Iloista

Mikä on hauskinta mitä sinulle on sattunut, liittyen jotenkin joko odotusaikaan tai aikaan lapsen kanssa?

Itselläni on parikin hauskaa tapausta, mutta 1 on jäänyt mieleen: Tyttäreni oli päiväunilla ja en ollut kuullut hänen heräämistään sillä ei hän pitänytkään minkäänlaista ääntä. Menin kurkkaamaan että jokohan pikkuneiti olisi heräillyt, niin olihan se. Mutta oli tullut pikkuiselle kakka vaippaan ja oli se hieman tullut ylikin sieltä. Tyttö seisoi nakotti omassa pinnasängyssään ja vanhempien sängyssä vieressä loikoili meidän kissa. meidän kissamme kun kuvittelee olevansa meidän tyttären äiti, niin se sietää kaiken mitä meidän tyttö keksii. Ja nyt tyttö oli keksinyt heitellä kaikki vaipasta yli tulleet kakat meidän kissan päälle. Voi, voi, koko huone oli täynnä kakkaa, tyttö oli kakassa, pinnasänky oli kakassa, vanhempien sänky myös, sekä tietty tyttö ja kissa. =) Kyllä siinä ensin vähän päätä pyörittelin mutta sitten kun olin pessyt tytön ja yritin juosta kissaa kiinni pesulle myös, niin kyllä se loppujen lopuksi nauratti aika paljon.

Toinen mikä oli odotusaikana niin olin välistä kamalan väsynyt ja kävin kaupassa huomaamatta lainkaan että päälläni oli t-paita, kuluneet raitapyjaman pöksyt ja vaaleanpunaiset puputohvelit.
4382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Elävästi on jäänyt mieleeni eräs juttu kun tyttö oli alta kuukauden ikäinen ja tokasin tytön isälle, että meen käymään lähikahvilassa limulla(matkaa 2 metriä).Tämä oli myös hetki jolloin isä ja tyttö olivat kaksin ilman, että olin sanonu aikaa milloin tuun takasin.Noh join limua ja juttelin ihmisten kanssa ja kolmen vartin päästä isä soitti ja kuulosti varsin "kypsältä" kysyen koska tulen takaisin.Sanoin viipyväni hetken vielä.Olin keskimäärin puolitoista tuntia poissa ja kun tulin kotiin sain kuulla tarinan. Neiti oli potkottelemassa sohvalla ilman vaippaa ja oli sitte töräyttäny sohvalle kunnon sinapit.Noh isä sitte hivenen tuhisten alkoi siivoomaan, niin neiti pöräytti toisen lastin.Siinä vaiheessa oli neitikin sitte ihan tavarassa ja kylpyyn piti viedä ja ehtipä matkallakin sitte vielä yhdet sinapit vääntää lattialle.Minulla oli varsin hauskaa, mutta isällä oli tainnu loppua huumori eikä sen koommin enää tytön kakkavaippoja vaihtanut.Neidillä aina ollu vähä hidas maha ja kun tavaraa tulee nii sitä sitten tulee xD

Äänestä

lisää :D Pojalla oli vattaongelmia parin kk:n ikäsenä ja kun olin hoitopöydällä vaihtamassa vaippaa alko kauhee tykitys ruikulia, piti tapetti vaihtaa xD Ja kyllä se neuvolatädin päällekki on paskonu :DDD

Äänestä

Asuimme kerrostalossa missä alakerrassa oli kampaamo, odotin toista lastamme ja olin ihan viimeisellään.
Kampaamon tätin kanssa juteltiin aina pihalla, kun esikoisen kanssa olimme ulkoilemassa.
Sitten synnytin ja olimme esikoisen ja vauvan kanssa ulkoilemassa, kampaaja täti tuli vastaan ulkona ja jäi tapansa mukaan juttelemaan.
Kysyi onko sinulla hoito vauva?

Nauroin, että ei kun ihan oma.
Tämä täti oli ihan ihmeissään, sanoi sitten vaan että minä vaan katoin sinua, että olet lihonut, en huomannut ollenkaan sulla olevan isoa mahaa.

No tänä asia on vaan huvittanut minua!

Äänestä

Kun tyttöni oli aika pieni, nukkui hän vielä vieressäni. Eräs aamu siinä sitten neiti oli herännyt, kömpinyt sängystä ja ilmeisesti pohtinut, miten äidin saisi nopeasti jalkeille. Heräsin viimeistään siihen, kun neiti kaatoi naamalleni puolen litran tuopillisen vettä, jota pidin yöpöydällä..
Kaverini taas tuossa yksi päivä repesi, kun juotiin kahvia ja tyttöni juoksee sängylle ja huutaa; Äitii, tuu kurmottaan..
Niin ja vielä yksi, tyttäreni kysyy ihan ensimmäiseksi joka aamu; Aamukahvia? Tietää jo, että miten äidin saa käyntiin aamusella.. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


galluppia. kirjoitti:

Mikä on hauskinta mitä sinulle on sattunut, liittyen jotenkin joko odotusaikaan tai aikaan lapsen kanssa?

Itselläni on parikin hauskaa tapausta, mutta 1 on jäänyt mieleen: Tyttäreni oli päiväunilla ja en ollut kuullut hänen heräämistään sillä ei hän pitänytkään minkäänlaista ääntä. Menin kurkkaamaan että jokohan pikkuneiti olisi heräillyt, niin olihan se. Mutta oli tullut pikkuiselle kakka vaippaan ja oli se hieman tullut ylikin sieltä. Tyttö seisoi nakotti omassa pinnasängyssään ja vanhempien sängyssä vieressä loikoili meidän kissa. meidän kissamme kun kuvittelee olevansa meidän tyttären äiti, niin se sietää kaiken mitä meidän tyttö keksii. Ja nyt tyttö oli keksinyt heitellä kaikki vaipasta yli tulleet kakat meidän kissan päälle. Voi, voi, koko huone oli täynnä kakkaa, tyttö oli kakassa, pinnasänky oli kakassa, vanhempien sänky myös, sekä tietty tyttö ja kissa. =) Kyllä siinä ensin vähän päätä pyörittelin mutta sitten kun olin pessyt tytön ja yritin juosta kissaa kiinni pesulle myös, niin kyllä se loppujen lopuksi nauratti aika paljon.

Toinen mikä oli odotusaikana niin olin välistä kamalan väsynyt ja kävin kaupassa huomaamatta lainkaan että päälläni oli t-paita, kuluneet raitapyjaman pöksyt ja vaaleanpunaiset puputohvelit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu