YVA-selvityksen! Vapaavuori on päättänyt, että sinne ei rakenneta mitään ilman YVAta, elikkäs rakentamaan päästään vasta joskus 2010-2011.
Hyvästi.
Hyvästi.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Vapaavuori tuli lopulta ulos kaapista uuden linjauksensa kanssa, mutta onneksi se koskee kaikkia kauppakeskuksia ei vaan Pieksämäkeä.
Ideaparkin yva-menettelyn tarve vielä auki
26.8.2008 09:45
Jorma Hynninen
Etelä-Savon ympäristökeskus selvittää parhaillaan, tarvitseeko Pieksämäelle rakennettava kauppakeskus Ideapark erillistä ympäristövaikutusten arviointia (YVA). Ratkaisu siirtynee syksymmälle.
- Ratkaisua ei ole vielä tehty eikä sitä varmaan kyetä tässä kuussa tekemään. Asia on ollut meillä kovasti työn alla, mutta meillä ei ole vielä valmiutta tehdä päätöstä, kertoo Etelä-Savon ympäristökeskuksen osastopäällikkö Pekka Häkkinen.
Keskeinen kysymys on, ovatko Ideaparkille laadittavan yleiskaavan selvitykset niin kattavia, ettei YVA-prosessiin tarvitse ryhtyä. Pieksämäellä joudutaan laatimaan asemakaavan lisäksi oikeusvaikutteinen yleiskaava, johon joka tapauksessa liittyy muun muassa luonnonsuojelullisia selvityksiä.
Tähän asti Suomessa kauppakeskushankkeilta ei yleensä ole edellytetty YVA-menettelyä, vaan ympäristövaikutukset on arvioitu kaavoituksen yhteydessä. Pekka Häkkinen muistelee, että poikkeuksena on muuan pienehkö kauppakeskushanke Oulun seudulla, jossa YVA laadittiin.
Ympäristökeskuksen ja Pieksämäen kaupungin edustajat ovat tarkastelleet Ideaparkin kaavoituskokonaisuutta yhteisessä neuvottelussa.
Pieksämäen kaupungin tavoitteena on, että yleiskaava saataisiin vahvistetuksi alkuvuodesta, jotta ostoskaupunkia päästäisiin rakentamaan heti sen jälkeen. Pahimmassa tapauksessa kaavoitusprosessin arvioidaan voivan kestää jopa kolme vuotta.
jauhat meidän muiden puolesta! Ha haa, maistuuko hyvältä!;)
tulee olemaan Ideaparkista valittavien pääkohde. Tällaisessa tapauksessa esimerkiksi pitkäaikaisten taloudellisten vaikutusten ennustetietojen puuttuminen tai ylimalkaisuus ovat riittäviä syitä koko hankkeen pitkäaikaiselle viivästymiselle ja lopulta kariutumiselle. YVA tulee varmasti tehtäväksi. Selvityksiin menee todella pitkä aika.
Kun noin negatiivisesti kaikkeen suhtaudutte?
Onko omassa elämässä onnistumiset jääneet kovin vähälle?
tolkutonta rahojen tuhlausta tarpeeettomaan kaavoitukseen ja pakollisiin selvityksiin, joka on seurausta päättäjien ja johtavien virkamiesten täydellisestä kaupan ja logistiikka-alan asiantuntemuksen puutteesta. Surullista.
miten suunnattomat ovat sinun tietosi vähittäiskaupasta ja logistiikasta, voisit laittaa vaikka oman ansioluettelosi jotta voisimme ihailla sinua ja sinun kaiken kattavaa viisauttasi.
nimimerkki sinun suuri ihailijasi
takaisin metsään ja keittämään pontikkaa, jolla olet aivosi juonut pilalle.
mutta lähetä kuitenkin se ansioluettelo
jo päätellä täällä, eli pelkkää pontikan keittoa.
enemmän ostotoiminnasta, vähittäiskaupasta ja logistiikasta kuin pontikankeittäjät