Moi!
Oon 16 v tyttö ja mulla on nyt elämäni ongelma :/ Joten toivon, että joku voisi auttaa!
Eli viikko kaks sitten aloin olemaan todella ärsyyntynyt kaikkia kohtaan ja väsynyt. Minua ärsytti kaikki, jopa poikaystäväni. Sitten vähän ajan päästä mulle tuli pelkoja, että mitä jos tunteeni lakkaavat poikaystävääni kohtaan, en halua menettää häntä, en selviä ilman häntä jne. En siis halua mielestäni erota !! Minulla on ollut hänen kanssaan todella ihanaa ! Mutta nyt 5-7 päivää sitten ahdistuin pahan kerran. Nyt itkettää koko ajan, olen ahdistunut, rintaa ja kurkkua puristaa. Heti aamulla herätessäni pelkään aina seuraavasta päivästä tulevan samanlaisen kuin eilisestä, itkettää ja AHDISTAA koulussa, kotona, poikaystävän luona ja julkisissa. tämä on outo ja uusi tilanne minulle. En ole ikinä ollut näin ahdistavassa tilassa, vaikka minulla onkin keskivaikeaa masennusta ja ahdistuneisuutta ollut jo kauan lääkäreiden ja terkkareiden mukaan. Menin viime viikon tiistaina psykiatriselle sairaanhoitajalle puhumaan, mutta sain seuraavan ajan vasta ensi perjantaiksi. Eilen kävin terveyskeskuslääkärillä, mutta neuvoi vaan liikkumaan. En pysty tällä hetkellä just tekemään mitään sellaista, enkä kyllä muutenkaan, koska minua ei kiinnosta. Ei ole kiinnostanut moneen vuoteen. :( Mulla tuntuu välillä, että kaikki olisi ok, mutta välillä olen iha maassa, kuten nyt. Omalääkäri väittää, että nämä johtuisivat menneisyydestäni, mutta miksi minulla sitten tulee poikaystävääni liittyviä pelkoja?Kenties joku menetyksen pelko? Meillä on muuten tosi hyvä suhde, mutta nyt ei mene hyvin minun takiani :( Ja se musertaa vielä enemmän. Lisäksi lääkärit laittaa mun iän piikkiin kaiken, mutta miten ne antaa ihmisen kärsiä, vaikka se liittyisikin teini-ikään. Mulla on helvetin paha olla tällä hetkellä. Missään ei ole hyvä. EN tiedä miten pääsisin tästä tilanteesta pois. Neuvoja?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Lisäisin vielä, että tänään oli niin paha olla aamulla, pelotti mennä kouluun, että tuli oksennusrefleksejä ja sitten kun join kupin kaakaota, niin oksensin. En koulussakaa pystynyt syödä kuin 2 makaronia ja pari hernettä :(
Vältä kofeiinia, se aiheuttaa pelkotiloja. Naureskelin ennen väitteelle, kunnes jouduin itse sen todistamaan... Aiheuttaa hirveitä oireita!
En ole ammattilainen joten en sano mitään "totuuksia". Tuollaiset ajatukset ja sekavat mielentilat kuuluvat teini-ikään. Hormoonit saavat aivokemiat enemmän tai vähemmän sekaisin. Nuoruuteen kuuluu ns. angsti jossain määrin, välillä. Mutta jos touhu tuntee menevät liian pitkälle, eli ahdistus vaikeuttaa jo ympäristöön; ruokatottumuksiin, perheeseen, muihin läheisiin ja alkaa olla itsetuhoista, sitten äkkiä lääkäriin.
Eikä minnekään kouluterkkarille, vaan pyydät vanhemmiltasi että tilaavat ajan vaikkapa "yksityiselle" psykiatrille johonkin terveyskeskukseen(kuten Mehiläinen, Diacor yms).
Voit tarvita lääkkeitä/terapiaa. Liikunta kyllä on hyvän ravinnon lisäksi parhaita luonnollisia keinoja torjua ahdistusta/masennusta. Säännöllistä liikuntaa harrastava on pienemmässä riskissä masentua. Samoin kun jo oireita on näkyvissä, syödä vitamiineja, hivenaineita, omega-3:sta, muun muassa. Ne kaikki tehostavat elinten(kuten aivojen) toimintaa.