KIINA arvosteli

Kiina arvosteli Venäjän toimia Georgiassa. Kiinan mielestä Georgian kapinamaakuntien itsenäisyyden tunnustaminen oli väärä ja harkitsematon teko.
Jopa Venäjää tavallisestu tukenut Valko-Venäjä kieltäytyi tukemasta kapinamaakuntien itsenäisyysjulistuksen ja Venäjän tunnustusta.
Tästä huolimatta Venäjä kertoo maailmalle mm. internet-sivustoilla kuinka Venäjän tunnustuksella on jo laaja tuki.
Mieleen tulee Otto Ville Kuusisen hallitus, jolla Neuvostoliitto sanoi olevan suuren tuen. Sitäkään ei ollut ja Kuusisen toiminnasta on enää jälellä "Kalastuksen vartijan" patsas Petroskoissa.
396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Saatana tuli Moskovaan tapahtumat tulivat mieleen kun kuunteli Putinin USA:ta koskevia syytöksiä.
Siinä syyntakeeton ihminen vierittää epäonnistuneen operaation syyt muiden niskoille.
Nyt Putin oli vuorossa ja GKB:n upseerille tuottaa vaikeuksia omassa leirissään selittää töppäyksensä.
Kultahammas Ivanov naureskelee Kremlissä kun sai Putinin ansaan ja tätä kautta kostettua Putinille presidentin virasta sivuuttamisen.

Äänestä

Kiinan johtajat ovat viisaasti pyrkineet sotaisesta Venäjästä eroon ja haluavat nostaa maansa elintasoa tekemällä kauppaa Länteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eikä tue kirjoitti:

Kiina arvosteli Venäjän toimia Georgiassa. Kiinan mielestä Georgian kapinamaakuntien itsenäisyyden tunnustaminen oli väärä ja harkitsematon teko.
Jopa Venäjää tavallisestu tukenut Valko-Venäjä kieltäytyi tukemasta kapinamaakuntien itsenäisyysjulistuksen ja Venäjän tunnustusta.
Tästä huolimatta Venäjä kertoo maailmalle mm. internet-sivustoilla kuinka Venäjän tunnustuksella on jo laaja tuki.
Mieleen tulee Otto Ville Kuusisen hallitus, jolla Neuvostoliitto sanoi olevan suuren tuen. Sitäkään ei ollut ja Kuusisen toiminnasta on enää jälellä "Kalastuksen vartijan" patsas Petroskoissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu