Kipupisteet jne. eivät hirveä helposti tehoa/luonnistu tosi tilanteessa, ainakaan vielä sen puolen vuoden peruskurssin jälkeen. Mitä suorempi tekniikka sitä parempi.


    • on erikoista

      että suljet thaiboxingin pois heti kättelyssä?

      Siellä oppii tehokkaat ja monipuoliset lyönnit ja potkut sekä vastustajan lyöntien ja potkujen torjumisen/väistämisen.

      Kokemuksen perusteella väittäisin, että thaiboxing on aloittelijalle suoraviivaisuutensa vuoksi tehokkaampi itsepuolustuksessa kuin karate hienoinen liikesarjoineen ja ennalta sovittuine harjoituksineen :-)

      Karatea pitää jaksaa harjoitella vuosia, ennenkuin voi sanoa mitään osaavansa. Kaikki kunnia hienolle lajille!

    • Shorinji Kempo

      " Shorinji kempo: - Kun toinen ihminen hyökkää kadulla kimppuusi aikomuksenaan tappaa sinut, silloin ei paljoa pehmeillä tekniikoilla pelleillä! "

      Kyllä siellä itseään puolustamaan oppii. Tietän, koska kaverini on harrastanut ko. lajia 15 vuotta ja katutilanteita on valitettavasti ollut. Kannattanee tutustua termeihin pehmeät/kovat tekniikat tarkemmin.

    • Whyre

      Vaikea oikeastaan muiden on sanoa, mitä kannattaisi alkaa harrastamaan. Se riippuu niin paljon itsestäsi, että mitä haluat.

      Minä olin suunnilleen samassa tilanteessa vuosi sitten (halu aloittaa kamppailulaji, ei mitään aikaisempaa tietoa) ja päädyin karateen. Oikeastaan siihen ei ollut mitään muuta perustetta kuin se, että karatea pystyi harrastamaan lähellä kotia ja harjoitusajat sopivat minulle, karate vaikutti myös ihan mielenkiintoiselta ja koska osa lajeista (mm. paini ja bjj) karsiutui mattopainipainotteisuuden vuoksi, päädyin sitten todellakin karateen.

      Suosittelisin ihan, että katsot kuvauksen perusteella suunnilleen mielenkiintoisimman lajin, katsot sopivatko harjoitusajat sinulle ja menet sitten kaatsomaan joku päivä lajin treenejä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      60
      3332
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      1114
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      940
    4. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      21
      927
    5. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      800
    6. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      734
    7. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      45
      709
    8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      28
      704
    9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      647
    10. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      29
      643
    Aihe