Työpaikkani on vanhassa hirsitalossa. Tutkimuksissa sieltä löytyi homeita ja sädesieniä muutamasta yläpohjan (sammalta, purua, hiekkaa)näytteestä yli raja-arvojen. Kaikista näytteistä ei löytynyt tai määrä oli pieni. Alapohjassa on lahovaurioita ja sienikasvustoa, maatuvaa materiaalia ja liian vähäinen tuuletus, kun luukut oli vuosia sitten tukittu. Sädesieniä oli jo aikaisemmin tutkittaessa muuallakin talossa, niihin tiloihin on jo tehty remonttia.
Talosta poistetaan ilmeisesi yläpohjan täytteitä ja korjataan alapohjan rakenteita. Mietin, että voiko tuollaisen vanhan rakennuksen saada yleensä kuntoon niin, että uskaltaisin koskaan mennä sinne takaisin.
Olisiko kenelläkään neuvoa ?
Talosta poistetaan ilmeisesi yläpohjan täytteitä ja korjataan alapohjan rakenteita. Mietin, että voiko tuollaisen vanhan rakennuksen saada yleensä kuntoon niin, että uskaltaisin koskaan mennä sinne takaisin.
Olisiko kenelläkään neuvoa ?
Vastaukset 5
Vanhimmat
kertomassasi rakennuksessa. Varsinkin sairastuneen on siellä varmasti mahdoton jatkaa työskentelyä ja pysyä edes siinä terveydentilassa missä on. Paranemiseen en usko enää, en sairaassa enkä terveessäkään talossa.
Elämä jossakin muualla on varmasti helpompaa ja terveempää, jos tilanne on se että nämä rasvaliukoiset myrkyt seilaavat kehoissamme, ei sitä terveyttä saa takaisin missään, mutta ehkä niitä myrkkyjä on jossakin vähemmän, kuin kertomassasi rakennuksessa.
Elämää on näinkin, vaikeinta on tajuta ettei MIKÄÄN näytä muuttuvan, kiitos ääri tyhmien tai tyhmän asenteen, joka joillakin päättäjillä on!
niin kyllä voi asua siis muuttaa takaisin...
uskoa, mutta kun on nähnyt vuosien korjauskierteen ja silti talo sairastuttaa, niin pahasti epäilen, ettei koskaan ole varaa korjata niin syvältä rakenteista kuin pitäisi. Rahan puutteen vuoksi korjataan vain sieltä täältä.
Eikö jossain Kansanterveyslaitoksen tutkimuksessa osoitettu että puurakenteiset koulut olivat terveellisempiä kuin kivirakenteiset homeesta huolimatta. Mikrobit ovat terveydelle haitallisempia kasvaessaan betomilla ja kipsilevyllä kuin kasvaessaan puumateriaalilla. Itse uskon että puutalon voi saada hyvään kuntoon kun perusteellisesti korjataan.
Perusteellisesti pitäisi korjata.
Mutta ne myrkyt ovat kertyneet vuosia/vuosikymmeniä rakenteisiin. Niitä taitaa olla vaikea saada pois.