Psykan kandi

Millaista opiskelua vaatii psykologian kandiksi pääseminen, eli voiko avoimessa suorittaa niin paljon perus/aineopintoja, että sitä kautta voi jo hakea varsinaiseen yliopiston maisteriohjelmaan???
91083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

eli tää tarkoitan (erillisvalinta), lainaus treen yliopiston sivuilta;

Psykologian kandidaatin ja/tai maisterin tutkinto

* Hakijat, joilla on psykologian pääaineen opiskeluoikeus muussa suomalai­sessa yliopistossa ja psykologian kandidaatin tutkinto myönnettynä viimeistään hakuajan päättymiseen mennessä tai siihen vaadittavat opinnot suoritettuina (viimeistään hakuajan päättymiseen mennessä).

Äänestä

avoimessa et voi suorittaa mitään tutkintoa. yksittäisiä opintokokonaisuuksia voi suorittaa (esim. perusopinnot) mutta mitään tutkintotodistusta et sillä saa. ainoa mahdollisuus on joko läpäistä pääsykoe "tavalliseen" yliopistoon tai joissain tapauksissa väylän kautta (en tiedä onko psykologiassa tätä mahdollisuutta).

Äänestä
  • sitä tarkoitinkin, että voiko käymällä vaikka kaikki kandin tutkintoon vaadittavat opinnot (hyvin arvosanoin) avoimessa, päästä tätä kautta yliopistoon ja saada kandin paperit ja sitä kautta (lisää opiskelemalla yliopistossa) maisteriksi.

    Äänestä

  • keltanokka.. kirjoitti:

    sitä tarkoitinkin, että voiko käymällä vaikka kaikki kandin tutkintoon vaadittavat opinnot (hyvin arvosanoin) avoimessa, päästä tätä kautta yliopistoon ja saada kandin paperit ja sitä kautta (lisää opiskelemalla yliopistossa) maisteriksi.

    Muistelen, että tuohon on mahdollisuus vain Turussa:

    "Psykologian kandidaatin tutkintoon otetaan kolme hakijaa avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella. Vähimmäisvaatimuksena on avoimen yliopisto-opetuksen opintoja vähintään 60 opintoviikkoa (90 opintopistettä), joihin kuuluu vähintään 35 opintoviikon (60 opintopisteen) laajuinen ja vähintään hyvin tiedoin suoritettu psykologian perus- ja aineopintojen kokonaisuus."


    http://www.utu.fi/opiskelu/oppaat/valintaopas/yht.html#erillisvalinta_psyk

    Paikkoja on väylän puolella niin vähän, että kilpailu on varmasti ankaraa. Ihan perinteisesti valintakokeen kautta meneminen taitaa olla helpompaa. :)

    Äänestä

  • Nyra kirjoitti:

    Muistelen, että tuohon on mahdollisuus vain Turussa:

    "Psykologian kandidaatin tutkintoon otetaan kolme hakijaa avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella. Vähimmäisvaatimuksena on avoimen yliopisto-opetuksen opintoja vähintään 60 opintoviikkoa (90 opintopistettä), joihin kuuluu vähintään 35 opintoviikon (60 opintopisteen) laajuinen ja vähintään hyvin tiedoin suoritettu psykologian perus- ja aineopintojen kokonaisuus."


    http://www.utu.fi/opiskelu/oppaat/valintaopas/yht.html#erillisvalinta_psyk

    Paikkoja on väylän puolella niin vähän, että kilpailu on varmasti ankaraa. Ihan perinteisesti valintakokeen kautta meneminen taitaa olla helpompaa. :)

    koittaa molemmilla tyyleillä, olenpahan sitten tehnyt kaikkeni, ja onhan tässä vuosia... :)

    Äänestä

Psykologiassa ei ole avoimen yliopiston väylää.

Äänestä

ainakaan jyväskylään ei pääse avoimen kautta, ainoa väylä on pääsykokeet. Kandin tutkinto on eri asia kuin kandin opinnot; yliopistossa sivuaineena psykaa lukevat eivät voi saada varsinaista psykan kandin tutkintoa, koska ainoastaan pääaineopiskelijat pääsevät tekemään kanditutkielmaa, minkä jälkeen tulee valmiiksi kandin tutkinto. Ja tuo Tampereen oppaan sitaatti sisälsi sanan "ja", mikä tarkoittaa, että pitää olla kirjoilla pääaineopiskelijana toisessa yliopistossa ja olla kandin tutkinto valmiina.

Äänestä
  • mut haluan vielä lisätä, että avoimen opinnoista on todellakin hyötyä varsinkin jos on jotain opintokokonaisuuksia valmiina ja pääset opiskelijaksi yliopistoon. Silloin niitä ei tarvitse tehdä enää uudestaan. Tsemppiä kokeisiin jos aiot hakea, psykologia on hieno ala :)

    Äänestä

  • opppiskelija kirjoitti:

    mut haluan vielä lisätä, että avoimen opinnoista on todellakin hyötyä varsinkin jos on jotain opintokokonaisuuksia valmiina ja pääset opiskelijaksi yliopistoon. Silloin niitä ei tarvitse tehdä enää uudestaan. Tsemppiä kokeisiin jos aiot hakea, psykologia on hieno ala :)

    Taidanpa jo pelkästään mielenkiinnosta (lue:kova hinku...) lukea avoimessa muutamia kursseja ja koittaa sitten aivan tavallista kautta hakea yliop.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


keltanokka.. kirjoitti:

Millaista opiskelua vaatii psykologian kandiksi pääseminen, eli voiko avoimessa suorittaa niin paljon perus/aineopintoja, että sitä kautta voi jo hakea varsinaiseen yliopiston maisteriohjelmaan???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu