keskenmeno

Eilen noustessani autosta tunsin veren valuvan. Seisoin vähän aikaa ja veri tuli housuihin asti. Menin vessaan pyyhkimän housuja ja verta oli tullut jonkin verran. Vuotoa on tullut sen jälkeen vain muutama tippa, joten käytännössä sitä tuli vain kerralla paljon. Olemme mieheni kanssa jättäneet ehkäisyn, mutta mitään varmuutta raskaudesta ei ole ollut. Kuukautisten pitäisi alkaa 10. päivä. Veri oli nestemäistä - hyytymisiä ei siis ollut. Onko mahdollista, että olisin ollut/olen raskaana? Onko neuvola oikea paikka varmistaa asia vai pitäisikö mennä suoraan lääkärille?
3341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaikki riippuu siitä milloin jätit ehkäisyn. Jos alle kuukausi sitten niin silloin tuskin olet raskaana ja vuoto on vain sekaisin menneen kroppasi tuotosta. Näin lyhyessä ajassa alkio olisi juuri ja juuri vasta kiinnittymässä.

Jos taas ehkäisyn jättämisestä on jo aikaa tekisin sinuna raskaustestin. Siitä näet olitko/oletko raskaana vai et. Muistathan sen, ettei muutaman ensimmäisen viikon aikana näe oikein mistään miten raskaudella menee. Alkio on pistettä (.) pienempi pitkään eikä se silloin näy ultrissa eikä mitenkään myöskään keskenmenoon liittyvässä vuodossa. Jonkinlaista vihiä voidaan saada raskaushormonitasoja seuraamalla.

Jos raskaustesti näyttää negatiivista ei ole syytä toimiin. Jos taas positiivista niin soita neuvolaan kysyäksesi mikä on heillä käytäntö tässä tilanteessa.

Olivatko edelliset kuukautiset normaalit vai tavallista niukemmat? Osalla naisista on ns. valekuukautiset raskauden aikana silloin kun kuukautiset olisivat olleet.

Äänestä

sittarista saa kahden kappaleen pakkauksen alle vitosella.

Turha heti kuormittaa terveydenhuoltoa ennen kun on itse edes yrittänyt selvitää tilaansa.

Äänestä

Mulla tuli keskenmeno ja mulle sanottiin että moni on raskaana ja on saanut keskenmenon vaikkei itse tiedä siitä, eli kuukautisten mukana ihan alku raskaudessa. Mun mielestä siis voisi olla ihan keskenmeno.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-ko? kirjoitti:

Eilen noustessani autosta tunsin veren valuvan. Seisoin vähän aikaa ja veri tuli housuihin asti. Menin vessaan pyyhkimän housuja ja verta oli tullut jonkin verran. Vuotoa on tullut sen jälkeen vain muutama tippa, joten käytännössä sitä tuli vain kerralla paljon. Olemme mieheni kanssa jättäneet ehkäisyn, mutta mitään varmuutta raskaudesta ei ole ollut. Kuukautisten pitäisi alkaa 10. päivä. Veri oli nestemäistä - hyytymisiä ei siis ollut. Onko mahdollista, että olisin ollut/olen raskaana? Onko neuvola oikea paikka varmistaa asia vai pitäisikö mennä suoraan lääkärille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu