Ei sitä haluaisi itselleen myöntää, kun ei jaksa aamulla nuosta, kun töihin meno on ylivoimaista, kun ei tunne enää mitään, ei kyyneleitä ei naurua. Että ei tästä ikuisesta vihollisesta, masennuksesta pääse eroon.
Se oli poissa taas vuoden, en ottanut vakavasti ensi merkkejä, väsymystä, ärtymystä, mielen harmautta.
Työt loppui, paikkakunta muuttui, liian helppo vain jäädä ja luovuttaa. Täällä ei ketään joka kaipaisi, ei ketään jolle jotain merkitsisi. Ei mitään syytä yrittää, nuosta.... Pitäisi saada itsensä hoitoon, terveyskekskukseen ja toivoa että otettaisiin vakavasti. olisi niin helppoa vain nukkua pois...
Se oli poissa taas vuoden, en ottanut vakavasti ensi merkkejä, väsymystä, ärtymystä, mielen harmautta.
Työt loppui, paikkakunta muuttui, liian helppo vain jäädä ja luovuttaa. Täällä ei ketään joka kaipaisi, ei ketään jolle jotain merkitsisi. Ei mitään syytä yrittää, nuosta.... Pitäisi saada itsensä hoitoon, terveyskekskukseen ja toivoa että otettaisiin vakavasti. olisi niin helppoa vain nukkua pois...
Vastaukset 3
Vanhimmat
sukulaisia ja kavereita on....kaikki sanoo että mene psykiatrille sitä varten ne on...että kiitos avusta.ei tätä jaksa.yritän muistuttaa itselleni että jo pelkästään itsensä takia kannattaa jaksaa elää,vaikka se vaikeaa onkin.ehkä joku päivä jotain ihmeellistä tapahtuu ja asiani alkavat mennä parempaan suuntaan...
Ootko käyny missään terapiassa tai psygolokilla? Aikasemmilla kerroilla kun tämä masennus on päälle iskenyt olen saanut apua kun sitä on hakenut.Ja se on ollut ainoa vaihtoehto minun tilanteessani. Mutta nyt olen täällä uudella paikkakunnalla ja en jaksaisi alkaa sitä samaa hyvän terapeurin etsimistä uudelleen.
Kaverisi ja perheesi on oikeassa siinä että terapia ja lääkitys on yleensä ainut oikea keino sitten kun asiat ovat tarpeeksi huonolla kantilla. Perheesi, ystäväsi eivät pysty sinua auttamaan, heillä ei välttämättä ole tietoa miten asioita pitäisi lähteä purkamaan.Ja välttämättä heille ei pysty kertomaan kaikkea. Ammatti henkilö on oikea henkilö silloin. Siinä ei ole mitään hävettävää. Meidän ei tarvitse yksin jaksaa ja sen myöntäminen on jo iso askel. Hoitoon hakeutuminen toinen.
Yritän tässä kannustaa vaikka oma tilanne on melkein sama, ei vain ole voimia lähteä terveyskeskukseen ja anomaan apua, myöntää että en pärjää itse elämäni kanssa...
Koska olet jo kerran masennuksen voittanut, on sinulla varmaan eväät sen voittamiseen nytkin. Ja on hyvä kun itse tunnistat oireesi niin menet tietenkin ajoissa apua hakemaan! Itse sairastuin vakavaan masennukseen 4 vuotta sitten, olin niin syvällä että en itse tajunnut tilaani. Masennukseen johtaneet syyt kyllä olivat selvillä, tai siis selvisivät terapian aikana. Reilun vuoden kävin terapiassa ja käytin lääkkeitä, mielestäni selvisin hienosti. Nyt kevättalvella tunnistin itse masennuksen oireita ajoissa ja hakeuduin hoitoon. Nyt diagnosoitiin vain keskivaikeaksi, terapiaa harvakseen ja lääkitys kohtalaisen mieto. Tälläkin kertaa mulla oli selkeä syy (monta fyysistä pitkäaikaussairautta) masennukseen sairastumiseen. Sullakin näkyy noita muutoksia olleen elämässäsi. Mene pian hakemaan apua! Voimia..