Tarinan mukaan arabiheimoilla oli suuri määrä epäjumalia joista yksi oli al´illah, kuujumala.
Profeetta muhamedia kyrsi tämä epäjumalien palvonta ja hän valitsi monoteistisen uskonsa jumalaksi al´illahin, joka on sitten jalostunut allah-nimeksi.
Juutalaisilla Jahve on uskontotieteilijöiden mukaan ollut yksi heimojumalista.
Suomessa on arvioitu, että 2040 islam alkaa olla suurin uskontokunta. Voi vain arvioida tämän vaikutusta maallistuneeseen luterilaiseen yhteiskuntaamme, jossa joku Tuomioja ihmettelee telkkarissa, että "miksi lasten mieliä saastutetaan sellaisella asialla kuin uskonto".
Islamissa valtion asioita ja uskonnon asioita ei erotella toisistaan. Tämän epäjumalan palvojat voivat sitten laillisesti kivittää naisia kuoliaaksi ja terrorisoida yhteiskuntaa ja ihmisyyttä mielin määrin.
Ei sen puoleen, että katolinen kirkko on syyllistynyt julmuuksiin ihan riittävässä määrin, mutta onneksi enää ei eletä 1500-lukua.
Niin, Jeesus sanoi aikanaan, että "mahtaako enää olla uskoa maan päällä, kun Ihmisen Poika saapuu takaisin".

Vastaukset 6
Vanhimmat
Jumalanahan hänen ei tarvitse arvailla tulevaa,sillä hänhän on kaikki näkevä kaikki tietävä, siis paljon enemmän kuin Paavo Lipponen.
katui Saulin asettamista Israelin kuninkaaksi. Miksi katua, jos ennalta tiesi, mihin asia johtaa?
Ihmisellehän on annettu oikeus itse tehdä valintansa elämässä.
David Pawson sanoo, että "jumala voi muuttaa nykyisyyttä, tulevaa, mutta ei menneisyyttä". Väitteesä hän aina perustaa yksinomaan, mitä Raamattu sanoo asiasta.
Muslimeille sen verran, että Jeesus ei ollut mikään profeetta vaan Jumala Tosi Jumalasta.
Lukekaa vaikka Luukkaan evankeliumi ja tutustukaa Sanaan.
Lähi-idässä on ihmisiä tullut paljon uskoon tv- ja radoilähetysten ansiosta. Useimmilla ei ole ollut mitään kunnollista käsitystä Jeesuksen sanomasta.
Se, mitä esim. katolinen kirkko ja kirkon valtaa havittelevat herrat paavi mukaan lukien saivat aikaan vuosisatoja pakkokäännytyksellä, vainoilla ja muulla tyrannialla ( auto de fe ), ei juurikaan taida edustaa ilosanomaa. Kehoittiko Jeesus väkivaltaan??
http://www.reformation.org/vatican-andislam.html
uskoa riittää kun Jeesus tulee takaisin muslimiveljiensä ja siskojensa luokse .
..onko jollakin noin paksua aivoissaan..
muhamedin paratiizizza nussitaan kuin mielettomat yota paivaa poikia ja tyttoja ja taitapa joku kamilikin mahtua joukkoon..
Jeesuksen taivaassa ei menna miehelle.
Ei ole epailystakaan siita etta slamiin kaipaavat ovat suuren sairaalan tarpeessa.
rukousta ja paastoa.Ehkä se parantaisi sinut , ehkä ei.
Jeesus oli muslimi, hän oli alistunut Jumalalle