Tänne kannattaa muuttaa
Meillä on Todella Hyvät terveyspalvelut,pääsee jopa 2kk päästä lääkärin vastaanotolle!
tai sitten ajat lappeenrantaan jonne saat maksu sitoomuksen.
Ei haittaa vaikka huimaa ja pyörryttää ja ajat bussia,koska vaiva on ollut jo pari kuukautta
kyllä pikkasen v.tuttaa maksaa tälläseen kuntaan veroja kun ei saa edes terveyspalveluja
ja semmoset todella tyhjän ruikuttajat yms juoksijat ao laitoksessa saa kyllä palveluja.
itse olen 40 vuoden aikana käynyt max 5-8 krt ao paikassa.
Muuta Luumäelle
12
1857
Vastaukset
- minä tein
eli muutin pois sieltä sisäsiittoisesta pikkusieluisten kunnasta. muualla parempi.
- Tai muuta outoa?
Kyseessä on varmaan ihan poikkeustapaus tai sitten et kertonut kaikkea asiaan liittyvää. Minulla on aivan toisenlaisia kokemuksia, tai onneksi vain yksi. Pääsin terveyskeskukseen noin varttitunnin sisällä siitä kun sinne soitin, saman tien sain avun ja lähetteen eteenpäin.
Mitä tuon edellisen vastauksen sisäsiittoisuuteen tulee niin kerrottakoon että olen asunut paikkakunnalla vasta muutaman vuoden ja olen tyytyväinen suurin piirtein kaikkeen.- ?==)((/&
jos pyörryttää ja huimaa??
kyllä vaan en päässyt!!!!!ainut vapaa aika uusien ohjeitten mukaan oli marraskussa.
on kyllä aiemminkin samanlaisia kokemuksia muiltakin tutuilta.hyvin on rouvat s ja k kouluttaneet uudet hoitsut tiskillä.
eräs kunnan ex työntekijä pääsi jarille kun meni takaovesta sisään tässä vaiheessa naiset tiskillä oli sanoneet että ei käy ja jari huusi huoneen perältä että kyllä käy!!naiset valitteli
että nyt kaatuu koko varausjärjestelmä,mutta jari oli vaan sanonut että aika pitää löytyä.
Eli myös Sinä taidat olla näitä Hoitsujen Hyvän päivän tuttu tai sitten Jarin ystävä.
myös isän kohdalla piti käyttää helsingin herroja että sai dementia paikan kunnasta.
voit olla varma että kun viikon päästä pääsen lappeenrannan lääkärillä ja jotain löytyy kuulet kyllä tästä tapauksesta.
Ainut Oikea Lääkäri Luumäellä on ollut Matti Meuronen joka savustettiin ulos koska hoiti liikaa potilaita ja kaikki kävi siellä jotka halusi ja sai apua! - kertoo kaiken.
?==)((/& kirjoitti:
jos pyörryttää ja huimaa??
kyllä vaan en päässyt!!!!!ainut vapaa aika uusien ohjeitten mukaan oli marraskussa.
on kyllä aiemminkin samanlaisia kokemuksia muiltakin tutuilta.hyvin on rouvat s ja k kouluttaneet uudet hoitsut tiskillä.
eräs kunnan ex työntekijä pääsi jarille kun meni takaovesta sisään tässä vaiheessa naiset tiskillä oli sanoneet että ei käy ja jari huusi huoneen perältä että kyllä käy!!naiset valitteli
että nyt kaatuu koko varausjärjestelmä,mutta jari oli vaan sanonut että aika pitää löytyä.
Eli myös Sinä taidat olla näitä Hoitsujen Hyvän päivän tuttu tai sitten Jarin ystävä.
myös isän kohdalla piti käyttää helsingin herroja että sai dementia paikan kunnasta.
voit olla varma että kun viikon päästä pääsen lappeenrannan lääkärillä ja jotain löytyy kuulet kyllä tästä tapauksesta.
Ainut Oikea Lääkäri Luumäellä on ollut Matti Meuronen joka savustettiin ulos koska hoiti liikaa potilaita ja kaikki kävi siellä jotka halusi ja sai apua!Tuo kirjoituksesi selvitti kaiken. Olet siis joku ammattivalittaja, olet käynyt valittamassa (olemattomia) vaivojasi niin usein että tunnet henkilökunnan jo nimiltä. Valitettavasti en tunne hoitajia lainkaan, mielelläni tuntisin paremmin, kaikki olivat ystävällisiä, heidän kanssa on miellyttävää olla tekemisissä. Tosin olen kohdannut Luumäellä joka paikassa pelkästään mukavia ja kaikin tavoin auttavaisia ihmisiä. Jospa se vanha sanonta sanonta pitää tässäkin kohtaa paikkansa; niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.. Tiedätkös, vaikka erehdyin vastaamaan aloitukseesi ja vaikka tämä vastaus on vähän prosoiva ja hölmö niin en ole sen enempää kiinnostunut mistä ja miten saat avun vaivoihisi. Hyvää alkavaa syksyä Sinulle.
- kutakin
sukulaiseni asuu hämeessä ja siellä se vasta onkin terveyspalvelut.Ko.henkilö kävi kysymässä viime keväällä apua vaivaansa(astma)ja ajan olisi saanut täksi syksyksi,tai sitten tarjottiin yksityislääkärien puhelinnumeroita josta kuulemma saa avun nopeammin.Taitaa olla kautta SUOmaan sama"tauti"julkisessa terveyshuollossa no onneksi työterveyshuolto on kilpailun kautta mennyt yksityiselle sektorille sieltä saa avun parhaassa tapauksessa jo samalle päivälle.
- Katjuska 00
Onhan tää tosi outo paikkakunta assuu. Olevinnaa tääl on kaikki hyvi ja mainostellaa, mite hyvä tääl on assuu ja ellää.
Iltalehe kyselys ei kuitekaa luumäk olt kovin arvostettu kunta. enkä yhtää ihmetele.
Tääl samat vaanhat puuppelot istuut joka toimikannas ja setviit asioita mite parhaaks näkkee.
Ei tääl kyl älytä elämisest mittää vaan asioit pimitellää ja esitettää paljo parrempii ku mitä oikeesti ollaa. Sisäsiittosii ja ahasmielisii ihmisii tääl on suurin osa no on toki joitai iha tavallisikii. Semmosii minkä kans voi haastaa.
Mie kyl muutan heti lappeerantaa ku millo miu äitist aika jättää asiel on kuitekii jottai järkee kaikis touhuis. Katjuska 00 kirjoitti:
Onhan tää tosi outo paikkakunta assuu. Olevinnaa tääl on kaikki hyvi ja mainostellaa, mite hyvä tääl on assuu ja ellää.
Iltalehe kyselys ei kuitekaa luumäk olt kovin arvostettu kunta. enkä yhtää ihmetele.
Tääl samat vaanhat puuppelot istuut joka toimikannas ja setviit asioita mite parhaaks näkkee.
Ei tääl kyl älytä elämisest mittää vaan asioit pimitellää ja esitettää paljo parrempii ku mitä oikeesti ollaa. Sisäsiittosii ja ahasmielisii ihmisii tääl on suurin osa no on toki joitai iha tavallisikii. Semmosii minkä kans voi haastaa.
Mie kyl muutan heti lappeerantaa ku millo miu äitist aika jättää asiel on kuitekii jottai järkee kaikis touhuis.Mikäli vanhat päättäjät eivät miellytä, äänestä uusi tilalle. Kuntavaalit pidetään tässä kuussa ja sinun äänesi voi ratkaista ehdokkaasi läpimenon. Nämä vaalit ovat sitä aitoa ruohonjuuritason demokratiaa jossa kuntalaiset voivat aidosti vaikuttaa kuntansa päätöksentekoon.
- vaikutusta luumäellä?
Kissa73 kirjoitti:
Mikäli vanhat päättäjät eivät miellytä, äänestä uusi tilalle. Kuntavaalit pidetään tässä kuussa ja sinun äänesi voi ratkaista ehdokkaasi läpimenon. Nämä vaalit ovat sitä aitoa ruohonjuuritason demokratiaa jossa kuntalaiset voivat aidosti vaikuttaa kuntansa päätöksentekoon.
salli miun nauraa. valitaan sinne torppaan ketä tahansa niin meininki ei muutu. kepulaiset nihilistit pitää kuntaa otteessaan minkä kerkeevät ja mikään ei muutu, varsinkaan niin kauan samat vanhat jyyrät istuu taustapiruina sotkemassa kunnan toimia.
- Tosi On..
vaikutusta luumäellä? kirjoitti:
salli miun nauraa. valitaan sinne torppaan ketä tahansa niin meininki ei muutu. kepulaiset nihilistit pitää kuntaa otteessaan minkä kerkeevät ja mikään ei muutu, varsinkaan niin kauan samat vanhat jyyrät istuu taustapiruina sotkemassa kunnan toimia.
olin muutama vuosi sitten muutamassa lautakunnassa.
asiat oli aina esittelijällä valmiiksi päätettynä ja puheenjohtajan tehtävä oli iskeä ne vaan nuijalla pöytään.
lyhyimmät kokoukset oli n.20-30min(10-20 kohtaa esityslistassa)
jos joku sitten vaikka valitti esim lääniin ei se asia silti muuttunut,ainoastaan päätös pitkittyi.
että semmoista kunnallispolitiikkaa...
2 kauden kokemuksella..
- Anonyymi
sellainen kuka ei sairastele ei tiedä millaista on tuo luumäen terveyskeskuksen toiminta.toiset hoidetaan sieltä täältä siis yksi.olen ollu kunnassa 15 vuotta.ei se ainankaan veronmaksukyvystä johdu ketä hoidetaan.olen havainnu että sellainen kuka on juonut paljon lähetetään helsinkiin leikattavaksi kun taas joku toinen ei saa mitään lääkärissä käydessään.ei edes välttämättömiä verikokeita mitkä voisi ottaa terveyskeskuksessa.yritin puhua monta vuotta miten väsyttää ja hengästyttää pääsemättä edes verikokeisiin.muuton jälkeen pääsin toisessa kunnassa verikokeisiin ja raudan puutoshan se oli.verikoe olis ollu helppo ottaa luumäen terveyskeskuksessa.nuo puolustajat ovat päässeet tutkimuksiin ja hoitoon.luulevat että kaikki pääsee automaattisesti.ei siihen tarvi olla ammattivalittaja.
- Anonyymi
täällä on vielä suuri joukko kateellisia ketkä yrittää aiheutta aina jotain pahaa ainakin minulle.
- Anonyymi
täällä ei pusähdy junat eikä linja-autoja kulje kun päivällä muutama lappeenrantaan.ei mene helsinkiin kouvolaan eikä mikkeliin.joten jos tänne muutat täällä myös pysyt.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882