Rakas koiramme, perheenjäsen
Ajattelin kirjoittaa Sinulle jotain tuntemuksistani ja mietteistäni nyt, kun ikiuneen saattamisestasi on tullut kuluneeksi kaksi päivää...
Sitä ei lemmikin eläessä varmasti monestikaan tule ajatelleeksi, miten tyhjä aukko elämään voikaan tulla rakkaan lähdettyä. Nämä kaksi kulunutta päivää me kotiväki olemme muistelleet 16:sta yhteistä vuottamme -erityisesti niitä hyviä, mutta myös huonompia päiviä. Muistoista voisi kirjoittaa melkeinpä kirjan -niin paljon on yhdessä koettu ja tehty kaikenlaista.
Takapihallamme on nyt nätti kumpu, jonka päällä on sileäpintainen kivi -sellainen, että sen päälle on hyvä laittaa kynttilälyhty. Tänään vein sinne isomman kynttilän, koska minusta tuntui siltä, että haluan vielä näyttää sinulle valoa yön pimeydessä -jospa se valaisisi tietäsi sinne taivaaseen, jonne toivon muiden, aiemmin edesmenneiden eläinystäviemmekin menneen. Ehkä he ovatkin sinua vastalla? Ihan hautasi viereen istutimme tammen taimen, siitä kasvakoon sinun puusi. Yhtä jykevä ja vahva, täynnä iloista elinvoimaa.
Niin tyhjä on aitaus, en kuule enää myöskään sitä kotoista kolahdusta, kun astuit ulos kopistasi. Kovin pieniä asioita sitä kaipaa -huomaan sen nyt. Ikävä on kova, kyyneleet tulevat edelleen silmiin kovin helposti. Piha on niin hiljainen, enää ei kuulu kuin tuuli ja lintujen äänet.
Hautasin mukanasi paljon. Laitoin viimeiselle matkallesi mukaan myös talustushihnan ja pantasi, jotta tuntisit olosi turvallisemmaksi. Säästin itselleni ainoastaan pienen pannan, jota kannoit mukanasi ensimmäisenä elinvuotenasi -silloin 15 vuotta sitten. Haluan säästää myös kaiken sen rakkauden, jotta muistaisin aina, miten tärkeässä roolissa olit meidän kaikkien elämässä. Meistä varmasti kukaan ei olisi osannut aavistaa, että luopuminen voisi olla näin kova paikka ja tehdä niin kovin kipeää. Nyt piha on tyhjä, uusi sivu kääntynyt elämässä -ja jokin asia muuttunut pysyvästi.
Nuku rauhaisaa unta, juokse, ole vapaa kaikista vanhuudenvaivoista ja kivuista. Ja muista, että emme koskaan unohda sinua.
Sydän tulvillaan rakkautta ja silmät täynnä kyyneleitä,
sinun ihmisesi
Ajattelin kirjoittaa Sinulle jotain tuntemuksistani ja mietteistäni nyt, kun ikiuneen saattamisestasi on tullut kuluneeksi kaksi päivää...
Sitä ei lemmikin eläessä varmasti monestikaan tule ajatelleeksi, miten tyhjä aukko elämään voikaan tulla rakkaan lähdettyä. Nämä kaksi kulunutta päivää me kotiväki olemme muistelleet 16:sta yhteistä vuottamme -erityisesti niitä hyviä, mutta myös huonompia päiviä. Muistoista voisi kirjoittaa melkeinpä kirjan -niin paljon on yhdessä koettu ja tehty kaikenlaista.
Takapihallamme on nyt nätti kumpu, jonka päällä on sileäpintainen kivi -sellainen, että sen päälle on hyvä laittaa kynttilälyhty. Tänään vein sinne isomman kynttilän, koska minusta tuntui siltä, että haluan vielä näyttää sinulle valoa yön pimeydessä -jospa se valaisisi tietäsi sinne taivaaseen, jonne toivon muiden, aiemmin edesmenneiden eläinystäviemmekin menneen. Ehkä he ovatkin sinua vastalla? Ihan hautasi viereen istutimme tammen taimen, siitä kasvakoon sinun puusi. Yhtä jykevä ja vahva, täynnä iloista elinvoimaa.
Niin tyhjä on aitaus, en kuule enää myöskään sitä kotoista kolahdusta, kun astuit ulos kopistasi. Kovin pieniä asioita sitä kaipaa -huomaan sen nyt. Ikävä on kova, kyyneleet tulevat edelleen silmiin kovin helposti. Piha on niin hiljainen, enää ei kuulu kuin tuuli ja lintujen äänet.
Hautasin mukanasi paljon. Laitoin viimeiselle matkallesi mukaan myös talustushihnan ja pantasi, jotta tuntisit olosi turvallisemmaksi. Säästin itselleni ainoastaan pienen pannan, jota kannoit mukanasi ensimmäisenä elinvuotenasi -silloin 15 vuotta sitten. Haluan säästää myös kaiken sen rakkauden, jotta muistaisin aina, miten tärkeässä roolissa olit meidän kaikkien elämässä. Meistä varmasti kukaan ei olisi osannut aavistaa, että luopuminen voisi olla näin kova paikka ja tehdä niin kovin kipeää. Nyt piha on tyhjä, uusi sivu kääntynyt elämässä -ja jokin asia muuttunut pysyvästi.
Nuku rauhaisaa unta, juokse, ole vapaa kaikista vanhuudenvaivoista ja kivuista. Ja muista, että emme koskaan unohda sinua.
Sydän tulvillaan rakkautta ja silmät täynnä kyyneleitä,
sinun ihmisesi
Vastaukset 4
Vanhimmat
sanoja.. tuska on sanoinkuvaamaton kun rakkaastaan joutuu luopumaan :(
otan osaa, mutta ystävällänne on varmasti parempi nyt :)
Otan osaa...
Hei!
Itse jouduin maanantaina luopumaan omasta rakkaasta pystykorvastani. Saimme viettää
12 vuotta yhdessä ja siitä ajasta olen tosi kiitollinen.
Se tekee aina niin kipeää,kun joutuu rakkaastaan luopumaan. Kyyneleet tuli silmiini lukiessani kirjoitustasi.