Lisätietoa kalojen eri värimuunnoksista

Monista kalalajeista kun löytyy useita eri värimuunnoksia esim Perhoskirjoahven sekä Perhoskirjoahven "kulta", tai kääpiörihmakala jota löytyy myös "coboltin sinisenä" ja "punaisena" yhm.
Niin elävätkö nämä eri värimuunnelmat kuitenkin samassa parvessa/haaremissa toistensa kanssa? Vai täytyykö esim Perhoskirjoahvenella olla oma parvi ja Perhoskirjoahven "kultaisella" oma parvi?

Pitäisikö näitä Perhoskirjoahvenia sitten olla 6 akvassa mikäli niitä ottaa (Varjon kirjan mukaan elävät parvessa)? Sopivatko nämä yhteen Sinirihmakalojen (keltainen muunnos) kanssa?

Akvaario on 225l.
5254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niin perhoskirjot kuin esim. taistelukala koiraat ovat erittäin lyhyt ikäisiä kaloja eikä niistä akvaristille ole mielestäni sitä iloa mitä akvaariolemmikistä itse haen. Ne elävät vain pari vuotta, max. kolme. Kirjokoiraat ovat niin tarkkoina joko haareminsa tai puolisonsa puoleen mustasukkaisia joten niillä elämä pienessä akvaariossa on yhtä akkojen perään katsomista ja se tiedetään olevan aikas raskasta puuhaa ;)
Taistokoiraat taas tulevat myyntiin kalan myöhäisessä vaiheessa elinkaarta, kala saattaa olla parikin vuotta vanha ennen kuin se pääsee komeinen huntupyrstöineen myyntialtaaseen, kuka haluaisi rumaa rujon näköistä kalaa joka ei ole minkään näköinen eikä minkään värinen ennen kuin se pääsee sukukypsään ikään.

Lisäksi perhjoskirjot kuten muutin kääpiö ahvenet ovat ERITTÄIN herkkiä veden laadun suhteen ja saattavat kuolla jo liialliseen nitraatti pitoisuuteen joka ei vielä yllä edes nitriitin tasolle saakka. Siksi onkin tärkeätä että, allas on täysin typenkierron voimissa ennen kuin suosittelen itse näitä upean värisiä kaloja hankimaan.
Ne kyllä soveltuvat seura akvaarioon suurienkin kalojen kanssa jos ko. kalat ovat väliveden kaloja ja pikkukirjoille on olemassa tarpeeksi piilopaikkoja ja runsaasti aluskasvillisuutta suojakseen. Minkään oskari altaan asukiksi nämä eivät kuitenkaan sovellu edes täysimittaisina :)

Jos akvaariolla on mittaa yli puolitoista metriä voit hankkia pari koirastakin, ne tuskin tappavat toisiaan jahtaamalla heikompaa henkihieveriin vaan keskittyvät kosiskelemaan muutamia naaraita itselleen.
Siis ennemmin koiras ja naaras tai suurehkoon akvaarioon parikin koirasta ja useampi naaras.

Onko tosiaan noin että paikkakuntasi akvaliikkeistä näitä värimuunnoksia löytyisi??
Värimuunnelmat yleensä valitsevat samanvärisiä lajikumppaneikseen ahventen keskuudessa, tosin on asian laita barbien ja muiden lajien kanssa.

Äänestä
  • Helsingin Akvaariokeskuksesta löytyisi just tätä "perus" perhoskirjoahventa sekä kultaista värimuunnosta.

    Työkaveri on tarjonnut minulle perhoskirjoahventa kun hän "lakkauttaa" oman akvaarionsa toistaiseksi ja kuuli että olen kypsentämässä toista akvaariota itselleni, 225l 125cm pitkä.(toinen 100l). Näitä perhoskirjoahvenia olisi just pariskunta, ovat kyllä olleet "mahdollisesti nämä" listalla uuteen akvaarioon. :D Tiesin että herkkiä ovat, en kylläkään että ihan noin herkkiä. :/
    Sopisivat muuten kyllä vesiarvojen puolesta, ph 6,6 dh 7 lämpö 25, eikö?

    Itse kyllä tykkäisin kovasti sinirihmakaloista (keltaisista)sekä mustatetroista, ei kai mustatetrat näykkäisi rihmakalojen "rihmoja"? Silloin mielummin mustatetrat kun rihmat. :D Ennestään olevia kaloja sinne tulee neontetroja ja leopardimonnisia.

    Saisikohan tällaisen kalasopan mitenkään elämään onnellisesti sopussa? :)

    Äänestä

  • Minä Vaan kirjoitti:

    Helsingin Akvaariokeskuksesta löytyisi just tätä "perus" perhoskirjoahventa sekä kultaista värimuunnosta.

    Työkaveri on tarjonnut minulle perhoskirjoahventa kun hän "lakkauttaa" oman akvaarionsa toistaiseksi ja kuuli että olen kypsentämässä toista akvaariota itselleni, 225l 125cm pitkä.(toinen 100l). Näitä perhoskirjoahvenia olisi just pariskunta, ovat kyllä olleet "mahdollisesti nämä" listalla uuteen akvaarioon. :D Tiesin että herkkiä ovat, en kylläkään että ihan noin herkkiä. :/
    Sopisivat muuten kyllä vesiarvojen puolesta, ph 6,6 dh 7 lämpö 25, eikö?

    Itse kyllä tykkäisin kovasti sinirihmakaloista (keltaisista)sekä mustatetroista, ei kai mustatetrat näykkäisi rihmakalojen "rihmoja"? Silloin mielummin mustatetrat kun rihmat. :D Ennestään olevia kaloja sinne tulee neontetroja ja leopardimonnisia.

    Saisikohan tällaisen kalasopan mitenkään elämään onnellisesti sopussa? :)

    Mustatetroja täytyy olla paljon ja akvaario korkea, ainakin 60cm. Mustatetrat on kyllä rauhallisia mutta suurena parvena ne jättävät muut lajit rauhaan barbien tavoin ja keskittyvät omaan kokoonpanoonsa ;)

    pH on kyllä etelässä ihailtavan hyvä, ei taatusti levä ongelmia, tarkkaile silti tarkkana ettei heilahtele ainakaan 6den alle.

    Pidä nitraattikin alhaalla reippailla veden vaihdoilla, mieluusti kahdesti viikossa reipas kolmannes akvan vedestä kerralla.

    Lämpötila saisi olla rihmoille ja kirjollesi hieman korkeampi, mustat kyllä pärjäävät 26..27 lämpötiloissakin, tohon väliin!
    Neontetrat saa vaihtua kardinaaleihin juurikin lämpötila vaatimuksen takia. Leopardimonniselle tämä lämpö taas on liian hottia, toinen saman värinen laji olisi parempi, helmimonninen, se on paaaaaaaaaljon kestävämpikin kuin mitä myös herkkään leobardiin tulee. Monniset on muutenkin aikas viileän veden kalastoa, monikaan ei pärjää yli 27 vedessä ja monille tuo 27 on täys äärilämpö jota tulisi kaikilla kaloilla välttää, useimmat monniset vaativat 23..24 paikkeilla olevaa vettä mistä moni myyjä viis veisaa suositellessaan niitä seura akvaarioihin.
    Itse sain kokea tämän tutun myyjän kautta kun tilasin häneltä C. barbatus 20pään parven. Seura akvani lämpötila oli 26den paikkeilla eivätkä todella viileän veden kalat tätä kauaa kestäneet, vuoden pari, monniset kun voivat elää melkein kaksikymmentä vuotiaiksi, minkä myös harrastajien tulisi kaloja harrastaessaan huomioida. Ei näihin kyllästytä tosta vaan ja taas vaihdeta kalastoa kun niitä kupsahtelee väärän hoito metodien takia ennen aikojaan.

    Kauheeta paasaamista mutta näin se vaan on, mielstäni kaloista pitää ottaa yhtä paljonvastuuta kuin mistä tahansa muustakin lemmikistä, ei kissat ja koiratkaan ole mitään itsestään selvyyksiä lemmikkikärpäsen pistoksen saaneelle.

    Tulikohan tuossa edes vastattua kysymyksiisi, kaippa, no, semppiä eniwei...

    Äänestä

  • fish KING kirjoitti:

    Kiitos avusta. :)

    Mulla jää tämä 100l kin käyttöön niin neonit ja "leopardit" voivat periaatteessa jäädä vaikka sinne. :D

    Juu, sitä kyllä valitettavan usein näkee ihmisiä jotka aivan liian "helposti" ottavat lemmikkejä itselleen ja vuoden päästä eivät jaksa välittää enää. :(
    Meidänkin naapurustoon muuttanut perhe ottivat koiran itselleen, parin vuoden jälkeen se nyt seisoo päivät, ja välillä yötkin, pihalle rakennetussa häkkyrässä räkättämässä. Aitaukseksi en edes sitä viitsisi kutsua, sen verran pieni on. Hyvä jos pari kertaa viikossa koira pääsee kunnon lenkille. Taitaa olla tämän pystykorva herran kuukauden tapahtuma kun hän välillä karkaa meille, meidän nartun kanssa leikkimään. Annan koirien leikkiä vapaasti pihalla, rapsutan ja välillä vien vielä oman koiran kanssa tämän lenkille ennen kuin surullisen mielin vien koiran takaisin kotiinsa. :( Toinen naapurista on kuulemma ilmoittanut paikalliselle eläinlääkärille asiasta mutta jos koiraa ei fyysisesti pahoinpidellä tai näänytä nälkään (mikä ei ole asian laita) niin mitään eivät voi tehdä. Omistajien mielestä hoitavat koiraansa ihanteellisesti "saahan se olla paljon ulkona". >:(

    -Että tällaisia koiruuksia, ja vielä ihan väärällä palstaalla! ;)

    Äänestä

  • Minä vaan kirjoitti:

    Lemmikeistä... meidänkin koirat on jäänyt hieman varjoon tän kaiken muuttorumban aikana, nytkin ne tuolla ulvoo lenlille pääsyä... täytyy mennä kuhan saan tän kirjotettua... käärmeiden kanssa meinas muutto olla heiman stressaavaa, molemmat viljakärmeet karkasivat muutto laatikoistaan ja olivat muuttoauton sopukoissa piilossa josta löytyivät kun saatiin auto tyhjäksi, toinen ison sohvan sisältä ja toinen matkalaukusta.
    Yksi sisäkissa karkasi eikä sitä ole näkynyt, muuten kaikki hyvin, niin no, veitsikala ei tykännyt myöskään muutosta, samoin sampimonnille kävi huonosti. Olin pikkasen resseissä kun rakkaat lemmikit otti muuton hieman liian henkilökohtaisesti...
    Nyt kaikki taitaa olla voiton puolella, Fantti kissa sais kyllä löytää kotiin takas mutta pelkään kyllä pahinta että joku auto on sen päälle ajanut vaikka täällä periferiassa asutaankin nyt. Ei maar... nyt aamu lenkille, vaikka issias kiukutteleekin ja polttelee koko oikeata jalkaa... täytyy jaksaa... vaimo sitä sitten hierasee taas illalla ;) moro.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minä vaan kirjoitti:

Monista kalalajeista kun löytyy useita eri värimuunnoksia esim Perhoskirjoahven sekä Perhoskirjoahven "kulta", tai kääpiörihmakala jota löytyy myös "coboltin sinisenä" ja "punaisena" yhm.
Niin elävätkö nämä eri värimuunnelmat kuitenkin samassa parvessa/haaremissa toistensa kanssa? Vai täytyykö esim Perhoskirjoahvenella olla oma parvi ja Perhoskirjoahven "kultaisella" oma parvi?

Pitäisikö näitä Perhoskirjoahvenia sitten olla 6 akvassa mikäli niitä ottaa (Varjon kirjan mukaan elävät parvessa)? Sopivatko nämä yhteen Sinirihmakalojen (keltainen muunnos) kanssa?

Akvaario on 225l.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu