Onpa hauskaa ja ihanaa kun on jotkut bileet tulossa ja voisi mennä.. Huoh.
Pelkään niitä tilanteita. Kyse on bileissä vapaa-ajasta, viihteestä, rentoutumisesta, hauskanpidosta. Mutta minulle se ei ole sitä.
Jännitän ennen johonkin lähtöä tuntikausia, jopa päiviä. Toisaalta innostaa, mutta pelko hallitsee. Tuntuu ettei mitkään vaatteet sovi tai ole tarpeeksi hyviä, olen ruma, epäsosiaalinen..jne. Tuntuu etten muka ole tarpeeksi arvokas ja oikeutettu menemään muiden ihmisten mukaan, koska en ole tarpeeksi kaunis, tyylikäs, hieno, osannut valita oikeita asusteita ja koruja... Pelkään näyttäväni naurettavalta, vaikka olen ihan normaalin näköinen oikeasti. Koskaan en tunne olevani valmis lähtöön.
Kehittelen päässäni kauhukuvaa muista bileisiin tulevista tuntemattomista ihmisistä ja erityisesti naisista (itse olen nainen), jotka ovat mielikuvissani superkauniita, täydellisiä kaikin puolin ja katsovat minua alaspäin. Ja aina tuntuu etten kuitenkaan kuulu joukkoon eikä kukaan halua tutustua minuun, ja jos haluaa, tuntisin itseni surkimukseksi heidän rinnallaan.
Ahdistaa se ulkopuolisuuden tunne. Ja pinnallisuus. Känni-tuttavuudet jäävät useimmiten hyvin pinnalliselle ja kertaluontoiselle tasolle. En jaksaisi tuhlata aikaa sellaiseen.
Sekin on karsea tilanne kun kaikki ovat vähäpuheisia, tai eivät vaan ole kiinnostuneita jututtamaan minua, vaikka olisin paikan ainut tuntematon tyyppi. Itse ei uskalla tai viitsi enää yrittää jos saa ynseää vastakaikua ja koska tuntuu niissä tilanteissa että mitä tahansa sanon se on hölmöä. Kyllä minä puhuisin, jos vaan yhtään saisi ystävällistä ja kiinnostunutta vuorovaikutusta...
Olen yksinäinen, ystävät muualla maailmassa. Ei ole kavereita joihin tukeutua, keiden kanssa suunnitella ja tehdä lähtöä ja valmistautua, ja sitten yhdessä menoksi ja aina olisi joku kenen kanssa jutella ja kuka ymmärtää. Siksi ehkä pelkään sitä syrjäytetyksi jäämisen tunnetta. Yksin on vaikeaa lähteä vapaa-ajan menoihin.. Tulee vielä tunne, että on muidenkin mielestä jo valmiiksi hylätty ja luuseri, kun ei ole ystäviä.
Minulla on mies, ja se osaltaan auttaa asiaa, sekä pahentaa.
Sikäli parantaa, että on joskus joku kenen kanssa lähteä johonkin. Se ei silti poista jännitystäni tilannetta kohtaan, enkä uskalla näyttää hermostuneisuuttani ja jännitystäni hänelle, mikä vaikeuttaa kun pitää salata se. Tilanteista ei voi myöskään perääntyä ilman syytä, kun ollaan sovittu menosta ja pitäisi sitten selittää naurettavan tuntuinen asia hänelle. Yksin voi helposti jänistää kokonaan, niinkuin olen monesti tehnyt, samalla kiroten sitä että elämä menee ohi...
Ei myöskään voi roikkua poikaystävässä koko iltaa, ja hänen kavereiden jutut eivät minua pahemmin edes kiinnosta.
Poikaystävä lisää paineitani sillä tavalla, että minulle tulee usein tunne, että mieshän toki on kiinnostunut kenestä tahansa bileiden tytöstä, ja katselee ja nauttii tilanteesta kun pörrää paljasta pintaa ja sexyjä beibejä edessä. Ongelmani lähtökohta on tässä jo edellä selittämäni asia alemmuuden tunteesta muita kohtaan. Tottakai mieheni on kiinnostuneempi kenestä tahansa naisesta täällä enemmän kuin minusta... Kaikki miehet kuolaavat heidän peräänsä ja oma mies muiden mukana. Hänenkin silmissään olen siis huonompi, en paras ja halutuin edes omasta miehestä. Ja sitten vielä kuvittelen synkimmissä kuvitelmissa että naiset oikein tahallaan yrittäisivät iskeä mieheni, jotta näyttäisivät minulle paremmuutensa. Tältä tuntuu, ja se ahdistaa ja tekee niistä tilanteista helvetin. Ja samalla pitäisi tutustua ja olla kaveria näiden uusien tuttavuuksien kanssa. Argh... Tekisi mieli vaan häipyä, kaikella kunnioituksella muita kohtaan.
Kammoan todellakin sitä, kun pitää esittää että on hauskaa, yrittää antaa itsestään mahdollisimman hyvä kuva, että tuntisin olevani lähellekään samalla tasolla kuin muut, etten kokonaan häviäisi näkymättömäksi, vaikka sisin on räjähtää ahdistuksesta.
Totuden nimissä on sanottava, että useinkaan nuo tilanteet eivät ole lähelläkään omia uhkakuvitelmia. Tavallisia ihmisiä, miehiä ja naisia, ujoja, hiljaisia, puheliaita... Mitä niitä nyt onkaan. Mutta sitten joskus tuntuu voimakas ahdistus jostain asiasta. Ja niistä on suorastaan tullut traumaattisia pelkoja tulevia bileitä ajatellen.
Varsinkin sellaiset bileet, joissa on muut tuntemattomia kuin ehkä oma mies, isohkot, mutta kuitenkin intiimimpää kuin baarissa. Ja vielä kotiin matkaa satoja kilometrejä... Ei pakotietä. Painajainen.
Alkoholi nyt auttaa vähäsen. Se saattaa kyllä lisätä vitutusta ja ahdistuneisuutta toisinaan. Rentouttaa sitten kun vedän perskännit vaikkei tekisi mieli, kun ei ole parempaa tekemistä -ja nopeasti.
Näköjään aika paljon pelkään naisia, vaikka olen itsekin sellainen. Pelkään ja inhoan sitä naisten julmuutta, piikittelyä, juonia, kylmyyttä ja kilpailua. En halua sellaisia kieroilijoita elämääni. En halua joutua jonkun naisen kynsiin. Kyllähän naiset ovat erilaisia, ja osaavat olla kivoja ja lämpimiä, mutta ainakin minun osakseni tulee hyvin usein vastaan naisia, jotka näyttävät vihaavan minua vaikka en ole ennen nähnytkään. Oikein mulkkaavat nyrpeästi. Millon tuo naurettava kateus loppuisi naisten väliltä...
Tämä oli vuodatus. Saa kommentoida ja kertoa omia kokemuksia.
Pelkään niitä tilanteita. Kyse on bileissä vapaa-ajasta, viihteestä, rentoutumisesta, hauskanpidosta. Mutta minulle se ei ole sitä.
Jännitän ennen johonkin lähtöä tuntikausia, jopa päiviä. Toisaalta innostaa, mutta pelko hallitsee. Tuntuu ettei mitkään vaatteet sovi tai ole tarpeeksi hyviä, olen ruma, epäsosiaalinen..jne. Tuntuu etten muka ole tarpeeksi arvokas ja oikeutettu menemään muiden ihmisten mukaan, koska en ole tarpeeksi kaunis, tyylikäs, hieno, osannut valita oikeita asusteita ja koruja... Pelkään näyttäväni naurettavalta, vaikka olen ihan normaalin näköinen oikeasti. Koskaan en tunne olevani valmis lähtöön.
Kehittelen päässäni kauhukuvaa muista bileisiin tulevista tuntemattomista ihmisistä ja erityisesti naisista (itse olen nainen), jotka ovat mielikuvissani superkauniita, täydellisiä kaikin puolin ja katsovat minua alaspäin. Ja aina tuntuu etten kuitenkaan kuulu joukkoon eikä kukaan halua tutustua minuun, ja jos haluaa, tuntisin itseni surkimukseksi heidän rinnallaan.
Ahdistaa se ulkopuolisuuden tunne. Ja pinnallisuus. Känni-tuttavuudet jäävät useimmiten hyvin pinnalliselle ja kertaluontoiselle tasolle. En jaksaisi tuhlata aikaa sellaiseen.
Sekin on karsea tilanne kun kaikki ovat vähäpuheisia, tai eivät vaan ole kiinnostuneita jututtamaan minua, vaikka olisin paikan ainut tuntematon tyyppi. Itse ei uskalla tai viitsi enää yrittää jos saa ynseää vastakaikua ja koska tuntuu niissä tilanteissa että mitä tahansa sanon se on hölmöä. Kyllä minä puhuisin, jos vaan yhtään saisi ystävällistä ja kiinnostunutta vuorovaikutusta...
Olen yksinäinen, ystävät muualla maailmassa. Ei ole kavereita joihin tukeutua, keiden kanssa suunnitella ja tehdä lähtöä ja valmistautua, ja sitten yhdessä menoksi ja aina olisi joku kenen kanssa jutella ja kuka ymmärtää. Siksi ehkä pelkään sitä syrjäytetyksi jäämisen tunnetta. Yksin on vaikeaa lähteä vapaa-ajan menoihin.. Tulee vielä tunne, että on muidenkin mielestä jo valmiiksi hylätty ja luuseri, kun ei ole ystäviä.
Minulla on mies, ja se osaltaan auttaa asiaa, sekä pahentaa.
Sikäli parantaa, että on joskus joku kenen kanssa lähteä johonkin. Se ei silti poista jännitystäni tilannetta kohtaan, enkä uskalla näyttää hermostuneisuuttani ja jännitystäni hänelle, mikä vaikeuttaa kun pitää salata se. Tilanteista ei voi myöskään perääntyä ilman syytä, kun ollaan sovittu menosta ja pitäisi sitten selittää naurettavan tuntuinen asia hänelle. Yksin voi helposti jänistää kokonaan, niinkuin olen monesti tehnyt, samalla kiroten sitä että elämä menee ohi...
Ei myöskään voi roikkua poikaystävässä koko iltaa, ja hänen kavereiden jutut eivät minua pahemmin edes kiinnosta.
Poikaystävä lisää paineitani sillä tavalla, että minulle tulee usein tunne, että mieshän toki on kiinnostunut kenestä tahansa bileiden tytöstä, ja katselee ja nauttii tilanteesta kun pörrää paljasta pintaa ja sexyjä beibejä edessä. Ongelmani lähtökohta on tässä jo edellä selittämäni asia alemmuuden tunteesta muita kohtaan. Tottakai mieheni on kiinnostuneempi kenestä tahansa naisesta täällä enemmän kuin minusta... Kaikki miehet kuolaavat heidän peräänsä ja oma mies muiden mukana. Hänenkin silmissään olen siis huonompi, en paras ja halutuin edes omasta miehestä. Ja sitten vielä kuvittelen synkimmissä kuvitelmissa että naiset oikein tahallaan yrittäisivät iskeä mieheni, jotta näyttäisivät minulle paremmuutensa. Tältä tuntuu, ja se ahdistaa ja tekee niistä tilanteista helvetin. Ja samalla pitäisi tutustua ja olla kaveria näiden uusien tuttavuuksien kanssa. Argh... Tekisi mieli vaan häipyä, kaikella kunnioituksella muita kohtaan.
Kammoan todellakin sitä, kun pitää esittää että on hauskaa, yrittää antaa itsestään mahdollisimman hyvä kuva, että tuntisin olevani lähellekään samalla tasolla kuin muut, etten kokonaan häviäisi näkymättömäksi, vaikka sisin on räjähtää ahdistuksesta.
Totuden nimissä on sanottava, että useinkaan nuo tilanteet eivät ole lähelläkään omia uhkakuvitelmia. Tavallisia ihmisiä, miehiä ja naisia, ujoja, hiljaisia, puheliaita... Mitä niitä nyt onkaan. Mutta sitten joskus tuntuu voimakas ahdistus jostain asiasta. Ja niistä on suorastaan tullut traumaattisia pelkoja tulevia bileitä ajatellen.
Varsinkin sellaiset bileet, joissa on muut tuntemattomia kuin ehkä oma mies, isohkot, mutta kuitenkin intiimimpää kuin baarissa. Ja vielä kotiin matkaa satoja kilometrejä... Ei pakotietä. Painajainen.
Alkoholi nyt auttaa vähäsen. Se saattaa kyllä lisätä vitutusta ja ahdistuneisuutta toisinaan. Rentouttaa sitten kun vedän perskännit vaikkei tekisi mieli, kun ei ole parempaa tekemistä -ja nopeasti.
Näköjään aika paljon pelkään naisia, vaikka olen itsekin sellainen. Pelkään ja inhoan sitä naisten julmuutta, piikittelyä, juonia, kylmyyttä ja kilpailua. En halua sellaisia kieroilijoita elämääni. En halua joutua jonkun naisen kynsiin. Kyllähän naiset ovat erilaisia, ja osaavat olla kivoja ja lämpimiä, mutta ainakin minun osakseni tulee hyvin usein vastaan naisia, jotka näyttävät vihaavan minua vaikka en ole ennen nähnytkään. Oikein mulkkaavat nyrpeästi. Millon tuo naurettava kateus loppuisi naisten väliltä...
Tämä oli vuodatus. Saa kommentoida ja kertoa omia kokemuksia.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mä voisin sen verran nyt kommentoida,että ihan samat fiilikset mullakin tollasissa tilanteissa,tai mulla yleensäkin toi ongelma,et KAIKKI muut on mua PALJON kauniimpia,kiinnostavampia yms...
Tulee vaivautunu olo jossakin paikassa missä on paljon ihmisiä,kun koko ajan vaan päässä pyörii ajatus että on niin paljon alempiarvosempi kun muut!Olen yrittäny päästä tosta ajatuksesta eroon,mutta ei...
Toisaalta taas mietin,et ehkä joku niistä (muka) ylempiarvosista,paremmista ajattelee itsestään samalla tavalla...Vaikka ei ulospäin sitä niin näyttäisikään...Ja tiedän,ettei kukaan ole ketään parempi,kaikki on saman arvoisia,mutta silti se päähänpinttymä et "olen täys paska!" on jääny levyn lailla soimaan!
En tiedä millä siitä pääsee eroon!Mulle on sanottu kaikkea että "sä olet ihan hyvä ihminen,kaunis ja kaikkea",mut ei sekään auta..Se on tuolla omassa päässä...
Minäkin olen kärsinyt alemmuuskompleksista, ajan kanssa olen päässyt siitä aika hyvin pois, mutta jännitän hurjasti varsinkin tuollaisia vapaa-ajan tapahtumia ja ihmisten kanssa seurustelemista. Koska olen luonteeltani ujo ja vähäpuheinen. en osaa heittää mitään typerää juttua ja hihitellä ihmisten kanssa, niinkun nyt kaikki muut tekee yleensä. (naiset) Paremmin tulenkin miesten kanssa toimeen, heidän kanssa ei tarvitse kilpailla, eikä synny kateutta, vaan voi olla helpommin aito oma itsensä.
En ymmärrä miksi naiset on niin hemmetin kateellisia aina toisilleen. Olen ollut monessa tyttöjen illassa, eikä siellä todellakaan ole hauskaa. Vaikka olevinaan esitetään mukavaa toisia kohtaan jne. niin se on tosiasissa pelkkää piikittelyä, ilkeyttä. puhutaan heti p'askaa selän takana kun kaveri lähtee esim. vessaan.
Ehkä se johtuu siitä, että naisilla on useimmin huono itsetunto, kun miehillä. Alemmuuden tunto voi synnyttää kateutta, jos toinen on laihempi, kauniimpi kuin sinä, niin heti ollaan sille hautaa kaivamassa.
Eli neuvoni on, pysy ylemmällä tasolla, kuin ne kaksnaamaiset naistuttavas. olet aidosti oma itsesi, sillä sinä juuri olet ainutlaatuinen sellaisena kuin olet. turha lähteä ketään nokkimaan, se on vain tyhmyyttä. Jos toiset nokkivat sinua, se vain tarkoittaa, että ovat sinulle katellisia, ehkä olet aidompi, ystävällisempi ja kauniimpi kuin he. Et vain näe sitä itse. Ehkä sinua ei ole kehuttu tarpeeksi lapsena tai olet joutunut kokemaan syrjäytymistä muista syistä, joita et ole itse aiheuttanut. sinä joudut etsimään itsesi ja hyvät puolesi ja tuomaan ne muiden nähtäville. Parhaiten tuot ne muiden nähtäville olemalla itsevarma, kunnioittamalla itseäsi. Se, että pitää itseään arvokkaana ja kauniina, näkyy kyllä myös muille. silloin ihmiset myös lähestyvät helpommin.
Minä olen oppinut läytämään itseäni ja omia hyviä puoliani liikunnan, harrastusten ja työn kautta. Jos teet asioita, joissa olet hyvä, se vahvistaa itsetuntoasi. siihen toki tarvitaan myös muidenkin ihmisten kehuja ja kiitosta.
sanoistasi tyyytteli----1
Noin sitä pitääkin :)
Antoi potkua pyllylle ;)
En jaksanut lukea kaikkea. Jännittäminen on normaalia ja se parantaa suoritusta. Jännityksestä voi päästä eroon, kun ajattelee, että kaikki menee pieleen and so not. Eli ei sillä ole väliä jos jokin menee pieleen. Jos vaatteet on rumat, niin sitten on. Jos joku valittaa niistä, niin kysyt sitten neuvoa, että millaiset vaatteet olisi parempi pistää.