Kirjoitin viime uutena vuotena tälle palstalle ja kerroin yksinäisyydestäni. Jos joku ei lukenut silloin niin muistutettakoon että olen 25v. nainen ilman kunnon ystäviä ja poikakaveria.
Tänään ajattelin tehdä pienen tilannekatsauksen vuoden kulkuun. On kulunut jo kahdeksan melkein yhdeksän kuukautta vuoden vaihtumisesta ja miten minulla on mennyt? En ole saanut ainuttakaan uutta ystävää, treffeillä en ole käynyt kertaakaan. Tätä ei ole tehnyt helpommaksi se, että keväällä sairastuin kovaan ahdistus masennutilaan ja jouduin hakemaan apua lääkityksen kera. En ole siis hullu, mutta minulla on mielialahäiriö, jonka yksi aiheuttava tekijä on yksinäisyyden aiheuttama alakulo ja pelot. Kaikki asiat työasioiden kera meni päin p....tä. En vieläkään hallitse isoissa ryhmissä oloa. Ahdistun niissä helposti. Terveisiä vaan kaikille muille yksinäisille!
Tänään ajattelin tehdä pienen tilannekatsauksen vuoden kulkuun. On kulunut jo kahdeksan melkein yhdeksän kuukautta vuoden vaihtumisesta ja miten minulla on mennyt? En ole saanut ainuttakaan uutta ystävää, treffeillä en ole käynyt kertaakaan. Tätä ei ole tehnyt helpommaksi se, että keväällä sairastuin kovaan ahdistus masennutilaan ja jouduin hakemaan apua lääkityksen kera. En ole siis hullu, mutta minulla on mielialahäiriö, jonka yksi aiheuttava tekijä on yksinäisyyden aiheuttama alakulo ja pelot. Kaikki asiat työasioiden kera meni päin p....tä. En vieläkään hallitse isoissa ryhmissä oloa. Ahdistun niissä helposti. Terveisiä vaan kaikille muille yksinäisille!
Vastaukset 3
Vanhimmat
ja jakselemista sinne :)
Ehkä kirjoittaminen helpottaa kun huomaa että muitakin yksinäisiä on. Minullakin on ollut voimakasta ahdistuneisuutta, joka nyttemmin on pysynyt kurissa hyvillä tropeilla. Uskon sen minullakin johtuneen yksinäisyydestä. Se ahdistus tuli aina illalla, kun huomasi olevansa aivan yksin jälleen. En tiedä olisinko selvinnyt ilman mainioita antidepressantteja.
Tällä hetkellä olen yksinäinen vain vapaa-ajalla. Päivisin on koulussa paljon säpinää ja juttuseuraa. Tosin masentavina päivinä olen hieman hiljaisempi ja pelokaskin. Ja yksinäisyys on kuitenkin läsnä, vaikka minulla olisikin juttuseuraa. Yksinäisyyden tunteeni johtuu siitä, että olen vailla rakkautta, läheisyyttä ja kosketusta.
Kannattaa kohdata ne pelot joita ryhmätilanteet aiheuttavat. Olen huomannut senkin, että monia muitakin näyttää jännittävän. Ja erilaisia vaikeuksia on kaikilla. Etenkin nuorilla se on aina rankkaa kun seurustelusuhteet katkeavat. Nykyään jopa kihlojakin näytetään purettavan helposti. Omalla kohdallani en tiedä tuollaisista mitään, kun ei ole kenellekään kelvannut puolisoksi. Jospa sitä kelpaa vielä, ja löytää vaimon vielä näinkin vanhana.
Siis onko oikein lääkäri määritellyt tuon "mielialahäiriön" syyksi yksinäisyyden?
Sen verran voin lohduttaa, että treffeille pääsy ei ole nais puoliselle temppu eikä mikään tänä internetin aikakautena, jos vaan pystyt lähtemään.
Ystävien löytäminen onkin sitten hankalaa ja siihen ei kait kukaan voi antaa mitään hyvää neuvoa.