Otsikko on tahallaan provosoiva, sillä täydellistä äitiä tai isää ei ole olemassakaan, jopa täydellisyyteen pyrkivät eivät pysty säästymään omilta kasvatusvirheiltään. Jokainen niitä tekee, isompia tai suurempia. Siksi kirjoitus on tarkoitettu kaikille vanhemmille tai vanhemmaksi aikoville.
Mikä aiheuttaa kasvatusvirheitä?
Varmaankin kaikki ne tilanteen, jolloin vanhempaa itseään on kohdeltu rakkaudettomasti ja kylmästi, epäoikeudenmukaisesti, loukkaavasti, väärin ja ajattelemattomasti altistavat myös omassa kasvatustehtävässä tapahtuville virheille. Em. tilanteita saamme omien vanhempien ja muiden ihmisten taholta sekä lapsena että myöhemmän elämämme aikana. Ne ovat kuin näkymättömiä eriasteisia palohaavoja, vaikka käden olisi heti vetäissyt pois kuumalta hellalta, arvet jäävät ja "psykologinen iho" kipuilee kun ympäristön tapahtumat osuvat alitajunnassamme kipeään kohtaan. Vuosien myötä arvet vaalenevat, mutta voimme nopeuttaa niiden häipymistä tietoisellakin työskentelyllä.
Miten käsitellä vihan tunteita
omia vanhempia kohtaan?
Joskus asioiden käsittelyssä auttaa tiedon hankkiminen loukanneen ihmisen elämästä, mistä hänen tekemänsä virheet ehkä johtuivat. Joskus ja joillakin se taas ei auta ollenkaan. Jos vanhempasi on elossa, yritä keskustella rehellisesti hänen kanssaan, jos molemmat pystytte rakentavaan keskusteluun. Rakentavaa ei ole se, että sinä syytät ja vanhempasi puolustautuu, pitäisi pystyä puhumaan siitä, mitä voitte tehdä välienne korjaamiseksi ja haavojesi parantamiseksi tässä hetkessä ja tästä eteenpäin.
Jos vanhempasi on narkomaani tai alkoholisti, on puhuminen turhaa, koska silloin puhuisit pelkästään päihdyttävälle aineelle, et sille ihmiselle, joka vanhempasi sisimmässään todellisuudessa on.
Jos vanhempasi on jo kuollut tai et muuten pysty keskustelemaan hänen kanssaan, monet terapeutit pitävät kirjeen kirjoittamista hänelle hyvänä vaihtoehtona. Voit ajatella kirjoittajaksi sen pienen tytön tai pojan, joka olit silloin kun sinua loukattiin. Voit myös kirjoittaa kuvitellun vastauskirjeen tuolle lapselle, jonka olisit toivonut silloin aikanaan saavasi, siis millaisia sanoja ja käytöstä häneltä silloin toivoit, mitä jäit tarvitsemaan. Sisällytä kirjeeseen kaikkia niitä asioita, joita ilman tunsit aikanaan jääväsi omilta vanhemmiltasi.
Kirjeenvaihtoa voi jatkaa niin kauan kuin siihen tarvetta tuntuu olevan ja se voi luodata hyvinkin yksityiskohtaisia tapahtumia ja tunteita. Voit kuvitella myös itse puhuvasi sille pienelle lapselle, joka aikanaan olit. Miten lohduttaisit häntä, mitä sanoisit hänelle?
Miten paikata omia virheitä omalle lapselleen?
Tietysti pieneltäkin lapselta pitää pyytää päivittäin heti anteeksi, jos huomaa loukanneensa häntä, mutta nyt ei paneuduta arkipäivän pettymyksiin ja loukkauksiin, vaan ehkä astetta vaikeampiin traumoihin. Lapsen kehityksessä on muutamia erityisiä herkkyyskausia, jolloin entiset virheet voi vielä erityisen helposti kääntää voitoksi kun vain todellista tahtoa löydät itsestäsi. Viimeisenä tuollaisena virheiden otollisena "korjauskautena" voidaan pitää murrosikää.
Älä kuitenkaan kuvittele kaikkea murrosiän uhmaa omista virheistäsi johtuvaksi kapinaksi, vaan pidä mielessä, että nuoren on hyvistäkin vanhemmista tavalla tai toisella kapinoiva itsensä irti oman terveen itsenäistymisensä takia. On hyvä, jos aloite keskusteluun tulee nuorelta itseltään, mutta myös itse voit tehdä varovaisen aloitteen ja kuulostella, onko lapsesi valmis kuulemaan, mitä sinulla on sanottavana.
Tee kuitenkin ensin virheidesi suhteen sovinto itsesi kanssa. Anna itsellesi anteeksi, se mitä olet tehnyt ja vastaa rehellisesti, oletko valmis tekemään kaikkesi sen eteen, että samat virheet eivät tulisi enää toistumaan. Älä kuitenkaan puolustele ja selittele tekojasi mitenkään lapselle ainakaan alkuvaiheessa.
Aloita toteamalla, mikä tekosi lastasi kohtaan on ollut törkeä tai väärin. Sano katuvasi sitä ja pyydä vilpittömästi anteeksi. Voit todeta, että vaikka tehtyä ei saa tekemättömäksi, niin hän on niin arvokas sinulle, että tulet tekemään kaikkesi ja antamaan kaiken apusi, että lapsesi pääsee irti pahoista muistoistaan ja hänen "arpeutunut psykologinen ihonsa" paranee niistä haavoista, jotka tekosi ovat hänelle ehkä aiheuttaneet.
Ole valmis ottamaan vastaan myös lapsen turhaumia ja vihaa niistä tunteista, joita olet hänelle tehnyt. Mutta kenenkään ei tarvitse toimia toisen roskakorina loputtomiin, ei edes "hirviövanhemman", joten jos näyttää, että et pysty auttamaan lasta irti negatiivisista tunteista myönnä suoraan, että taitosi auttamiseen loppuu ja lupaa hankkia ammattiapua.
Siinä vaiheessa voit tietysti myös kertoa lapselle jotain siitä, mikä ehkä aikanaan aiheutti sinulle kyseistä käyttäytymistä. Mutta tee se hänen vastaanotto- ja kehitystasonsa huomioiden niin, että et vahingossakaan rasita häntä oman elämäsi peloilla, huolilla ja ongelmilla. Ota rehdisti vastuu teoistasi, äläkä syyllistä niistä liikaa toisia ihmisiä, ei etenkään lapselle läheisiä ja rakkaita henkilöitä.
Jos lapsen on vaikea puhua, ehdota hänelle kirjeen kirjoittamista samoin kuin edellä kuvattiin omien traumojesi käsittelyn suhteen. Joidenkin mielestä kirjoittaminen voi tuntua turhalle, jos tietää, että ikinä vastaanottaja ei tule saamaan kirjettäsi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että monet terapiamuodot käyttävät kirjoittamista kanavana tunteidenkäsittelyssä. Eivätkä edes kalliiden yksityisterapioiden menetelmät ole paljon kummoisempia kaiken kaikkiaan, mutta yllättävän paljon niistä voi olla kutienkin hyötyä, jos ei heti, niin ajan kanssa.
Muista myös, että pelkkä anteeksi pyytäminen ja lupaus paremmasta menettävät merkityksensä, jos sanasi eivät näy mitenkään teoissasi. Siksi on tärkeää pitää mielessä, että joka kerran kun pienilläkin teoillasi osoitat, miten tärkeä lapsesi sinulle on, "terapioit" häntä myös hänen menneisyyden traumoistaan.
Näytä miten paljon ajattelet häntä silloinkin kun hän ei ole lähelläsi. On korvaamattoman arvokasta, että et tee kaikkia päätöksiä itsekkääsi yksin, vaan otat huomioon myös nuoresi mielipiteen. Aloita sanomalla esim. "Mietin tänään, mitähän pitäisit tästä, jos..." tai jotain vastaavaa, jolla kerrot ilman lisäsanoja ottavasi hänet huomioon kaikissa elämäänne liittyvissä kysymyksissä.
Anna kiitosta kun sen aika on, tue, ohjaa, rohkaise ja kannusta! Näytä miten paljon arvostat häntä ihmisenä ja miten hyväksyttävä ja rakastettava hän sinun silmissäsi on!
Mikä aiheuttaa kasvatusvirheitä?
Varmaankin kaikki ne tilanteen, jolloin vanhempaa itseään on kohdeltu rakkaudettomasti ja kylmästi, epäoikeudenmukaisesti, loukkaavasti, väärin ja ajattelemattomasti altistavat myös omassa kasvatustehtävässä tapahtuville virheille. Em. tilanteita saamme omien vanhempien ja muiden ihmisten taholta sekä lapsena että myöhemmän elämämme aikana. Ne ovat kuin näkymättömiä eriasteisia palohaavoja, vaikka käden olisi heti vetäissyt pois kuumalta hellalta, arvet jäävät ja "psykologinen iho" kipuilee kun ympäristön tapahtumat osuvat alitajunnassamme kipeään kohtaan. Vuosien myötä arvet vaalenevat, mutta voimme nopeuttaa niiden häipymistä tietoisellakin työskentelyllä.
Miten käsitellä vihan tunteita
omia vanhempia kohtaan?
Joskus asioiden käsittelyssä auttaa tiedon hankkiminen loukanneen ihmisen elämästä, mistä hänen tekemänsä virheet ehkä johtuivat. Joskus ja joillakin se taas ei auta ollenkaan. Jos vanhempasi on elossa, yritä keskustella rehellisesti hänen kanssaan, jos molemmat pystytte rakentavaan keskusteluun. Rakentavaa ei ole se, että sinä syytät ja vanhempasi puolustautuu, pitäisi pystyä puhumaan siitä, mitä voitte tehdä välienne korjaamiseksi ja haavojesi parantamiseksi tässä hetkessä ja tästä eteenpäin.
Jos vanhempasi on narkomaani tai alkoholisti, on puhuminen turhaa, koska silloin puhuisit pelkästään päihdyttävälle aineelle, et sille ihmiselle, joka vanhempasi sisimmässään todellisuudessa on.
Jos vanhempasi on jo kuollut tai et muuten pysty keskustelemaan hänen kanssaan, monet terapeutit pitävät kirjeen kirjoittamista hänelle hyvänä vaihtoehtona. Voit ajatella kirjoittajaksi sen pienen tytön tai pojan, joka olit silloin kun sinua loukattiin. Voit myös kirjoittaa kuvitellun vastauskirjeen tuolle lapselle, jonka olisit toivonut silloin aikanaan saavasi, siis millaisia sanoja ja käytöstä häneltä silloin toivoit, mitä jäit tarvitsemaan. Sisällytä kirjeeseen kaikkia niitä asioita, joita ilman tunsit aikanaan jääväsi omilta vanhemmiltasi.
Kirjeenvaihtoa voi jatkaa niin kauan kuin siihen tarvetta tuntuu olevan ja se voi luodata hyvinkin yksityiskohtaisia tapahtumia ja tunteita. Voit kuvitella myös itse puhuvasi sille pienelle lapselle, joka aikanaan olit. Miten lohduttaisit häntä, mitä sanoisit hänelle?
Miten paikata omia virheitä omalle lapselleen?
Tietysti pieneltäkin lapselta pitää pyytää päivittäin heti anteeksi, jos huomaa loukanneensa häntä, mutta nyt ei paneuduta arkipäivän pettymyksiin ja loukkauksiin, vaan ehkä astetta vaikeampiin traumoihin. Lapsen kehityksessä on muutamia erityisiä herkkyyskausia, jolloin entiset virheet voi vielä erityisen helposti kääntää voitoksi kun vain todellista tahtoa löydät itsestäsi. Viimeisenä tuollaisena virheiden otollisena "korjauskautena" voidaan pitää murrosikää.
Älä kuitenkaan kuvittele kaikkea murrosiän uhmaa omista virheistäsi johtuvaksi kapinaksi, vaan pidä mielessä, että nuoren on hyvistäkin vanhemmista tavalla tai toisella kapinoiva itsensä irti oman terveen itsenäistymisensä takia. On hyvä, jos aloite keskusteluun tulee nuorelta itseltään, mutta myös itse voit tehdä varovaisen aloitteen ja kuulostella, onko lapsesi valmis kuulemaan, mitä sinulla on sanottavana.
Tee kuitenkin ensin virheidesi suhteen sovinto itsesi kanssa. Anna itsellesi anteeksi, se mitä olet tehnyt ja vastaa rehellisesti, oletko valmis tekemään kaikkesi sen eteen, että samat virheet eivät tulisi enää toistumaan. Älä kuitenkaan puolustele ja selittele tekojasi mitenkään lapselle ainakaan alkuvaiheessa.
Aloita toteamalla, mikä tekosi lastasi kohtaan on ollut törkeä tai väärin. Sano katuvasi sitä ja pyydä vilpittömästi anteeksi. Voit todeta, että vaikka tehtyä ei saa tekemättömäksi, niin hän on niin arvokas sinulle, että tulet tekemään kaikkesi ja antamaan kaiken apusi, että lapsesi pääsee irti pahoista muistoistaan ja hänen "arpeutunut psykologinen ihonsa" paranee niistä haavoista, jotka tekosi ovat hänelle ehkä aiheuttaneet.
Ole valmis ottamaan vastaan myös lapsen turhaumia ja vihaa niistä tunteista, joita olet hänelle tehnyt. Mutta kenenkään ei tarvitse toimia toisen roskakorina loputtomiin, ei edes "hirviövanhemman", joten jos näyttää, että et pysty auttamaan lasta irti negatiivisista tunteista myönnä suoraan, että taitosi auttamiseen loppuu ja lupaa hankkia ammattiapua.
Siinä vaiheessa voit tietysti myös kertoa lapselle jotain siitä, mikä ehkä aikanaan aiheutti sinulle kyseistä käyttäytymistä. Mutta tee se hänen vastaanotto- ja kehitystasonsa huomioiden niin, että et vahingossakaan rasita häntä oman elämäsi peloilla, huolilla ja ongelmilla. Ota rehdisti vastuu teoistasi, äläkä syyllistä niistä liikaa toisia ihmisiä, ei etenkään lapselle läheisiä ja rakkaita henkilöitä.
Jos lapsen on vaikea puhua, ehdota hänelle kirjeen kirjoittamista samoin kuin edellä kuvattiin omien traumojesi käsittelyn suhteen. Joidenkin mielestä kirjoittaminen voi tuntua turhalle, jos tietää, että ikinä vastaanottaja ei tule saamaan kirjettäsi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että monet terapiamuodot käyttävät kirjoittamista kanavana tunteidenkäsittelyssä. Eivätkä edes kalliiden yksityisterapioiden menetelmät ole paljon kummoisempia kaiken kaikkiaan, mutta yllättävän paljon niistä voi olla kutienkin hyötyä, jos ei heti, niin ajan kanssa.
Muista myös, että pelkkä anteeksi pyytäminen ja lupaus paremmasta menettävät merkityksensä, jos sanasi eivät näy mitenkään teoissasi. Siksi on tärkeää pitää mielessä, että joka kerran kun pienilläkin teoillasi osoitat, miten tärkeä lapsesi sinulle on, "terapioit" häntä myös hänen menneisyyden traumoistaan.
Näytä miten paljon ajattelet häntä silloinkin kun hän ei ole lähelläsi. On korvaamattoman arvokasta, että et tee kaikkia päätöksiä itsekkääsi yksin, vaan otat huomioon myös nuoresi mielipiteen. Aloita sanomalla esim. "Mietin tänään, mitähän pitäisit tästä, jos..." tai jotain vastaavaa, jolla kerrot ilman lisäsanoja ottavasi hänet huomioon kaikissa elämäänne liittyvissä kysymyksissä.
Anna kiitosta kun sen aika on, tue, ohjaa, rohkaise ja kannusta! Näytä miten paljon arvostat häntä ihmisenä ja miten hyväksyttävä ja rakastettava hän sinun silmissäsi on!
Vastaukset 7
Vanhimmat
hyvä kirjoitus. Luin sen pikaisesti läpi ja sitten tulostin paperille... En aio käyttää väärin toisen kirjottamaa ;) Tulostin sen siksi, että luen myöhemmin uudelleen ajatuksen kanssa. Vielä kerran, todella hyvä kirjoitus!
jonkun kasvatusalan teoksen (en muista kirjan enkä tekijän nimeä), että joka ikisessä suvussa kulkee noita virheiden ketjuja, jotka siirtyvät aina seuraavalle sukupolvelle. Ainahan niitä ihmisiä on, jotka eivät näe, eivätkä myönnä omia virheitään, mutta kaikilla niitä on ja siinä kirjassa niiden kuvattiin menevän äidiltä-tyttärelle ja isältä-pojalle -ketjuina. On melkoinen urotyö, jos pystyy katkaisemaan itseensä sukunsa ketjun.
Mutta yrittämisen ja epäonnistumisen keskellä voi lohduttautua sillä, että jos liian täydelliseksi meinaa tupata henkisessä kasvussaan, niin sitten sitä kuolla kupsahtaakin pois. Täydellisille ihmisille kun ei ole oikein sijaa tässä vajavaisessa maailmassa. Sen sijaan täydellisinä itseään pitäviä kyllä löytyy ja siinä sitä kasvua taas tarvitaan, että pystyy suvaitsemaan heidätkin lähelleen... Ei kaikista tarvitse pitää, mutta on hienoa opetella sietämään kuitenkin useimpia.
Kaunis kirjoitus. Tulisin sun potilaaksi jos sulla olisi vastaanotto.
sijaripalstalla myöskin. Heille olisi ehdottoman tärkeä lukea, jos vaikka avautuisi heillekin jopa motiivit ryhtyä sijariksi. Saattaa sijarien omat lapsuuden kokemukset ja niiden hyvittäminen tai pois peseminen olla hyvin monen taustalla koska sijaisvanhemmaksi niin kovasti haluavat. Oikea paikka olisi mielenterveystoimisto. Kuin myös adoptiolasta haluavat. Tasapainoon pääsemiseksi lapsettomuus ja lapsuuden kaltoinkohtelujen käsitteleminen säästäisi monen lapsen biovanhemmillaan ja olisi yhteiskunnalle edullisempaa. Huostaanotettujen biologiset vanhemmat nyt automaattisesti joutuvat pohtimaan ihan kaiken maan ja taivaan välillä, joten en pidä kirjoitusta silmienavautumisen kannalta täällä niinkään tarpeellisena kuin sijari tai jollain muulla osastolla. Ei siinä mitään uutta nyt oikein ollut, minkä kanssa huostalasten biot eivät joutuisi silmätysten ja käymään läpi. Ehkä kovin sukurakkaat saattaa olla poikkeus, mutta heitähän kirjoitus enemmänkin kyrsii, luulisin.
huostaanottojen ulkopuolellakin.
Ja huostaanotoista puheenollen, stressitilannehan se on vanhemmillekin, oli huosta vapaaehtoinen, toivottu, vastentahtoinen, laillinen tai laiton. Henkisestä kasvusta ja omien voimavarojen lisäämisestä on hyötyä kaikille.
Sen sijaan huostaanoton syiden käsittelyn suhteen ei tarvita tuota "terapiointia", jos huostaanotto on tehty tukien ja palvelujen puutteen takia.
mihin tahansa traumaterapiaan.
myös sijaishuollossa! Jos lapsi on keskiössä huostatilanteessa, on huostaanoton tarkoitus auttaa häntä toipumaan mahdollisista traumoistaan, eikä niin kuin nyt, että koko pelkkä huostaanotto vain lisää hänen traumojaan.
Minua lämmitti alun kirjoituksessa erityisesti kohta, jossa vanhempaa muistutettiin pienilläkin teoilla näyttämään lapsen tärkeys elämässään, koska näyttämällä rakkautta lapselle "samalla terapioi häntä paranemaan traumoistaan", jos vanhempi itse on ollut pettymysten aiheuttaja. Näin yksinkertaista se on, tuo on paras apu, ei tarvita kalliita vuosia kestäviä terapioita, jossa lasta yksinään autetaan selviämään huonoista kokemuksistaan.
Tehokkain "terapeutti" on tietysti se henkilö, joka huonot kokemukset on aiheuttanut, jos sellainen ihminen pystytään osoittamaan. Jos se on oma vanhempi, on tapauksen laadusta riippuen tietysti autettava ensin vanhempaa siihen, että hän kykenee toimimaan lapsensa terapeuttina.
Aina kun lapsi saa apua, autetaan myös hänen vanhempaansa ja kun vanhempaa autetaan, autetaan sillä myös lasta. Jos tätä ei ymmärretä, jatkuu viime vuosien käsittämätön systeemi, jossa lapsi repäistään irti vuosiksi vanhemmistaan ja lapsen pitäisi pystyä solmimaan ihmisuhde vieraaseen terapeuttiin, jonka kanssa hän ilman vanhempaa käsittelee ongelmiaan. Tietysti se jää ainoaksi vaihtoehdoksi silloin kun vanhempi ei ole minkään tarjotun avun tavoitettavissa, mutta sellaista kuitenkin harvemmin lopulta on. Mutta on muistettava myös, että ei vanhempikaan kykene auttamaan lastaan, jos heidät tiukasti erotetaan toisistaan.