Kuinka raskas onkaan tämä taival, saattaa oma rakas lemmikki sateenkaarisillalle, kirkkaaksi tähdeksi taivaalle aivan liian aikaisin :(
Vain pari tuntia enää yhteistä aikaa jäljellä, ei osaa kun itkeä ja odottaa. :(
Muita lähiaikoina lemmikkinsä menettäneitä?
Vain pari tuntia enää yhteistä aikaa jäljellä, ei osaa kun itkeä ja odottaa. :(
Muita lähiaikoina lemmikkinsä menettäneitä?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Itse jouduin maanantaina saattamaan koirani sateenkaarisillalle. Oli todella raskas kokemus, ja itketty on varmasti monta litraa kyyneleitä.
Kirjoitin pari päivää sitten tuntemuksiani ylös, se auttoi ainakin vähäsen. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=628&posting=22000000037489044
Toivotan sinulle paljon voimia tämän päiväiseen, ja otan osaa suruusi omalla tahollani.
Niin kauniisti kirjoitit :(
Kirjoitin jo aiemmin tänne koirani tarinaa, löytynee vielä jostain samalla nimimerkillä kirjoitin.
Vain kuusi yhteistä vuotta saimme taivaltaa. Pian ei rakkaan otukseni tarvitse enää koskaan pelätä mitään. Kyyneleet virtaa.
tuskasi ja toivon sinulle voimia. Oman koirani lähdöstä on jo yli kolme vuotta. Se päivä on tallentunut niin voimakkaasti minuun, että tunnen yhä ne tuntemukset kehossani mitä silloin koin.
Muistoista saa lohdutusta ja ajan kanssa helpottaa jotenkin, mutta lemmikki tulee kulkemaan aina rinnalla.
Tyhjä kaulapanta naulassa
työtön talutusremmi
ovenpielessä
vaan tuhat iloista muistoa
niiden täysiltä
ahkerilta päiviltä
muistuttaa:
Oli se elämää täysin rinnoin!
(Seija Mäki
Kiitos myös sinulle. Tästä alkaa raskas taival. :( Ei riitä sanat kertomaan kuinka rakas tuo vasta 6vuotias karvakorva on.
Minulle niin rakas lenkkikaveri ja ystävä, joka otti ystävyyden tosissaan on myös siellä missä on helppo hengittää eikä kipuja ole. 13 v 4kk ja 20pv hän oli minun myötäkulkijani eikä suru oikein ala hellittää, mutta jos taivas on olemassa on siellä epäilemättä paikka koiriamme varten, ei mikään muu olento anna ihmiselle sellaista yhteenkuuluvaisuuden, uhrimielen ja sokean kiintymyksen tunnetta kuin koira. Se on monella tavalla ihmisen yläpuolella, mutta ei mahtaile sillä. Pyytämättä se makaa jalkojemme juurella se kuuluu meille. Siispä suru ja kaipaus on niin suuri poismenon johdosta toivotin ystävälleni hyvää matkaa jälleennäkemisen toivossa. Surussanne mukana.
kirjoitusvirhe tuli ehkä siitä, kun kyyneleet sumentavat silmiä.
Ikävä suurta persoonaa on kova, eikä osaa vielä tavallaan ajatella, ettei se otus koskaan tule takaisin :(
Osanottoni, rakkaan ystävänne poismenon johdosta, voimia suruun.
Olisi kuitenki kiva, ettet käyttäisi tässä ketjussa minun nimimerkkiäni.
nimim. alkuperäinen Suru on suuri & ketjun aloittaja
Sain tänään postissa kehitettävänä olleet valokuvat, joita otimme koirastamme sen kahtena viimeisenä päivänä. Itkuhan siinä tuli, kun näki sen tutun kiltin silmäparin. Kyllä voi olla kova ikävä, ja sekin tulee puuskittain. Ennestään tiedän, että kyyneleet loppuvat jossain vaiheessa ja jäljelle jää suuri määrä mukavia muistoja. Minä uskon siihen, että niiden kaikkien on nyt hyvä olla ja ennen kaikkea -ne pääsevät nyt yhdessä juoksemaan, ja kovaa. :)
Paljon jäisi mielestäni kokematta ja näkemättä ilman eläinystäviä, joista luopuminen on lopulta hinta siitä kaikesta rakkaasta ja mukavasta yhdessä koetusta.
Voimia sinulle, suru on suuri II. Ne rakkaat silmäparit katselevat meitä nyt niin kaukaa, ettei me ihan vielä nähdä sinne asti...
Voimia kaikille koiransa menettäneille,tiedän mitä on suuri ikävä ja kaipaus,itsekin 4.8 omani menettänyt,11,5v. hän oli paras kaverini ,nyt poissa.Vain kauniit muistot jäljellä ja tieto että nyt ei enää ole kipuja.
Jälleennäkemisen toivossa.
mokaani, kun silmät kyynelissä kirjoitin omaa suruani, tarkoitukseni oli lohduttaa ei loukata, koska vastikää koin saman asian, hyvää syksyä. Suru on suuri meillä molemmilla.
Tiedän, ettet tarkoittanut loukata, enkä sitä loukkauksena ottanutkaan. Tämä suru ottaa koville ja ikävä on niin suuri, ettei aina oikein ajatukset kulje kunnolla.
Perjantaina tulee tasan 3viikkoa tapahtumasta, eikä sitä vieläkään oikein käsitä. :(
Hyvää syksyä ja voimia surun keskelle kaikille rakkaan lemmikkinsä menettäneille.
tarkoittanut mitenkään loukata, se nyt sattui nimim. vaan olemaan sama, kun mielentilakin on luultavasti sama, aina herää kysymys miksi hänet otettiin pois? Vaikka hoffini olikin jo 13v, kiintymys oli niin suuri, että kyynel tulee väkisinkin, kun sitä mietin. Ainoa mikä vähän lohduttaa, on ajatus, että hänellä oli hyvä elämä, kynttilä palaa hänen haudallaan aina, kun olemme mökillä ja käyn kertomassa kuulumisia ja suunnitelmiani. Tuo edellä kirjoittamani teksti on osittain lainaus tekstistä, mikä tuli minulle ystävältäni, joka menetti "kultsunsa" jokin aika sitten. Uskon että lenkkikaverini odottaa minua "siellä jossakin".