raivostuttaa

Eli kävi eilen näin. Vietettiin mieheni kanssa kolmivuotishääpäiväämme erittäin hyvässä michelin tähden ravintolassa. Menyy oli varattu aikaisemmin tilattuna, koska ravintola ilta oli lahja meille. Tilaaja oli ilmoittanut kokille että olen raskaana, joten menyy pitäisi valmistaa sen mukaan. Alkoi tulemaan oistereita ja kaikkea raakaa kalaruokaa. Tarjoilija kysyi, että enkö pidä ruoasta, kun palautin lautasia koskemattomana. Sanoin, että en voi syödä raakoja ruokia, koska olen raskaana. No hän sitten lupasi että seuraavat annokset tuodaan hyvin kypsennettyinä. Tuli sitten pienen pieni hampurilainen, jonka tarkastin päältä päin ja se vaikutti hyvin kypsennetyltä. Sali oli aika hämärä ja olin jo ehtinyt syödä noin puolet annoksesta, kunnes huomasin että hirvenlihasta tehty pihvi olikin sisältä täysin raaka. Kuinka suuri mahdollisuus on minulla saada tuosta maistiaisesta tokso, tai joku muu virustartunta koska olen kuullut että erityisesti kaikki villieläimistä tehty ruoka pitää kypsentää erittäin hyvin. Nyt on olo kuumeinen, mutta se voi johtua stressistäkin ja "luulosairaudesta", että jonkun taudin olen voinut siitä hiton lihasta saada. Pitääkö mun nyt mennä tämän takia verikokeisiin? Olen rv 13 ja ärsyttaa ihan kamalasti!!! Tulen haastamaan ravintolan oikeuteen, jos vauvalle on aiheutunut jotain vahinkoa kokin välinpitämättömyyden takia.
304041
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Omapa on häpeäsi, kun et koskenut ostereihin ja raakaan kalaan. Minä olisin kyllä popsinut surutta kaiken ja vielä miehenkin osuuden, vaikka raskaana olenkin.

Taisit siinä ravintolassa olla aikamoisen naurun aihe, ainakin keittiön puolella.

Sen kun meet verikokeisiin, sait varmaan jo listerian, tokson, salmonellan..ynnä muuta, hohhoijaa.

Äänestä
  • jollei täällä olisi lukenut näitä kaikenmoisia viestejä jo aiemmin niin voisi veikata provoa, mutta ...
    Voi hyvää päivää....Mitenköhän sitä ennen naiset synnyttivät suurimmaksi osaksi terveitä lapsia..välillä ei ollut ruokaa laisinkaan ja kun oli, niin syötiin mitä saatiin...

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    jollei täällä olisi lukenut näitä kaikenmoisia viestejä jo aiemmin niin voisi veikata provoa, mutta ...
    Voi hyvää päivää....Mitenköhän sitä ennen naiset synnyttivät suurimmaksi osaksi terveitä lapsia..välillä ei ollut ruokaa laisinkaan ja kun oli, niin syötiin mitä saatiin...

    taas pakko vetää tähän? Kun ei tuo hyvä ihminen pidä paikkaansa, että ennen syntyi terveenä jne jne. Ennen kuoli paljon enemmän lapsia kuin nykyään ja syntyi kuolleena jne jne.

    Äänestä

  • Vauvasi hyvinvointi ei ole niin tärkeää. Tässä kuitenkin kertaukseksi vältettävät ravintoaineet:

    Jotkut kalalajit keräävät ympäristösaasteita. Syö suurikokoista silakkaa (yli 17 cm) tai Itämeren lohta korkeintaan kaksi kertaa kuukaudessa. Suosi sisävesien ahvenesta, kuhasta ja mateesta pieniä yksilöitä. Hauen syöntiä ei suositella raskaus- eikä imetysaikana ollenkaan, koska se voi sisältää liikaa elohopeaa.

    Tyhjiöpakattuja kylmäsavustettuja ja graavisuolattuja kalavalmisteita sekä mätiä ja pateeta ei suositella kuumentamattomina listeriavaaran vuoksi. Kunnollinen kuumentaminen (kauttaaltaan yli 72 °C) tuhoaa listeria-bakteerin.

    Raaka liha, jauheliha,
    Raakalihavalmisteet Käsiteltävä ja kypsennettävä asianmukaisesti, ei maistella raakaa lihaa (esim. tartar-pihvit)

    Tässä alkuperäisen kirjoittajan puolustukseksi, vaikka en usko että on mitään tartuntaa saanutkaan.

    Äänestä

  • sinulle ja monille muille kirjoitti:

    Vauvasi hyvinvointi ei ole niin tärkeää. Tässä kuitenkin kertaukseksi vältettävät ravintoaineet:

    silakkaa, pitää pyytää todisteet, että kala on ollut alle 17cm, muuten sitä ei uskalla syödä varsinkaan jos on syönyt yli 17cm silakkaa kuukauden sisällä :D

    päivän parhaat naurut taas sai, kiitos suomi24:sen :D

    ei mulle kyllä mitään tälläistä ikinä neuvolassa ole sepitetty, ainoa mistä mainittiin, on välttää alkoholia, tupakkaa, huumeita, maksaa, ulkomaalaisia pästöroimattomia juustoja, kissanpaskaa ja tyhjiöpakattua kalaa. taidampa haastaa neuvolan tätylit oikeuteen jos jotain ilmenee koska olen saattanut nyt syödä 17,5 senttistä kalaa ja pihvinkin otin viimeksi mediumina!

    mutta toisilla sitä maalaisjärkeä on, toisilta se taas puuttuu..

    Äänestä

  • sinulle ja monille muille kirjoitti:

    Vauvasi hyvinvointi ei ole niin tärkeää. Tässä kuitenkin kertaukseksi vältettävät ravintoaineet:

    Jotkut kalalajit keräävät ympäristösaasteita. Syö suurikokoista silakkaa (yli 17 cm) tai Itämeren lohta korkeintaan kaksi kertaa kuukaudessa. Suosi sisävesien ahvenesta, kuhasta ja mateesta pieniä yksilöitä. Hauen syöntiä ei suositella raskaus- eikä imetysaikana ollenkaan, koska se voi sisältää liikaa elohopeaa.

    Tyhjiöpakattuja kylmäsavustettuja ja graavisuolattuja kalavalmisteita sekä mätiä ja pateeta ei suositella kuumentamattomina listeriavaaran vuoksi. Kunnollinen kuumentaminen (kauttaaltaan yli 72 °C) tuhoaa listeria-bakteerin.

    Raaka liha, jauheliha,
    Raakalihavalmisteet Käsiteltävä ja kypsennettävä asianmukaisesti, ei maistella raakaa lihaa (esim. tartar-pihvit)

    Tässä alkuperäisen kirjoittajan puolustukseksi, vaikka en usko että on mitään tartuntaa saanutkaan.

    muualta kopioitua tekijänoikeus lain suojaamaa tekstiä. Lue palstan säännöt!

    Äänestä

tyypillistä mitä ihmisille käy kun kaiken maailman jutuilla terrorisoidaan. Ei voi syödä sitä eikä tätä... Otetaanpa ihan rauhallisesti. Voi olla tunteet vähän pinnassa hormooneidenkin takia.

Äänestä

Syömäsi hirvenliha on ollut pakastettua. Siitä et voi saada toksoplasmoosia! Toksoa ei ole myöskään äyriäisissä eikä simpukoissa.

Äänestä

Voi sitä nyt ravintolassa kaikkea syödä, vaikka raskaana onkin. Ne lihat ja muut on katsos tarkastettu. Muutenhan jokainen ravintolassaolija olisi vaarassa sairastua.

Ei nyt sentään kannata vetää yli noiden kieltolistojen kanssa kuin orja :D Järkeä pitää käyttää - vai katosiko se raskauden myötä?

Olisit nyt vain syönyt ihan normaalisti.

Äänestä

Kyllä minäkin näin raskaana ollessani olen saanut pariinkin otteeseen pienen hepulin kun on ollut mahdollista että olen syönyt epähuomiossa jotain "kiellettyä" esim. juuri raakaa lihaa tms. Tottakai sellainen laittaa kaikki omat kuvitelmat juoksuun ja kun päälle vielä laskee hormonit niin voi olla olo hetkellisesti tosi ikävä. Kyllähän noista ruokajutuista tosiaan raskaana olevia infotaan eivätkä ne tiedot ihan turhasta ole. Toiset myös ottavat asiat rennommin ja toiset miettivät enemmän. Se on siis myös persoonakysymys, ja osoittaa aikalailla epäempaattisuutta nuo ketjun aloittajaa morkkaavat moukkakommentit.

Uskaltaisin sinua kuitenkin rauhoittaa, että mahdolisuus siihen, että saat (erityisesti täällä Suomessa ja hienossa ravintolassa vielä) ruoasta mitään vaarallisia bakteereita tms. Kuume ja vaikka minkämoiset oireetkin tosiaan voi saada aikaan ihan vaan panikoitumisesta, itsekin kuulun sellaisiin tyyppeihin;)

Siis älä hätäile, minä en usko että sinulla on syytä oikeasti pelätä mitään, mikä vahingoittaisi vauvaa tai sinua. Jos asia kovasti vaivaa, niin oman mielenrauhasi vuoksi kannattaa käydä juttelemassa tai soittaa neuvolaan tai läärärille joka todennäköisesti sanoo sinulle samat sanat kuin minä:)

Äänestä
  • Ihan asiallisia vastauksia aloittaja on saanut. Mahtoi olla tosi romanttinen hääpäiväillallinen, sääliksi käy kyllä ravintolan keittiön lisäksi sitä miestäkin.

    En ikimaailmassa kehtaisi järjestää tuollaista teatteria ravintolassa, kun vielä juhlaillallisesta on kyse. Aloittaja saisi hävetä ja olla tyytyväinen, jos mies tuollaisen muijan rinnalla pysyy edes siihen asti kun vauva on syntynyt.

    Äänestä

  • kommentit? kirjoitti:

    Ihan asiallisia vastauksia aloittaja on saanut. Mahtoi olla tosi romanttinen hääpäiväillallinen, sääliksi käy kyllä ravintolan keittiön lisäksi sitä miestäkin.

    Ei tarvi hätäillä. Meillä oli oikein romanttinen ja ihana ilta, vaikka en kaikkea pystynyt syömäänkään. Mitään "teatteria" tai kohtausta ei järjestetty ja kaikki oli muutenkin oikein ihanaa. Nyt vain rupesi ärsyttämään, kun olisin halunnut maistella ja nauttia kaikesta, mutta ruoka sattui olemaan raakaa osin ja sen mukana tuli pelko, jos siitä pienestä määrästä jonka suuhuni pistin oli joku mahdollisuus saada joku tauti. Ravintolan kokki oli hyvin välinpitämäton fyysiselle tilalleni ja olisin odottanut sen tasoisessa ravintolassa hieman parempaa ja ymmärtävämpää kohtelua, varsinkin kun sitä erikseen pyydettiin.

    Äänestä

  • kommentit? kirjoitti:

    Ihan asiallisia vastauksia aloittaja on saanut. Mahtoi olla tosi romanttinen hääpäiväillallinen, sääliksi käy kyllä ravintolan keittiön lisäksi sitä miestäkin.

    En ikimaailmassa kehtaisi järjestää tuollaista teatteria ravintolassa, kun vielä juhlaillallisesta on kyse. Aloittaja saisi hävetä ja olla tyytyväinen, jos mies tuollaisen muijan rinnalla pysyy edes siihen asti kun vauva on syntynyt.

    et sinä juu taida tunnistaa epäempaattisuudessaan asiatonta viestiä, kun jatkat samaan tyyliin.. "...saisi hävetä ja olla tyytyväinen jos mies tuollaisen muijan jne..." Hoh hoh. Toivonkin että sinä olet itse provoilija kommentteinesi. Mistä sinä tai joku muu kommentaattori siellä tietää, miten ap on käyttäytynyt ravintolassa? Jos saa henkisen hepulin ruoasta, sen ei tarvi näkyä paikanpäällä raivona tai häröilynä. Ehkä sinulla on tapana käyttäytyä niin? En minäkään ole ollut tilanteessa paikan päällä mukana, mutta kirjoittajakin itse kommentoi, ettei ollut järjestänyt asiasta suurta draamaa ravintolassa.

    Ja mitä mieheen tulee-tosi mies on empaattinen ja ymmärtää, että tuollaisesta voi tosiaan saada päähän huolta ja harmia. Tosi mies kuuntelee, ymmärtää ja rohkaisee järjen äänellä rakastaan joka ei ajattele ihan ehkä järkevimmillään ollessaan raskaana ja huolissaan. Mulla on sellanen mies ja mä rakastan sitä hirrmusesti! Toivottavasti ap. sunkin mies tajuu sua paremmin ku nää jotku täällä ja niiden miehet.

    Äänestä

  • niin... kirjoitti:

    kyllä mieheni ymmärtää minua oikein hyvin. Suhteemme on ollut alusta asti loistava ja täynnä rakkautta.

    Äänestä

  • kommentit? kirjoitti:

    Ihan asiallisia vastauksia aloittaja on saanut. Mahtoi olla tosi romanttinen hääpäiväillallinen, sääliksi käy kyllä ravintolan keittiön lisäksi sitä miestäkin.

    En ikimaailmassa kehtaisi järjestää tuollaista teatteria ravintolassa, kun vielä juhlaillallisesta on kyse. Aloittaja saisi hävetä ja olla tyytyväinen, jos mies tuollaisen muijan rinnalla pysyy edes siihen asti kun vauva on syntynyt.

    on asiaton. Listerioosi ei ole mitenkään leikin asia. Itsekkään en syö mitään mikä ei ole kypsennetty kunnolla. Ja sitä listerioosista ei olekkaan normaalisti terveelle ihmiselle mitään haittaa.

    MUTTA lueppa tuolta ketkä sen voi saada ja miksi jos et muuten tajua asian vakavuutta:

    http://www.ktl.fi/portal/suomi/tietoa_terveydesta/terveys_ja_sairaudet/infektiotaudit/listeria/

    Ravintolan käytöstä lähinnä ihmettelen. Kumma ettei asiakkaiden toiveita kunnioiteta.

    Äänestä

vai että menitte ihan huippuraflaan ja sulle kelpas sit siel hamppari????????????????????????????? ja siitä nyt sitte panikoit loppuraskauen..?voi äiti maria..mitenhän sun miehes laita on..??kauankohan jaksasin kattoa tollasta touhua..varmasti hyvä olo sillä sun ukollasi kun neitille ruoka kelpasi ja tunnelma oli huumaava..huh

Äänestä

kävelemään koska siellä moni on jäänyt auton alle..pysy kotona ja syö kaurapuuroa..

Äänestä

näkeehän sen idioottikin että tää on provo...

Äänestä
  • ole mitään provoa. Ihan aito huoli siitä viestistä paistaa.

    Äänestä

  • viestissä kirjoitti:

    ole mitään provoa. Ihan aito huoli siitä viestistä paistaa.

    että viesti on provo. ei kukaan voi olla noin tyhmä oikeasti.

    Äänestä

  • Kyllä raskaana oleville on ihan olemassa olevat suositukset mitä ruoka-aineita kannattaa välttää ja niihin kuuluu todellakin kypsentämätön tai huonosti kypsennetty liha, kala ja äyriäiset. Suomessa ei ole tapana liioitella tällaisten rajoitusten kanssa, joten eiköhän näille ole ihan pätevät lääkärien määrittelemät perusteet.

    Itse laitan syntymättömän lapseni terveyden kyllä kokin ja keittiöhenkilökunnan tunteiden edelle, tiedä sitten teistä muista.

    Äänestä

  • tätyli kirjoitti:

    että viesti on provo. ei kukaan voi olla noin tyhmä oikeasti.

    tietää mitään raskaudenaikaisista ruokavaliorajoituksista.

    Jos joskus tulet olemaan raskaana, suosittelen sinua ottamaan tosissaan neuvolan ohjeet ruokavaliosta. Kukaan rakastava äiti ei vaaranna lastaan syömistensä ja ravintolan idioottikokin hölmöyksien takia.

    Äänestä

  • sdjfaskljfl kirjoitti:

    Kyllä raskaana oleville on ihan olemassa olevat suositukset mitä ruoka-aineita kannattaa välttää ja niihin kuuluu todellakin kypsentämätön tai huonosti kypsennetty liha, kala ja äyriäiset. Suomessa ei ole tapana liioitella tällaisten rajoitusten kanssa, joten eiköhän näille ole ihan pätevät lääkärien määrittelemät perusteet.

    Itse laitan syntymättömän lapseni terveyden kyllä kokin ja keittiöhenkilökunnan tunteiden edelle, tiedä sitten teistä muista.

    meidän neuvolassa ei ole kehotettu välttämään mitään noista luettelemistasi ainesosista

    Äänestä

  • esim kirjoitti:

    meidän neuvolassa ei ole kehotettu välttämään mitään noista luettelemistasi ainesosista

    Nuo suositukset oli jossain opaskirjasessa jonka olen saanut neuvolasta.

    Äänestä

oli ravintolan touhu. Listeriasta ja muista EI VAROITELLA TURHAAN !!! Joten haloo. Ihan turhaa tappelua äidin huolesta tuli. Ja.. Jos huolesi on iso, voit jutustella neuvolatädin kanssa ja kertoa hälle. Ne ei turhaan varoittele raa'an lihan syömisestä. Kertoo sulle enemmän. Itse en syö raakaa lihaa enkä kalaa vaikka en ois raskaana. En pidä siitä enkä kyl turhaa edes ottas riskiä vaikka ei mulle siitä pahemmi mitää koituis, en jaksais turhaa ripulointia. Mut juttele nla tädille...Soita hälle vaikka nii vähä huolesi helpottaa...

Äänestä

En usko, että sulla mikään suuri mahdollisuus on ollut mitään pöpöjä saada. Ymmärrän kuitenkin huolesi.

Ei kannata välittää noista ikävistä ja asiattomista kommenteista. Todennäköisesti kukaan niiden kirjoittajista ei ole koskaan ollut raskaana...

Äänestä

Soita lääkärille. Kysy voitko saada siitä lihasta tokson. Olen itse käynyt toksokokeessa, koska meillä oli silloin ulkokissa. Olin sairastanut tokson enemmän kuin kolme viikkoa sitten, eli minulla on vastustuskyky toksoplasmoosiin ja näin voin rauhoittua siitä!

Äänestä

sanon minä! :D

Äänestä

huippuravintolan ruoka on just tollasta,mutta,myös asiakasta pitää kuunnella.minusta sun olis pitäny valittaa ruuasta heto ja VAATIA kunnon ruokaa. ei tyytyä mihinkään raakaan paskaan.en olis syöny vaikka olisin ollu nor.tilassakaan..raskauesta puhumattakaan.yökkö..mutta kyllä sinne mennään varta vasten SYÖMÄÄN HYVIN JA LÄHTEMÄÄN TYYTYVÄISENÄ ULOS. huhhhhhei

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ihmisten välinpitämättömyys! kirjoitti:

Eli kävi eilen näin. Vietettiin mieheni kanssa kolmivuotishääpäiväämme erittäin hyvässä michelin tähden ravintolassa. Menyy oli varattu aikaisemmin tilattuna, koska ravintola ilta oli lahja meille. Tilaaja oli ilmoittanut kokille että olen raskaana, joten menyy pitäisi valmistaa sen mukaan. Alkoi tulemaan oistereita ja kaikkea raakaa kalaruokaa. Tarjoilija kysyi, että enkö pidä ruoasta, kun palautin lautasia koskemattomana. Sanoin, että en voi syödä raakoja ruokia, koska olen raskaana. No hän sitten lupasi että seuraavat annokset tuodaan hyvin kypsennettyinä. Tuli sitten pienen pieni hampurilainen, jonka tarkastin päältä päin ja se vaikutti hyvin kypsennetyltä. Sali oli aika hämärä ja olin jo ehtinyt syödä noin puolet annoksesta, kunnes huomasin että hirvenlihasta tehty pihvi olikin sisältä täysin raaka. Kuinka suuri mahdollisuus on minulla saada tuosta maistiaisesta tokso, tai joku muu virustartunta koska olen kuullut että erityisesti kaikki villieläimistä tehty ruoka pitää kypsentää erittäin hyvin. Nyt on olo kuumeinen, mutta se voi johtua stressistäkin ja "luulosairaudesta", että jonkun taudin olen voinut siitä hiton lihasta saada. Pitääkö mun nyt mennä tämän takia verikokeisiin? Olen rv 13 ja ärsyttaa ihan kamalasti!!! Tulen haastamaan ravintolan oikeuteen, jos vauvalle on aiheutunut jotain vahinkoa kokin välinpitämättömyyden takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu