Lapseen

Onko tosiaan niin että lapseen saa kulumaan hänen ensimmäisenä elinvuotenaan 4500€, kuten Sampo pankki jossain tutkimuksessaan väitti!!??

Onko se siis ihan keskivertosumma? Odotan esikoistani ja aion hommata hänelle lähes kaiken käytettynä, ei missään nimessä mitään Marimekkoa eikä Emmaljungan sairaan kalliita vaunuja. Tottakai rakastan lastani jo nyt, mutta aion silti säilyttää järkeni ja funktionaalisen ja ekologisen ajattelutapani.

Miten te äidit asian koette? Onko tuo 4500 € normaali summa?
501627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

eräs eniten vaihteleva kustannus ihmisillä.
Itse kuulun suuriin ikäluokkiin ja olen
9-lapsisen perheen esikoinen.
Vanhemmat olivat pienviljelijöitä, pari lehmää,
muutama kana ja silleen.
Ja silti kasvattivat meistä kunnon kansalaisia.
Varmaan reilusti alle 10%:lla tuosta rahamäärästä
per nuppi.
Omaan lapseen tuo ehkä menee, mutta siitä kyllä
suurin osa on "turhaa ylellisyyttä" ja menee
vain siksi kun on nyt tuota varallisuutta kertynyt.
Ja aika häilyvä raja mikä menee lapseen ja mikä
kuitenkin lopulta koko perheelle.

Äänestä

en usko että minä saan menenmään tuota summaa edes kolmeen lapseen vuodessa...
Mitähän pitäs tehdä että menis noin paljon?

Äänestä
  • Oletkohan laskenut esim. päivähoidon kustannuksia tuohon, minulla on kolme lasta, ja todellakkan 125e/kk, ei riitä käytetyksi rahaksi. Jo pelkkä päivähoito vie tuon ja enemmänkin, siis, jos käy töissä, eikä elä tuilla...

    Äänestä

  • se tekee lapsilisän verran kirjoitti:

    Oletkohan laskenut esim. päivähoidon kustannuksia tuohon, minulla on kolme lasta, ja todellakkan 125e/kk, ei riitä käytetyksi rahaksi. Jo pelkkä päivähoito vie tuon ja enemmänkin, siis, jos käy töissä, eikä elä tuilla...

    koulussa,nuorin eskarissa,jossa iltapäivähoito on n. 30e kk riippuen vähän monta päivää on hoidossa....eli ei voi yleistää että kaikilla on samat menot jos ei tulotkaan;)

    Äänestä

  • Kokeilepas saatko rahan menemään, jos syötät lapsesi joskus.

    Äänestä

  • uudelleen kirjoitti:

    Kokeilepas saatko rahan menemään, jos syötät lapsesi joskus.

    ensimmäisestä lapsesta ensimmäisen vuoden aikana...ei se vielä hirveästi vaadi mitään erikoista jos on terve lapsi:):)
    tuo minunkin edellinen kommentti meni vähän asian vierestä.....

    Äänestä

Ajatteleppa vaikka sitä tilannetta, että vuokrataan yhden huoneen verran suurempi asunto. Siihen menee helposti jo pari tonnia vuodessa!

Äänestä
  • Kaikki ei menekään hyvin, joutuu makselemaan sairaalamaksuja, jo omavastuutkin ovat aika isot. Siihen päälle lääkkeitä, erikoisruokia ym...

    Meillä meni rahaa paljon, vaikka tosiaankin vaunut ja muut pyrittiin löytämäänkin käytettynä. Myöskin isovanhemmat jeesasivat pahoina aikoina. Asuntoa ei vaihdettu isompaan, ei myöskään autoa.

    Sitä rahaa menee hissuksiin. Mutta sitä voi mennä paljon. Se on syytä tiedostaa, vaikka minulla ei olisi lapsi kyllä jäänyt synnyttämättä, vaikka olisin sen tiennytkin...

    Äänestä

  • .............. kirjoitti:

    Kaikki ei menekään hyvin, joutuu makselemaan sairaalamaksuja, jo omavastuutkin ovat aika isot. Siihen päälle lääkkeitä, erikoisruokia ym...

    Meillä meni rahaa paljon, vaikka tosiaankin vaunut ja muut pyrittiin löytämäänkin käytettynä. Myöskin isovanhemmat jeesasivat pahoina aikoina. Asuntoa ei vaihdettu isompaan, ei myöskään autoa.

    Sitä rahaa menee hissuksiin. Mutta sitä voi mennä paljon. Se on syytä tiedostaa, vaikka minulla ei olisi lapsi kyllä jäänyt synnyttämättä, vaikka olisin sen tiennytkin...

    kuulostaa tosi paljolta vaikka siihen laskisi mitä asumiskuluja,ja jos omalta kohdalta ajatellen en todellakaan saa laskettua moista summaa yhteen lapseen vuodessa...meillä lapset on kylläkin tosi terveitä ja varusteet ja vaatteet yms ostetaan käytettyinä ja aleista yms.
    Harrastukset meillä maalla on miltei ilmaisia...mm.laskettelukausikortti n.60 euroa omilla varusteilla jotka kiertää omilla ja ystävien lapsilla tarvittaessa...
    Eli kyllä halvemmallakin todellaa selviää...
    Kai sitä sitten saa menemäänkin kun niin sanotte ja kukin taaplaa tyylillään eikä siinä mitään pahaa ole siinäkään:):)mut en pelottelisi kuitenkaan että aina on näin.

    Äänestä

Harva teistä älyää laskea lapsesta johtuviin kuluihin kasvaneita asumiskuluja, vesimaksuja, isomman auton hankinnasta aiheutuneita kuluja, vakuutusmaksuja jne.

Lapsi on suurimmalle osalle suomalaisista elämän kallein ja rakkain hankinta :)

Ensimmäinen lapsi on keskimäärin kallein. Laskennallisesti toka ja kolmas lapsi ovat halvimpia ja neljäs taas kalliimpi. Yleensä perhe joutuu neljännen lapsen syntyessä vaihtamaan taloa ja auton sellaiseen, johon saa laillisesti seitsemän henkilöä!

Äänestä
  • puolen ensimmäisen vuotensa aikana maksamaan mitään paitsi vaipat, ja aluksi nekin olivat äitiysavustuspakkauksen sideharsovaippoja. Hän ei syönyt muuta kuin äidinmaitoa, ja vaunut ja vaatteet periytyivät isommilta. Nukkui äitiysavustuspakkauksen laatikossa.
    Asuntoa eikä autoa ei uusittu. Oltiin ahtaammin.
    Hänestä on kasvanut hieno ja kunnollinen nuorimies. Hinta- ja laatusuhde enemmän kuin kohdallaan! Loistava investointi!

    Äänestä

  • Uuden kämpän vuokra on jotain kympin enemmän kuin vanhassa. Kämppä on isompi mutta kauempana keskustasta, lapsiystävällisemmällä alueella. Vesimaksu 20 e/hlö/kk. Sähkölaskussa ei ole tainnut mitään muutosta tapahtua. Vakuutuksia meillä ei ole, pitäisi kyllä varmaan hommata... Isompaan autoon ei ole ollut tarvetta. Yhdistelmät, turvakaukalon ja paljon vaatteita sekä leluja olemme saaneet ilmaiseksi. Ostamani vaatteet ovat maksaneet 50 snt-1 e, en nyt osaa arvioida paljonko niitä on. Alle vuoden ikäisenä käytettiin vielä valmisruokia ja tuttelia meni jonku verran rinnan lisäksi. En muista enää niitten hintoja ja määriä, mutta sanottaisiinko vaikka että meni noin 2-3 e päivässä niihin (4 kk eteenpäin). Sitten vielä vaipat, oisko mennyt ehkä 5 vaippaa päivässä korkeintaan. Niitten kappalehinta on kait jotain sanotaan 24 snt? Mitäs muita kuluja... Synnytys maksoi jotain satkun, sairaana ei ole ollut... jekovittiä ostettiin vuoden aikana ehkä 3 kertaa, ellen ihan väärin muista. Se maksaa alle 6 e.

    Sitten vaan laskemaan. (En saa unta ja telkusta ei tuu mitään... Jos joku ihmettelee) Laitoin ruokaan meneväksi 2,5 e päivässä. Sain 1510 e, en laskenut vaatteita siihen. Niihin on voinut mennä ehkä noin 50 e vuoden aikana.

    Meillä on myös säästynyt paljon, tupakkaa, alkoholia mennyt paljon vähemmän, on ajettu vähemmän, yleensäkin sellasia omia menoja karsiutunut. Joten tiedä sitten vaikka oltas plussan puolella :)

    Ai niin! Sängyn ja hoitopöydän oon unohtanu, ne maksoi 40 e patja 10 e ja pöytä 25 e. Isäni maksoi maalin, äitini teki lakanat ja peitto tutulta ilmasiks :) Ai niin ja syöttis, se maksoi kympin kirpparilla. Eli lisätään vaatteet 50 e ja muut 85 e niin saadaan 1645 e. (kait, voi olla että menin ihan sekasi ku oon vähän unenpöpperöinen)

    Äänestä

  • tämmöstä... kirjoitti:

    Uuden kämpän vuokra on jotain kympin enemmän kuin vanhassa. Kämppä on isompi mutta kauempana keskustasta, lapsiystävällisemmällä alueella. Vesimaksu 20 e/hlö/kk. Sähkölaskussa ei ole tainnut mitään muutosta tapahtua. Vakuutuksia meillä ei ole, pitäisi kyllä varmaan hommata... Isompaan autoon ei ole ollut tarvetta. Yhdistelmät, turvakaukalon ja paljon vaatteita sekä leluja olemme saaneet ilmaiseksi. Ostamani vaatteet ovat maksaneet 50 snt-1 e, en nyt osaa arvioida paljonko niitä on. Alle vuoden ikäisenä käytettiin vielä valmisruokia ja tuttelia meni jonku verran rinnan lisäksi. En muista enää niitten hintoja ja määriä, mutta sanottaisiinko vaikka että meni noin 2-3 e päivässä niihin (4 kk eteenpäin). Sitten vielä vaipat, oisko mennyt ehkä 5 vaippaa päivässä korkeintaan. Niitten kappalehinta on kait jotain sanotaan 24 snt? Mitäs muita kuluja... Synnytys maksoi jotain satkun, sairaana ei ole ollut... jekovittiä ostettiin vuoden aikana ehkä 3 kertaa, ellen ihan väärin muista. Se maksaa alle 6 e.

    Sitten vaan laskemaan. (En saa unta ja telkusta ei tuu mitään... Jos joku ihmettelee) Laitoin ruokaan meneväksi 2,5 e päivässä. Sain 1510 e, en laskenut vaatteita siihen. Niihin on voinut mennä ehkä noin 50 e vuoden aikana.

    Meillä on myös säästynyt paljon, tupakkaa, alkoholia mennyt paljon vähemmän, on ajettu vähemmän, yleensäkin sellasia omia menoja karsiutunut. Joten tiedä sitten vaikka oltas plussan puolella :)

    Ai niin! Sängyn ja hoitopöydän oon unohtanu, ne maksoi 40 e patja 10 e ja pöytä 25 e. Isäni maksoi maalin, äitini teki lakanat ja peitto tutulta ilmasiks :) Ai niin ja syöttis, se maksoi kympin kirpparilla. Eli lisätään vaatteet 50 e ja muut 85 e niin saadaan 1645 e. (kait, voi olla että menin ihan sekasi ku oon vähän unenpöpperöinen)

    Olette lapsen takia muuttaneet syrjemmälle. Mites lisääntyneet työmatkojen bensakulut, joita teillä ei toisessa tilanteessa olisi.

    Äänestä

  • Yksi vain kirjoitti:

    Olette lapsen takia muuttaneet syrjemmälle. Mites lisääntyneet työmatkojen bensakulut, joita teillä ei toisessa tilanteessa olisi.

    ensimmäisen puolentoista vuoden aikana kun olin lapsen kanssa kotona. Meni monta päivääkin,että en ajanut autolla ollenkaan. Vaunujen kanssa on kiva kävellä moneen paikkaan.

    Äänestä

  • Yksi vain kirjoitti:

    Olette lapsen takia muuttaneet syrjemmälle. Mites lisääntyneet työmatkojen bensakulut, joita teillä ei toisessa tilanteessa olisi.

    about sama matka täältä kuin oli keskustasta. Ei me nyt ihan minnekään maalle asti muutettu. Haaveissa olis kyllä mutta mies ei just sen työmatkan takia halua.

    Äänestä

Tuohon summaan on laskettu myös lasten osuus esimerkiksi asumiskuluista. Lapseen saa toki menemään niin paljon rahaa kuin haluaa, mutta ensimmäisen vuoden lapsen elättää ihan hyvin lapsilisillä - ainakin, jos imettää.

Lapsen kustannus myöhempinä vuosina tulee olemaan huomattavasti enemmän, kun ruokakulut, vaatekulut ja kaikki kulut kasvaa.

Muista, että et osta etukäteen kaikkea turhaa vauvaroinaa, koska ne vie rahaa ja jää käyttämättä aika helposti. Turvakaukalo ja rattaat riittää.

Suurin osa lapsikuluista tulee asumiskustannusten noususta, koska yleensä lapsen kanssa muutetaan isompaan asuntoon.

Kuten joku jo sanoi, niin ensimmäinen lapsi on kallis, mutta taitaa neljäs lapsi olla vielä kalliimpi. Se kun ei mahdu enää normaaliin autoon eikä normaaliin taloon. Meillä on nyt neljäs lapsi ja nyt alkaa olla jo tiukkaa. Mutta viides tuskin tilannetta pahentaisi, kun tähän taloon ja autoon mahtuisi.

Äänestä

Kun laskee kuukaudessa satkun lapsilisän lapsen menoihin/kuluihin. 12 kertaa 100 ekee =1200 ekee..

Sen enempää ei lapsi mielestäni voi viedä vanhempien tai kenenkään muun rahoja vuodessa.

Äänestä
  • sairaanhoitokuluvakuutus maksaa jo yhteensä yli 1000 euroa vuodessa.
    "Sen enempää ei lapsi mielestäni voi viedä vanhempien tai kenenkään muun rahoja vuodessa." Viedä vanhempien rahoja?!

    Meillä 2 isompaa harrastaa kodin ulkopuolella, harrastuksiin välineineen ym. menee n. 1500 euroa vuodessa, osasyy suuriin kustannuksiin on se, että koska lapset kasvavat niin varusteitakin pitää (mm. luistimet) ostaa uusia.

    No, jokainen laittaa rahaa juuri sen verran kuin haluaa lapsiinsa..

    Äänestä

  • lapsen kirjoitti:

    sairaanhoitokuluvakuutus maksaa jo yhteensä yli 1000 euroa vuodessa.
    "Sen enempää ei lapsi mielestäni voi viedä vanhempien tai kenenkään muun rahoja vuodessa." Viedä vanhempien rahoja?!

    Meillä 2 isompaa harrastaa kodin ulkopuolella, harrastuksiin välineineen ym. menee n. 1500 euroa vuodessa, osasyy suuriin kustannuksiin on se, että koska lapset kasvavat niin varusteitakin pitää (mm. luistimet) ostaa uusia.

    No, jokainen laittaa rahaa juuri sen verran kuin haluaa lapsiinsa..

    Kyse olikin lapsen ensimmäisistä elivuosista. =)

    Harrastukset maksavat tottahan toki mutta jokainen lapsi saa oman lisänsä ja kun vuoden kulut jaetaan tasaisesti joka lapsilisästä ei se niin hirveän paljoa se lapsen kulutus ole.

    Suurin osa lapseen menevistä kuluista on vanhempien itsensä päättämiä menoja. Ei lapsen välttämättömiä menoja.

    Harrastukset maksavat se on hirmunen tosiaasia mutta näissäkin vanhemmat voivat päättää missä, kuinka paljon tai mitä harrastavat. Paikkakunnalla on myös iso vaikutus harrastusmaksuihin.

    Puhumattakaan vanhemmista kenelle on tärkeintä että lapsella on juuri ne design vaatteet, reimatecit ja muut ulkonäölliset seikat millä ikävä kyllä kaupat osaavat rahstaa. En sinua tarkoita edellisellä lauseella. =)

    Tarkoitan vain että elämme materialismin huippuaikaa mikä ärsyttää minua suunnattomasti.

    Äänestä

  • luitko aloituksen kirjoitti:

    Alkuun kuulosti suurelta 4500e ensimmäisenä elinvuonna käytetyksi. Sitten aloin laskemaan meidän puolivuotiaan esikoisen kuluja. Pinnasänky, vaunut, turvakaukalo tekivät yhteensä 1000e. Sänky ostettiin kätettynä. Muihin panostettiin, koska lisää pienokaisia on suunnitelmissa.
    Vaatteita olemme saaneet paljon ystäviltä ja sukulaisilta, mutta jotain kivaa on halunnut ostaa. Sitten muut juoksevat kulut vaipat, lääkkeet, rasvat tekevät nopeasti useita kymppejä.Lapsen rotavirus rokotteeseen meni 160e. Tosin eihän se pakollinen ole. Ja pelkästään synnytys ja osastolla olo maksoi 250e. Tosin emme voineet lapsen keltaisuuden takia kotiutua nopeasti.
    Vesimaksu nousi, mutta asunto on oma ja sama edelleen. Hoito-, henki- ja tapaturmavakuutukseen meni 250e. Kohta on isomman turvaistuimen osto ja taas kuluu satasia. Ja onhan pienelle ostettu joitakin leluja ja kirjoja.
    Mielestäni 4000e-4500e on aika realistinen summa ainakin esikoiselle.
    Mielestämme emme ole kamalasti tuhlanneet, vaikka jotain pientä ylimääräistä onkin. Olen itse tehnyt leikkimatot, pinnasuojat, kirjoja, peittoja ym. Kyllä pieneen ihmiseen rahaa menee, yllättävän paljon.

    Äänestä

  • äiti ja poika 6kk kirjoitti:

    Lisään vielä edelliseen, että imetän ja soseet olen tehnyt itse. Eli tähänkään ei ylimääräistä mene.

    Äänestä

En kyllä minäkään saa millään nuin paljoo menämään, vaikka kuinka yritän kaikki tavarat, vaatteet, ruuat ja hoitomaksun laskee...
Meillä lähes tulkon kaikki tavarat on ostettu käytettynä tai saatu. Henkivakuutus on jotain 300€/vuosi. Hoitomaksu 200€/kk. Ruuan laitan itse, hyvin harvoin ostan mitään valmisruokaa. Tuttelia meni ekana vuonna aika päljon, muttta se nyt ei mielestäni mietenkään kovin kallista ole. Vaatteet on aikapaljon kirppareilta ostettuja tai alesta.

Asuntoa ei ole isompaan vaihdettu, auto vaihdettiin farmariin, mutta hintatasoltaan suunnilleen samaa luokkaa kuin edellinen ettei lisää kulua voi laskea. Eikä sähkölskukaan ole noussut, muuten kuin sähkönhinnan nousun mukana. Vesilaskua ei ole, kun asutaan omakotitalossa missä on omakaivo.

Että ensimmäiselle ikävuodelle en saa hintaa kuin ehkä jotain 1500€ maksimissaan. Nyt kun hoitoon meni niin vähän kustannukset nousseet, hoitomaksun takia että menisköhän nyt tuplasti tuo summa, mutta nyt tiesti minunkin tulot ovat nousseet kun töihin menin takaisin

Äänestä

Voi olla aika lähelle keskivertoa. Enemmänkin varmasti saa kulumaan, jos on mistä kuluttaa, mutta vähemmälläkin voi pärjätä. 4500e/12kk=375e/kk, mutta kun ottaa huomioon, että ensimmäinen 1000-2000 euroa menee jo ennen vauvan syntymää, niin ei jää syntymän jälkeen kulutettavaksi kuin 200-300 e/kk. Jo pelkkiin vaippoihin voi mennä helposti 30 euroa kuussa tai enemmänkin.

Kun ajattelee, että jo pelkistä vaunuista saa maksaa 1000 euroa, jos haluaa, niin jollekin tuo 4500 euroa voi mennä jo ennen vauvan syntymää.

Mutta toisaalta, jos ostaa kaiken käytettynä ja vaipattaa vauvan harsoilla ja/tai tekee itse kestovaipat kierrätysmateriaaleista, eikä vaihda vauvan vuoksi asuntoa eikä autoa, täysimettää pitkään, eikä lapsi sairastele ollenkaan, voi tonni riittää hyvinkin vauvan kustannuksiin ensimmäisen vuoden ajalta.

Ja sitten kun lapsi menee hoitoon, voi jo pelkät hoitomaksut olla pitkästi yli 2000 euroa vuodessa.

Äänestä

Me ollaan ostettu lähes kaikki uutena meidän lapselle ja rahaa niihin on mennyt. Sen lisäksikin menee paljon rahaa lapseen, sillä haluamme ostaa hänelle parasta mahdollista! Uudet vaatteet (kirpparilta ostetuista vaatteista ajatuskin ällöttää), leluja silloin tällöin, ruokaan menee yllättävän paljon. Imettänyt en kuin 1,5kk (maidon tulo lakkasi ja poika sairasteli ja lääkärin määräyksestä ei saanut jatkaa enää imettämistä) eli tutteliin meni 1€/pv eli 30€/kk. Vakuutus maksaa 160€/vuosi ja lisäksi siihen omavastuuosuudet sairauksista joita poika on sairastellut (ensimmäisen vuoden aikana noin 200€), käydään muskarissa jne jne. Sehän on siis siitä kiinni mitä kukin haluaa lapseensa panostaa... Joo, riittäähän niille vähempikin, mutta jos haluaa "pitää tasoa yllä" vielä lasten tulon jälkeenkin niin rahaa kyllä menee ja ihan ilomielin minä sen rahan laitan menemään rakkaisiin lapsiini!

Äänestä

Jo kun otat huomioon ansionmenetyksen niin tuo summa alkaa kolkuttaa kivasti luukulla ja siihen kaikki vauvan tarpeet päälle ja sairaalalaskut sun muut niin kyllä rahaa menee.

Äänestä
  • ilman ansionmenetyksii.

    Äänestä

  • oli nimenomaan laskettu kirjoitti:

    ilman ansionmenetyksii.

    kyllä todella iso raha!

    Muistan lukeneeni jonkun laskelman jossa oli nimenomana ansionmenetys mukana ja se oli suurehko summa ja siten ymmärrettävä.

    Eihän tuossa nyt ollut kyse hinnasta yhteiskunnallekaan?

    Vaikka lasketaanhan pankeissa taloillekin hintaa jota kellään ei olisi varaa tehdä jos niihin laskureihin uskoisi joten miksi ei lasten kohdalla toimisi sama?

    Äänestä

sellaisella kellä tuo summa menee lapsen ensimmäisenä vuonna tehdä ihan konkreettinen lista asioista ja summista miten sen saa menenmään,ihan kiinnostaa kovasti koska itse en millään keksi mihin se menee....:):)sitten voisin minä tai joku muu kuka ei kuluta tuota summaa niin listata omilla menoilla....

Äänestä
  • yritin laskee meidän menoja. Varmasti jotakin unohtu laittaakin tähän.

    sänky 110
    patja 30
    liinavaatteet (kahdet) 50
    pinnasängynpehmuste 20
    punkka 25
    punkanteline 20
    rattaat 300
    syöttötuoli 50
    syöttötuolin pehmuste 25
    verhot 20
    matto 40
    vaatekaappi 100
    lamppu 40
    sitteri 40
    autoistuin (kaukalo) 90
    autoistuin 6kk > (käytetty) 40
    vaatteita n. 400
    rasvat ym. hoitotuotteet n. 50
    hoitoalusta 20
    leluja 100
    ruokaan (3 euroa/pvä) n. 800
    itkuhälytin 60
    ruokalaput 30
    kirjahylly 55
    ristiäiset (kukat, kakut vaatteet jne.) 150
    pullot, tutit ym. 50
    astiat ja aterimet 30
    vaipat 1400
    vakuutus 300

    Yhteensä 4435 euroa

    Äänestä

  • J.a.n.e kirjoitti:

    yritin laskee meidän menoja. Varmasti jotakin unohtu laittaakin tähän.

    MIkä on punkka ja punkateline??? En ymärrä, kun sänky jo mainittu erikseen

    Äänestä

  • Elikkäs
    -Sänky patja sekä jonkin verran leluja ja vaatteita erältä tutulta 20€
    -Pinnasuoja oli ehkä noin 30€
    -Matkarattaat 45€
    -Sitteri 35€
    -Oisko vaippoihin pyöreesti noin500€
    - Vaatteisiin ehkä 150€
    -Vakuutus 400€
    -Ruokaan suunnilleen 1000€
    -Ristiäisiin 150€
    -Itkyhälytin 40€
    -Astiat pullot ym.. 30€
    -Turvaistuin 40€
    -Hoitotuotteet ja lääkkeet n.30€

    Yhteensä 2505€

    Ei nyt muuta tule mieleen. Käytettynä ollaan saatu yhdistelmävaunut, turvakaukalo, vanna, hoitoalusta, vaatteita ja leluja.
    Sekä isovanhemmat ovat ostaneet syöttötuolin ja turvaistuimen (2autoa ja molemmissa on omansa)

    Nyt kun poika on jo yli 1v, niin olemme sisustaneet hänelle omaa huonetta jonne ostettiin sänky 170€. Noh maaleihin ym tarvikkeisiin meni noin 120€, mutta niitä mitä en laskisi kuluksi lapseen, koska huone olisi kuitenkin pitänyt maalata. SEkä nyt poika hoidossa jo hoitomaksua kertyy 200€/kk
    Toinen lapsi on tulossa niin ostin käytettynä tuplarattaat 95€ ja niihin pehmeän kantokopan 10€ ja vaatteita olen ostanut noin 20€

    Äänestä

  • ????????? kirjoitti:

    MIkä on punkka ja punkateline??? En ymärrä, kun sänky jo mainittu erikseen

    sellanen amme, jossa kylvetetään lapsukaisia. Se punkkateline laitetaan alle korokkeeksi, ettei selkä väsy pesuhommissa.

    Äänestä

  • J.a.n.e kirjoitti:

    yritin laskee meidän menoja. Varmasti jotakin unohtu laittaakin tähän.

    sänky 110
    patja 30
    liinavaatteet (kahdet) 50
    pinnasängynpehmuste 20
    punkka 25
    punkanteline 20
    rattaat 300
    syöttötuoli 50
    syöttötuolin pehmuste 25
    verhot 20
    matto 40
    vaatekaappi 100
    lamppu 40
    sitteri 40
    autoistuin (kaukalo) 90
    autoistuin 6kk > (käytetty) 40
    vaatteita n. 400
    rasvat ym. hoitotuotteet n. 50
    hoitoalusta 20
    leluja 100
    ruokaan (3 euroa/pvä) n. 800
    itkuhälytin 60
    ruokalaput 30
    kirjahylly 55
    ristiäiset (kukat, kakut vaatteet jne.) 150
    pullot, tutit ym. 50
    astiat ja aterimet 30
    vaipat 1400
    vakuutus 300

    Yhteensä 4435 euroa

    tais tulla pienoinen virhe tossa vaippojen hinnassa. Eli noin 800 euroa vaippoihin. Ja sitte muistin.. vauvakuvaus/1-vuotiskuva 120 euroa, rotavirusrokote 150 euroa. Sairaalalasku synnäriltä 300 euroa.

    sänkyä ei tarvittu ostaa>saatiin patjoineen
    liinavaatteet oli äitiyspakkauksessa
    pinnansängynpehmuste muutamalla eurolla
    tavallinen amme> en muista enää hintaa
    vaunut>alesta,ei mikään merkkituote,tosi halvat
    syöttötuoli ostettiin olikohan 26 euroa
    pehmustetta ei ollut
    sisustukseen yms ei ollut tarvetta>sama makkari meidän kanssa
    sitteri ostettiin,en muista hintaa (40)
    kaukalo vuokrattiin neuvolasta>
    jokunen euro kuukausi
    turvaistuin saatiin
    vaatteita oli pakkauksessa ja saatiin maksimi 100e
    rasvat oli pakkauksessa mitä tarvittiin
    hoitoalustaa ei ollut
    leluja ei juurikaan tarvinnut ostaa myöskään(50)
    tuo ruoka on vaikea arvioida,imetin kyllä pitkään ja siirtyi hetimmiten tavalliseen ruokaan
    itkuhälytintä ei ensimmäisellä ollut
    ruokalappuja pari,kolme
    ristiäiset varmaan suurinpiirtein noin
    pullot,tutit,astiat yms maksimi 50
    vaippoina meille kävi siihen aikaan s-kaaupan halvimmat jos tuo summa on pampersit tai muu sen hintaluokan niin vähän voi tiputtaa siitäkin:):)
    vakuutusta ei ole
    sairastanut ei juuri ollenkaan tai ei ollenkaan voisi sanoa

    meniköhän korkeintaan puolet tuosta summasta,tosin meidän ensimmäisestä on aikaa,pitää miettiä tän viimesen kohdalta jos kuvittelis että hän ois ollut eka:):)

    Äänestä

  • tarja 2 kirjoitti:

    Vakuutus nyt on ihan pakko olla, jääköön sitten vaikka jokin lelu ostamatta.

    Äänestä

  • J.a.n.e kirjoitti:

    tais tulla pienoinen virhe tossa vaippojen hinnassa. Eli noin 800 euroa vaippoihin. Ja sitte muistin.. vauvakuvaus/1-vuotiskuva 120 euroa, rotavirusrokote 150 euroa. Sairaalalasku synnäriltä 300 euroa.

    Tuo 800 euroa vuodessa vaippoihin kuulostaa kyllä aika hurjalta. Meillä on 2,5 vuotiaalle mennyt tähän mennessä vaippoihin, arvioidut pesukulut mukaan luettuna, suunnilleen tuo 800 euroa, eikä todellakaan olla halvimman mukaan vaipatettu. Olen katsellut myös kertakäyttövaippojen hintoja, ei niitäkään halvimman mukaan vaan niitä merkkejä, mitkä meidän isommille ovat sopineet, eikä millään olisi niilläkään saatu vuodessa menemään kuin max 500 euroa. Mutta kai niitä vaippoja sitten on vieläkin kalliimpia.

    Äänestä

  • melkoisen rohkeaa kirjoitti:

    Vakuutus nyt on ihan pakko olla, jääköön sitten vaikka jokin lelu ostamatta.

    onneksemme emme olisi sitä vielä kenenkään kolmen lapsemme kohdalla tarvinneet...ne maksulliset lääkärikäynnit joita kolmen lapsen kohdalla yhteensä ei varmaan mene yli kuuden kerran olemme kyllä pystyneet hoitamaan ilman vakuutuksia...ja onhan niitä tarjottu vielä nytkin jostain firmasta mikä kattaisi kaikki alle 18v lapset,mutta en uskalla enää tässä vaiheessa ottaa,tulee tunne että tilaan vaikkapa sen syövän jollekulle samantien.
    En ajattele rahassa kaikkea elämässä.Lapsi tulee varmasti hoidettua myös ilman vakuutusta nykypäivänä.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Tuo 800 euroa vuodessa vaippoihin kuulostaa kyllä aika hurjalta. Meillä on 2,5 vuotiaalle mennyt tähän mennessä vaippoihin, arvioidut pesukulut mukaan luettuna, suunnilleen tuo 800 euroa, eikä todellakaan olla halvimman mukaan vaipatettu. Olen katsellut myös kertakäyttövaippojen hintoja, ei niitäkään halvimman mukaan vaan niitä merkkejä, mitkä meidän isommille ovat sopineet, eikä millään olisi niilläkään saatu vuodessa menemään kuin max 500 euroa. Mutta kai niitä vaippoja sitten on vieläkin kalliimpia.

    se riippuu vähän siitä paljonko niitä vaippoja vaihtaa päivän aikana. Mulla on niin vaikeasti ihottumaisia lapsia, että joudun vaihtaa aika usein.

    Äänestä

  • tarja 2 kirjoitti:

    onneksemme emme olisi sitä vielä kenenkään kolmen lapsemme kohdalla tarvinneet...ne maksulliset lääkärikäynnit joita kolmen lapsen kohdalla yhteensä ei varmaan mene yli kuuden kerran olemme kyllä pystyneet hoitamaan ilman vakuutuksia...ja onhan niitä tarjottu vielä nytkin jostain firmasta mikä kattaisi kaikki alle 18v lapset,mutta en uskalla enää tässä vaiheessa ottaa,tulee tunne että tilaan vaikkapa sen syövän jollekulle samantien.
    En ajattele rahassa kaikkea elämässä.Lapsi tulee varmasti hoidettua myös ilman vakuutusta nykypäivänä.

    mutta sitä vakuutusta ei enää saa, kun jotakin oiretta tulee. Meillä olis maksanu lasten iho-ongelmat ja allergiat maltaita, jos ei olis ollu vakuutusta.

    En luota terveyskeskuslääkäreihin, huonojen kokemusten takia, vaan aina on mentävä yksityiselle omalle lääkärillemme (50 euroa kerta). Ja kaikki verikokeet ym. pitää maksaa itse (kerrankin tuli maksamaan 400 euroa). Puhumattakaan jatkuvasti käytettävistä lääkkeistä ja kalliista rasvoista. Olisin joutunut menemään heti äippäloman jälkeen töihin, jos ei olis ollu vakuutusta.

    mitä juuri vielä viime viikollakin tarjottiin,kysyttiin ainoastaan ettei ole tai ole ollut syöpää....en tiedä sen kattavuutta esim.iho-ongelmien/allergioiden kohdalla,mutta muuta ei kysytty....

    Äänestä

  • tarja 2 kirjoitti:

    onneksemme emme olisi sitä vielä kenenkään kolmen lapsemme kohdalla tarvinneet...ne maksulliset lääkärikäynnit joita kolmen lapsen kohdalla yhteensä ei varmaan mene yli kuuden kerran olemme kyllä pystyneet hoitamaan ilman vakuutuksia...ja onhan niitä tarjottu vielä nytkin jostain firmasta mikä kattaisi kaikki alle 18v lapset,mutta en uskalla enää tässä vaiheessa ottaa,tulee tunne että tilaan vaikkapa sen syövän jollekulle samantien.
    En ajattele rahassa kaikkea elämässä.Lapsi tulee varmasti hoidettua myös ilman vakuutusta nykypäivänä.

    rahasta yhtään mitään vaan siitä, että ihmiset vakuuttavat autonsa ja koiransa, miten lapsi ei ole vakuutettu?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Tuo 800 euroa vuodessa vaippoihin kuulostaa kyllä aika hurjalta. Meillä on 2,5 vuotiaalle mennyt tähän mennessä vaippoihin, arvioidut pesukulut mukaan luettuna, suunnilleen tuo 800 euroa, eikä todellakaan olla halvimman mukaan vaipatettu. Olen katsellut myös kertakäyttövaippojen hintoja, ei niitäkään halvimman mukaan vaan niitä merkkejä, mitkä meidän isommille ovat sopineet, eikä millään olisi niilläkään saatu vuodessa menemään kuin max 500 euroa. Mutta kai niitä vaippoja sitten on vieläkin kalliimpia.

    Meillä menee n.10-14 vaippaa/vuorokausi ja paketti maksaa 13,90€ 54kpl eli paketti kestää 4-5vrk 360/5=72*13,9 on aikas tarkkaan 1000€/vuosi tottakait se vaihto harvenee jossain vaiheessa ,mut eka vuotena menee helposti 800€ vaippoihin.

    Äänestä

  • J.a.n.e kirjoitti:

    yritin laskee meidän menoja. Varmasti jotakin unohtu laittaakin tähän.

    sänky 110
    patja 30
    liinavaatteet (kahdet) 50
    pinnasängynpehmuste 20
    punkka 25
    punkanteline 20
    rattaat 300
    syöttötuoli 50
    syöttötuolin pehmuste 25
    verhot 20
    matto 40
    vaatekaappi 100
    lamppu 40
    sitteri 40
    autoistuin (kaukalo) 90
    autoistuin 6kk > (käytetty) 40
    vaatteita n. 400
    rasvat ym. hoitotuotteet n. 50
    hoitoalusta 20
    leluja 100
    ruokaan (3 euroa/pvä) n. 800
    itkuhälytin 60
    ruokalaput 30
    kirjahylly 55
    ristiäiset (kukat, kakut vaatteet jne.) 150
    pullot, tutit ym. 50
    astiat ja aterimet 30
    vaipat 1400
    vakuutus 300

    Yhteensä 4435 euroa

    Jos noi kaikki lasketaan todellakin menee.
    Meillä vielä allergioita joihin meni aika paljon lisää jo vuoden lekuri kulut on luokkaa 1000€ lääkkeet ,kun ei tullut otettua vakuutusta.

    Meillä myös vaunut rattaiden lisäksi jotka maksaa paljon rattaita enemmän.

    Matkasänky myös lisäksi.

    Isoin kulu varmaan oli oman talon osto koska kerrostalossa ei ole kiva lapsia kasvattaa ja tila loppuu...Tietenkin auto piti vaihtaa siihenkin meni se 28000€.

    Siksi teimmekin lapset vasta kun oli kunnon työpaikat ja varmat "hyvät" tulot vaikka halusin lapsia jo 20-v ,mut eihän siinä olisi ollut mitään järkeä nyt reiluna 30-v. on itselläkin ehkä hieman enemmän järkeä ja varallisuutta ,koska ikinä en ole enkä tule mitään tukia lapsilisän lisäksi hakemaan.

    Meillä nyt 2-lasta ja hoitomaksut ovat olleet 380€ ,mut nehän nousevat yli 400€(233€ eka lapsi toisen hinnasta ei tietoa) tässä seuraavassa laskussa(kiitos kokoomus)

    Äänestä

  • Isä 2 . kirjoitti:

    tokasta lapsesta 210 euroa.. Meillä oli kans vähän sama ajatus tosta lasten hankinnan ajankohdasta, varsinkin kun halusin olla sen kolme vuotta molemmilta kotona..

    Siinä tulee muuten pari todella kallista vuotta. 250 euroa mulle kuussa käteen, ansion menetyksinä aikamoinen rahasumma.

    Äänestä

  • en puhunut kirjoitti:

    rahasta yhtään mitään vaan siitä, että ihmiset vakuuttavat autonsa ja koiransa, miten lapsi ei ole vakuutettu?

    ymmärtämättä autoista mitään tai niihin liityvistä asioista että eikös joku vakuutus ole autoissa pakko olla,en tiedä.
    Eläimien vakuutksista en myöskään tiedä mitään,meillä ei ole kuin hamsteri ja kaloja:):)
    En mitenkään halua väheksyä lasten arvoa,sitä ei voi mitata millään mutten taas usko vakuutukseenkaan muuten kuin että joudun puhumaan edelleen rahasta,mitä muuta virkaa/turvaa sillä on?

    jotain virkaa. Jos aattelee, tilannetta, että lapsi sairastuisi vakavasti ja olis pienet tulot. Aika kurjalta tuntuis joutua pihistää lapsen hyvinvointiin liittyvissä kustannuksissa.

    Jos on vakuutus, sulla on tuloista riippumatta varaa hommata lapselles parasta hoitoa. En saarnaa, mutta näin itse aattelen.

    Äänestä

  • Isä 2 . kirjoitti:

    Jos noi kaikki lasketaan todellakin menee.
    Meillä vielä allergioita joihin meni aika paljon lisää jo vuoden lekuri kulut on luokkaa 1000€ lääkkeet ,kun ei tullut otettua vakuutusta.

    Meillä myös vaunut rattaiden lisäksi jotka maksaa paljon rattaita enemmän.

    Matkasänky myös lisäksi.

    Isoin kulu varmaan oli oman talon osto koska kerrostalossa ei ole kiva lapsia kasvattaa ja tila loppuu...Tietenkin auto piti vaihtaa siihenkin meni se 28000€.

    Siksi teimmekin lapset vasta kun oli kunnon työpaikat ja varmat "hyvät" tulot vaikka halusin lapsia jo 20-v ,mut eihän siinä olisi ollut mitään järkeä nyt reiluna 30-v. on itselläkin ehkä hieman enemmän järkeä ja varallisuutta ,koska ikinä en ole enkä tule mitään tukia lapsilisän lisäksi hakemaan.

    Meillä nyt 2-lasta ja hoitomaksut ovat olleet 380€ ,mut nehän nousevat yli 400€(233€ eka lapsi toisen hinnasta ei tietoa) tässä seuraavassa laskussa(kiitos kokoomus)

    Että auto ihan PITI vaihtaa.. Kyllä niitä kuule halvemmallakii saa perheautoja...
    Minusta tuo auton vaihtaminen ei oikein kuuluu lapseen kohdistuviin menoihin, vähän pienemmälläkin ja halvemmallakin pärjää. Tuo on vaan vanhempien oma valinta....

    Äänestä

  • J.a.n.e kirjoitti:

    jotain virkaa. Jos aattelee, tilannetta, että lapsi sairastuisi vakavasti ja olis pienet tulot. Aika kurjalta tuntuis joutua pihistää lapsen hyvinvointiin liittyvissä kustannuksissa.

    Jos on vakuutus, sulla on tuloista riippumatta varaa hommata lapselles parasta hoitoa. En saarnaa, mutta näin itse aattelen.

    tavalla tai toisella vakuutukseen liitty raha.Joku vaan tivahti minulle ettei hän puhu rahasta,mutta minusta vakuutukseen liittyy suunnalta ja toiselta raha.
    Ei se turvaa sitä esim. ettei lapsesi sairastu.
    Ja voit olla varma että kun esim. minä en tullut ottaneeksi sitä vakuutusta niin jos lapseni sairastuisi en varmaan pihistäisi hänen hoidossaan,ja pidempi aikaisessa sairaudessahan lapsen hoito muuttuu josssain määrin ilmaiseksi.
    Esim. vauva vaikkei olisi sairaalassa mutta on kuitenkin hoito kesken eli on sairaalan kirjoilla niin saa sairaalasta vaipat ja ruuat.
    Ja kuten mainitsin enää en edes varmaan uskaltaisi ottaa vaikka minulle syntyisi vauva.

    Äänestä

Sanoisin et aikas lähelle menee.

Jos otetaan vaipat yms. mukaan ei tule riittämään.

Siskoni sai lapsen ois annettu hyvät vaunut yms. kamaa mut halus kaiken uutena.

Äänestä

emmaljungat uuten, paras mahdollinen turvaistuin, uutena hankittiin myös hoitopöytä, sänky, syöttötuoli (tripp trapp maksaa pehmusteineen muuten 200,-) eli heittämällä päästään ensimmäisenä vuoten tuohon 4500,- meillä menee jopa paljon enemmän... mutta eipä se meitä haittaa, olemme siinä mielessä onnellisessa asemassa että meitä on kaksi korkeasti koulutettua, ylempää toimihenkilöä vakkariduuneissa eli tienaammekin enemmän kuin keskiverto perhe (ei olla kuitenkaan rikkaita). Itselle koti on tärkeä ja en haua kotiini jotain kulunutta sänkyä tms... käytetyistä kun monesti ei pysty valitsemaan väriä jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

4500 €/vuosi??? kirjoitti:

Onko tosiaan niin että lapseen saa kulumaan hänen ensimmäisenä elinvuotenaan 4500€, kuten Sampo pankki jossain tutkimuksessaan väitti!!??

Onko se siis ihan keskivertosumma? Odotan esikoistani ja aion hommata hänelle lähes kaiken käytettynä, ei missään nimessä mitään Marimekkoa eikä Emmaljungan sairaan kalliita vaunuja. Tottakai rakastan lastani jo nyt, mutta aion silti säilyttää järkeni ja funktionaalisen ja ekologisen ajattelutapani.

Miten te äidit asian koette? Onko tuo 4500 € normaali summa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu