Tiedossahan on ainakin MSG:n keikoilta nauhoitettu dvd, joka ilmeisesti julkaistaan vielä tämän vuoden puolella ja Richien suunnitelmiin kuuluu soolomateriaalin nauhoittamista jossain vaiheessa. Jossain epävirallisissa lähteissä on pohdittu lisäksi mahdollista kokoelma-albumia muutamalla uudella biisillä lisättynä, mutta mitään varmaa tietoa aiheesta ei ole.
Mikä olisi teidän mielestänne oikea askel tässä vaiheessa uraa? Uutta studioalbumia yhtye tuskin alkaa ihan heti väsäämään ja raskaan kiertueen jälkeen on todennäköisesti odotettavissa lomailua jonkun aikaa.
En näkisi ollenkaan huonona vaihtoehtona muutaman vuoden taukoa ja paluuta kovan studioalbumin kera. These Daysin jälkeen yhtyeen levyt ovat olleet mielestäni enemmän tai vähemmän pettymyksiä, joten seuraavalta toivoisin parempaa otetta. Lost Highway oli silti suunta kohti parempaa, sillä Crush->Have A Nice Day levyjen välillä yhtyeen musiikki oli melko ponnetonta ja väkisin yrittämisen maku paistoi reippasti läpi.
Bon Jovin tulevaisuus
2
919
Vastaukset
- just older
Bändiltä puuttuu vielä kunnon keikka dvd, joten sellasen julkaiseminen olisi fiksu teko ja mitä nopeammin, sitä parempi. Myös kokoelman julkaisu olisi otollista. Sellanen tyyliin 28 hittiä ja pari uutta kappaletta! Ensvuonna ois kiva nähdä vaikka joku dokumentti bändistä ja kiertueesta. Kirjaa olen odottanut jo pitkään! Varmasti olisi matskua kunnon kirjaan, joka sais julkaista suomennettuna. Uuteen pitkäsoittoon en ihan heti usko ja tuskin sitä tulee 3-4vuoteen. Richie kait on parin vuoden sisällä julkaisemassa 3. soolonsa ja Jonpasta ei koskaan tiedä, mutta workholic se mies on, joten moneen kerkeen mukaan...Bändi on 25v ollut kasassa ja eiköhän soittele vielä n.15v, kunnes Jonppa hyppää politiikkaan mukaan. Äijä on itse sanonut, että tuskin hän enää 64v tekee bändihommia, että sillon politiikkaa tai jotain ihan muuta!
- gfh
Näillä näkymin on ensi vuonna tiedossa Greatest hits vol. 2, joka sisältää joko MSG:n kahdelta keikalta koostetun live-dvd:n tai koko Lost Highway kiertueelta koostetun live-dvd:n. Voi toki olla, että nämä 2 (GH ja dvd) julkaistaan erillisinä julkaisuina mikä on epätodennäköistä, koska bändistä julkaistaan joka tapauksessa dokumentti ensi vuoden aikana. 3 erillistä julkaisua yhden vuoden aikana on melko epätodennäköistä?
BTW: Jon sanoi haastatteluissa muutava vuosi takaperin, että ei enää koskaan julkaise GH levyä, joka sisältää uusia biisejä vaan haluaa GH levyn aidosti olevan hittikokoelma...Richien mukaan taas uusia biisejä on jo tekeillä uutta kokoelmaa varten...
Richie tuskin on julkaisemassa omaa soololevyänsä vieläkään, sillä hän on mukana useissa eri ei joviin liittyvissä projekteissa. Lisäksi Richie on haastatteluissa maininnut, että he ovat Jonin kanssa alkaneet väsäämään materiaalia jovin seuraavaa levyä ja Greatest hits-kokoelmaa varten. Uusi levy ei hänen sanojensa mukaan tule olemaan ainakaan Lost Highwayn kaltaista p***aa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663402Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463222Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1272850- 462579
- 311973
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391321