Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Taistelulajeista YLEENSÄ!

Budoka

Hei,


Olen kamppailulajeja entuudesta juuri lainkaan tunteva henkilö, joka on kuitenkin päättänyt valita suuresta lajivalikoimasta yhden kamppailulajin poimittavakseen. Perehdyin Jyväskylän kamppailulajitarjontaan 'Kamppailulajit Suomessa' -sivustolla (http:\\www.kamppailulajit.net\) ja huomasinkin pian olevani pulassa yli suuren tarjonnan sekä huonojen lajikuvausten kanssa.

Tehtyäni aikani kuitenkin hieman myyräntyötä, sain aikaan laatimuksen tarjolla olevista lajeista. Olen pyrkinyt arvioimaan kutakin lajia 'plussilla' ja 'miinuksilla', pyytämään lisäselvitystä TEILTÄ 'kysymysmerkeillä' sekä kysymään TEIDÄN näkemystänne tietyissä kohdissa ko. lajista '-\ ' -merkinnällä. Viimeksi mainitut olen järjestänyt laatimuksen loppuun.

Tämä viestiketju vastauksineen toimii jälkeenpäin myös alustavana selvityksenä taistelulajeista myös muille harrastetoiminnan aloittamista kaavaileville. Kiitos osallistumisestanne jo etukäteen!



* * * * * * * * * * * *



Karate (Shorinjiryu Renshinkan)

"Shorinji ryu karate antaa realistisen käsityksen taistelusta. Tyylisuunnan omassa ottelutavassa -boogutsukissa- käytetään kovia kontakteja, missä tekniikat ovat sallittuja päähän ja rinnan alueelle. Myös suorat potkut ja lyönnit päähän, sekä kovat tekniikat ovat sallittuja - kun taas heikkoja tai löysiä tekniikoita ei edes huomioida. Ottelijat ovat suojattu rintapanssareilla, kypärillä, alasuojilla ja säkkihanskoilla. Suojilla taataan ottelijoiden turvallisuus voimakkaitakin iskuja (esim. kaiten tettsui) ja potkuja (esim. hyppypotkut tai suorat potkut päähän) vastaan."
Monipuolinen, kovan linjan laji
-\ Karate tyypillisesti pehmeän linjan laji?


Karate (Shotokan)
Monipuolinen
Suoraviivaiset tekniikat


Brasilian Ju-Jutsu

"Brasilialaisen jujutsun tehokkuus piilee sen realistisissa maataistelutekniikoissa: erityisesti erilaisissa lukoissa ja kuristuksissa. Tämä perustuu siihen tosiasiaan, että todellisessa vakavassa kamppailutilanteessa lähes aina joudutaan lähikontaktiin ja edelleen maahan. Tästä on paljon tilastotietoa ja tämä näkyy myös jatkuvasti vapaaottelukilpailuissa. Kukaan vakavasti itsepuolustuslajeja harrastava ei voi enää sulkea silmiään maakamppailutilanteelta. Maahan jouduttaessa kookkaammankin vastustajan voimaetu ja suurempi paino neutralisoidaan tehokkailla tekniikoilla jotka varmentuvat lajikestävyydellä. Lyönnit ja potkut kuuluvat lajiin, mutta niitä ei varsinkaan pystytekniikkoina perinteisesti ole korostettu, sillä kookkaampaa vastustajaa on vaikea voittaa iskuilla. Lisäksi käden tai jalan vahingoittumisen vaara on suuri ilman suojia käytävässä todellisessa kamppailutilanteessa."
- Maakamppailupainotteinen, ei kiinnosta


Bujinkan Budo Taijutsu

"Lajin perinteet ovat 1100-luvulla perustetun Togakure-ryu Ninjutsun perinteet rikastettuna kahdeksalla muulla perinteisellä ryuha:lla (koulukunnalla). Näiden yhdeksän koulun perintöä opetetaan nykyisin Bujinkan Budo Taijutsuna. (...) Bujinkan Budo Taijutsu on japanilainen budo-laji, jonka tavoitteena on kasvattaa itsenäisiä, ajattelevia ja onnellista elämää eläviä ihmisiä. (...) Bujinkan Dojon harjoittelijat löytävät toisistaan samanhenkistä seuraa sotataiteiden polkua kulkiessaan. Elämän äärimmäisten kysymysten äärellä solmitut ystävyyssuhteet ovat yleensä kestäviä ja arvokkaita."
? Kokonaisvaltainen, filosofinen taistelulaji?


Ju-Jutsu (Hokutoryu)

"Hokutoryu on kehitetty perinteisestä japanilaisesta ju-jutsusta länsimäiseen ajatteluun sopivaksi, kuitenkin säilyttäen ju-jutsun keskeiset periaatteet. Perustekniikoita ovat lyönnit, potkut, heiton, lukot, kuristukset ja erilaiset vapautumis- ja kuljetustekniikat. Itsepuolustustaidon lisäksi Hokutoryu Ju-Jutsusta saa hyvän, monipuolisen ja haastavan kuntoilu harrastuksen."
Monipuolinen
Moderni (vrt. Hontai Yoshin Ryu)


Ju-Jutsu (Hontai Yoshin Ryu)

"Hontai Yoshinryu Jujutsun tekniikat koostuvat hyökkäyksista kehon hermopisteisiin ate, nivelten sijoiltaan ottamisesta gyaku, heitoista nage, kuristuksista shime sekä hoitavista ja elvyttävistä harjoituksista katsu. Aseettomien tekniikoiden lisäksi harjoitellaan myös perinteisillä japanilaisilla aseilla: pitkällä miekalla katana, lyhyellä miekalla kodachi, veitsellä tanto, pitkällä kepillä cho bo ja lyhyellä kepillä hanbo."
Vanha koulukunta ja traditio
- Vanhan aikainen (vrt. Hokutoryu)
- Sisältää harjoittelua myös perinteisillä japanilaisilla aseilla


Practical Defensive Fighting System (P.D.F.S.)
Krav Magasta kehitetty taistelulaji
Mikäli haluan opetella Jyväskylässä Krav Magaa, P.D.F.S. on sitä kaikkein lähinnä
- P.D.F.S. ei tarjoa pitkää kehityskaarta?


Shorinji Kempo

"Shorinji Kempon tekniikoihin kuuluvat pehmeät tekniikat - irroitukset, väännöt, heitot ja lukot, sekä kovat tekniikat - iskut, lyönnit ja potkut. (...) Shorinji Kempoon liittyy läheisesti zen-buddistinen filosofia, Japanissa laji onkin rekisteröity uskonnoksi."
Monipuolinen
? Kokonaisvaltainen, filosofinen taistelulaji?
- Kun toinen ihminen hyökkää kadulla kimppuusi aikomuksenaan tappaa sinut, silloin ei paljoa pehmeillä tekniikoilla pelleillä!


Taekwondo (Kukkiwon\WTF)

"Taekwondoon sisältyy useita tekniikoita, potkut ja lyönnit, joista muodostetaan liikesarjoja, poomse. (...) Laji sisältää vahvan filosofisen taustan, MUDON, joka kasvaa harrastajaan kovien fyysisesti rasittavien harjoitusten ja ajan myötä. Pidemmälle kehittynyt Taekwondon harrastaja on tasapainoinen, harkitseva ja tiedostava ihminen, jonka itseluottamus on vahva ja hän elää sopusoinnussa itsensä ja ympäristönsä kanssa."
Kovien tekniikoiden laji?
? Kokonaisvaltainen, filosofinen taistelulaji?


Thaiboxing/Muay Thai
Pääasiallisesti potkuja ja lyöntejä (kovia tekniikoita)
- Ei minkäänlaista muuta tekniikkaa, kipupisteitä, liikeratoja tms.?


Wushu/Kung-Fu (Taijiquan: Wudang)
- Onko kyseessä taistelulaji vai voimistelu (vrt. Wushu\Kung-Fu (Taijiquan: Wudang)?


Wushu/Kung-Fu (Wing Tsung)
- Millainen laji on oikein kyseessä? Ovatko tekniikat pehmeitä vai kovia tms.?


Karate (Shotokan-Ryu Kase Ha)
-\


Defendo
-\


Capoeira
-\


Wushu/Kung-Fu (Progressive Wing Tsun System)
-\



* * * * * * * * * * * *



Eli, mikä em. lajeista on ns. paras? Mikä lajeista on kaikkein realistisin (vrt. Krav Maga, pyrkii vastustajan mahdollisimman nopeaan eliminointiin, onhan vastustaja aikeissaan tappaa sinut)? Tämä määritelmä luultavasti pitää sisällään myös ns. kovat tekniikat kuitenkin pois lukien lajit kuten ThaiBoxing, joilla ei tuppaa olemaan virkaa realististen taistelulajien joukossa..

ELI, mikä on kaikkein realistisin laji? Mikä laji pyrkii vastustajan mahdollisimman nopeaan eliminointiin? Mikä laji on kaikkein Krav Maga tyyppisin?

Itse en juuri näistä kamppailulajeista tiedä. Onko Ju-Jutsu itsepuolustustilanteessa hyökkäävä laji, pyrkiikö se hyökkäämään ennen kuin vastustaja sen kerkiää tehdä? Minä en tiedä. Jakakaa te sen sijaan viisauttanne ja valaiskaa minua!

Kiitos koko sydämeni pohjasta!

10

1996

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toinen budoka

      "ThaiBoxing, joilla ei tuppaa olemaan virkaa realististen taistelulajien joukossa.."

      Mistä tuon päätelmän revit? Thainyrkkeilyhän on niitä harvoja lajeja joissa lyödään ja potkitaan tosissaan ja itseasiassa on erittäin realistinen taistelulaji.

      • MarkiisiDeFuckingÅmÅl

        itsepuolustuslajia, verrattuna URHEILUlajeihin. Kyllähän Muay Thai on tehokas kamppailu-urheilulaji, mutta siinä ei potkita munille, tökitä sormia silmiin tai lyödä hermopisteisiin, toisin kuin ITSEPUOLUSTUSlajeissa (chi kung, bujinkan budo taijutsu, kempo, ym)


      • Budoka

        ThaiBoxingilla ei tuppaa olemaan sijaa realististen taistelulajien joukossa. Kun kadulla kimppuusi hyökkää joku budo-tekniikoita taitava henkilö, niin siinä ei käydä mitään Ram Muayn -tanssi vetämään.

        Sitä paitsi, luuletko tosiaan, että saat yhtään show business-potkua tai -lyöntiä perille kun vastassa on oikea budoka?

        Erinoimainen laji nyrkkeilystä pitäville, nyrkkeilyhän on urheilulaji, mutta taistelulajiksi tätä säälittävää kyhäelmää ei voitane laskea.

        Arvostan kuitenkin mielipidettäsi, ja kiitos vastauksestasi.


      • Budoka
        MarkiisiDeFuckingÅmÅl kirjoitti:

        itsepuolustuslajia, verrattuna URHEILUlajeihin. Kyllähän Muay Thai on tehokas kamppailu-urheilulaji, mutta siinä ei potkita munille, tökitä sormia silmiin tai lyödä hermopisteisiin, toisin kuin ITSEPUOLUSTUSlajeissa (chi kung, bujinkan budo taijutsu, kempo, ym)

        Nyt mä näkisin et sä oot asian ytimessä!


    • 35 vuotta eri lajeissa kaik...

      Todellakin näkee, ettet tiedä kamppailu, tastelu, budo, wushu ym. lajeista yhtään mitään.

      Mene armeijaan, siellä opetetaan tappamaan ja puolustautumaan siltä, että joku yrittää tappaa.

      Sen verran voin valaista, että näissä kamppailuhommissa asenne on tärkeää.
      Asenteesi on sanotaanko nyt näin ihan ystävällisesti "täysin pielessä".
      Pelkäätkö jotain, kun asetat heti vaatimukseksi selviytymisen tilanteesta jossa sinua yritetään tappaa? Jos joku yrittää tappaa, silloin on syytä juosta karkuun, eikä jäädä todistelemaan mitään.
      Pehmeitä tekniikoita et arvosta ollenkaan, kun judoa, aikdoa ja painia et ole valinnut listaasi.
      Käyppä ihan huviksesi painisalilla koittamassa. Judokakaan ei ole sieltä helpoimmasta päästä vastustajia.
      Akidossahan ei varsinaisesti hyökätä vaan ohjataan toisen voimaa, joten sinulle se tuskin sopii, koska haluat selvästikin hyökätä voimakkaasti ja raasti.
      Ennen pitkää pahoinpitelet jonkun tuolla asenteella.
      Nopea "eliminointi" kuuluu lähi-itään ja sotatoimialueille, eikä Jyväskylän kaduille.
      Ymmärätkö edes, että itsepuolustus on selviytymistä, eikä voittamista?

      Nyrkkeily, potkunyrkkeily, thaiboxing ei mielestäsi toimi?
      Poikaparka käy nyt siellä kehässä edes koittamassa miltä se "ei toimivuus" tuntuu.
      Kyllä sielläkin puolella kipupisteet tunnetaan, niitä ei vaan ole satoja käytössä. Ihan muutama riittää.
      Brassijutsu ym. maakamppailulajit ei kiinnosta?
      Ymmärätkö, että siinä toivomassasi tappo yrityksessäsi olet maassa noin 20 sekunnissa?
      Pitäisi kyllä kinnostaa.

      Kehoitankin sinua tutkimaan sitä sydäntä ja sieluasi millä motiivein haluat oppia näitä taitoja?

    • huoh ja huoh

      "If you want to defend yourself, buy a gun" -Bruce Lee

      Toisin sanottuna jos haluat mahdollisimman paljon vahinkoa aiheuttaa, osta ase. Jos taas tahdot harrastaa jotain lajia, mietippä uudestaan. Eli, sinulle ei kelpaa asetekniikat, kuitenkin Bo-keppi on vaarallinen kun sitä osaa käyttää. Mikä vaan harjan varsi sattuu käteen niin voi olla hyötyä.

      Mitä vikaa pehmeissä tekniikoissa on? Yhtä hyvin niilläkin pärjää HALLITESSAAN ne. Vanhat lajit ovat jopa tuhovoimaisempia kuin "modernit".

    • Tiedoksi

      Shotokan karatessa potkitaan ja lyödään kehon eri osiin. Se opettaa hyvin itsepuolustusta. Harjoittelussa käytetään paljon liikesarjoja eli Katoja.
      Shotokan sisältää paljon potkuja ja lyöntejä mutta lukkoja, vapautumisotteita ja heittojakin siitä löytyy.
      Tässä lajissa EI ole suojia niinkuin Shorinjiryu Renshinkanissa.
      Itse tätä lajia olen harrastanut, mutta mielummin haluaisin opetella käyttämään cho bo:a ja katanaa. Kun päälle hyökatään mikä tahanasa apuväline lähellä voisi riittää. Koska ju-jutsussa opetellaan tekniikoita sekä aseilla että ilman, se on mielestäni ehkä hyödyllisin kaikista.
      Mutta täytyy muistaa että jos ei halua ottaa lajia urheilulajiksi vaan itsepuolustukseksi, sitä ei saa muuhun käyttää! Tämä opetetaan ensimmäisenä asiana monessa lajissa.
      Kun sanon ju-jutsua hyödyllisimmäksi en todellakaan tarkoita etteivätkö muutkin olisi sillä ne ovat, mutta ju-jutsu on "monipuolisempi" sillä se ei keskity vain aseettomaan puolustautumiseen.
      Tätä perustellakseni ajatelkaa jos joku alkaisi hyökätä vaikka 20 metrin pääsä ja satut olemaan juuri harjan tai pitkän metalliputken vieressö? Muissa lajeissa (näistä) niitä ei opeteta käyttämään joten niistä ei loppujen lopuksi ole itsepuolustustekniikan kannalta hyötyä, ellei mene vain huitomaan. Kun on oppinut miten Cho Bota käytetään noista on suuri apu.

      • Miksi olisi?

        Miksi käyttää suojia ku ei lyödä ketään?


    • renkulasepekellokosk

      Mikä on motiivisi aloittaa harrastus ? Kuntoilu, itsepuollustus, jonkun hakkaaminen ?

    • elega1976

      Perustavanlaatuisena kommenttina voisin kertoa että mielestäni taistelulajien harrastaminen on elämäntapa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2227
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2053
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1658
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1476
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1377
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1344
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe