vaihtavat kellonajat syntymä ajoiksi,ja niiden perusteella vainotaan.Sanotaampa että olisin syntynyt v.55 niin joka tunti aina yli 55 auto tulee pihaan,juostaan rappuja,vvedetään vessa,soitetaan,ympäröidään ihminen,eikä tämä ole mielikuvitusta,koska olen käynyt psykiatrilla,ja monella lääkärillä.Olen alkanut välttämään ihmisiä ja jopa vihaamaan.
Mikä on
kun ihmiset
23790
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
käynyt psykiatrilla?
No ei löytynyt,ainakaan hänen mielestään,eikä muiden lääkäreiden.On vaikeaa kun joutuu ympäri vuorokauden olemaan varuillaa.Lasteni iät he yleensä vetävät vessanpöntostä,ja toiset sanoo lapsen etunimen,että nyt se kuoli.Samoin heidän ikien aikana juoksevat rappuja ylös tai alas.Ymmärrän että kaikki kulkee menojaan,mutta jos joka metsäpolultakin joku aina silloin tulee vastaan en usko sattumaksi.Sanotaampa että saan tunnin metsässä kulkea rauhassa,mutta lapsen iän lähestyessä lauma ryntää ympärille pyörimään vaikka 5v.niin joka tunti 5 yli kierros alkaa.Raivostuttavaa.
jollain muulla lääkärillä. Tuohan on ihan harhaista. Miksi ihmeessä muut ihmiset vain pyörisivät sinun ympärilläsi ja rytmittäisivät toimintansa jonkun noin hämärän kaavan mukaan?
"pyöriessään" ympärilläsi? Mistä yleensä tiedät mitä he tekevät, koska sanovat lapsen nimen jne? Onko muka asunnossasi vieraita ihmisä? Miltä nämä ihmiset näyttävät? Pienten lastesi takia, jos sinulla sellaisia kerran on, hae ihmeessä apua, äkkiä! Äidin mielenterveysongelmat vaikuttavat vielä pitkään lapsen kehitykseen ja mielenterveyteen.
Itse ajauduin myös psykoosiin, kävin psykologeilla ja lääkäreillä. Kai osaan aina pinnistellä kovasti ja vaikuttaa selvältä, niin eivät oikein osanneet auttaa. Kunnes sitten tuli niin paha olo, että oli pakko mennä jonnekin ja päästiin oikeaan osoitteeseen ja joku ymmärsi, että mikä oikein on vikana.
Kannattaa myös pyytää asioiden käsittelyä vaikka sitten, kun psykoosi tai muu häiriö, jos nyt sellainen on, on mennyt ohi. Minulle ei ainakaan pelkät lääkkeet ja oman olotilan seuranta riittäneet. Asioita olisi hyvä käsitellä myös. Mikään ei tule tyhjästä. Jos omassa perheessä on ollut kaikki hyvin, ongelmat voivat kummuta myös ympäröivästä maailmasta ja siitä, miten siellä käyttäydytään ja asioihin asennoidutaan.
Menepä uudestaan psykiatrille ja tällä kertaa kerro hänelle kaikki, mukaanlukien tuo mitä kirjoitit.
todenneet,jos menen caikka postiin jossa ei yhtään asiakasta,niin minuutin kuluttua se kuhisee porukkaa,samoin apteekki,kauppa ym.
Näkevät kun istuvat autossa odottamassa minua,ja aina ei voi olla sattuma.
Kerro tosiaan tällä kertaa kaikki psykiatrillesi ja joos hän ei huolestu niin vaihda lääkäriä.
elämäsi olisi muista noin tärkeää, että koko ajan oltaisiin seuraamassa?
Miten ihmiset tietäisivät lastesi iät ja nimet ja noudattaisivat jotain ihmeellistä keksitttyä kellorituaalia...?
kaikki mitä alhaalta kuului..parvekkeelta huusi ampuvansa minut ja pienen lapseni,tai tulevan ikkunoista läpi.Oli murtanut jo turvalukon.Soitin poliisille.Ämmä valehteli ettei siellä miestä asikkaan.Sanoi kostavansa mikäli poliisiin otan yhteyttä.
kaikkiin niihin ihmisiin joista kerroit? Miksi he olisivat niin kiinnostuneita elmästäsi? Pienen lapsesi takia, mene ihmeessä lääkäriin ja kerro kaikki mitä kerroit täälläkin.
mitä täälläkin ja saanut Xanoria joka ei auta yhtään.Äskenkin menin kauppaan siellä oli 1 asiakas parissa minuutissa koko kauppa kuhisi,sattumaako se lienee aina?Metsätielle kun menen kaikki lähtevät samaa polkua,vaikka vaihto ehtoja on 5.Menen aina eri polkua.
Olet tosi sairas ja niin on näköjään lääkärtäisikin. Pelasta lapsesi ja hakeudu hoitoon. Sano että epäilevät psykoosia. Saattaa olla jopa skitsofrenia. Näytät olevan täysin sairaudentunnoton. Ja juu xanor ei ole oikea lääke tähän!
siis jollekin toiselle lääkärille kuin sille jolla kerroit käyneesi.
sen,että menempä minne tahansa jossa ei yhtään ihmistä,niin minuutin sisällä kuhisee?Miten autot ovat valmiina oven edessä ja lähtevät aina perään sattumaako,en usko.Liian monta kuukautta tällaisia "sattumia"
sairaudesta sinun mielestäsi, joka aiheuttaa vainoharhaa. Ihmiset eivät oikeasti käytä elämäänsä muiden kyttäämiseen tuossa mittakaavassa, että odottaisivat autolla ja jahtaisivat, tiulisivat aina sinne minne sinäkin. Miksi ihmeessä he sen tekisivät?
rikollisten kanssa.
en kyllä usko että se vaikuttaa. Sulla taitaa olla elämänhallinta aika kadoksissa. Sanoit että tuota on jatkunut jo kuukausia. Kannattaisi mennä lääkäriin, hoitamaton psykoosi vaurioittaa aivoja. Sitten sinusta ei ole enää äidiksi lapsellesi. Lapsesi hyvinvointi alkaa olla uhattuna.
tarjoat,taidat olla sossu?
on kohta varmast edessä jos tilasi pahenee. Tuntuu että sulla on todella vaikea tilanne, nyt olisi hyvä jos puhuisit siitä jollekulle ihan kasvotusten.
Kaikki vahtii sun tekemisiä ja täällä palstalla on sossun tädit valmiina viemään lapses, sitähän tää on. Ei, kun siis ihan oikeasti, usko jo että olet psykoosissa.
Kertoisitko vielä, miten tämä kaikki on saanut alkunsa? Tajusitko jutun ihan yhtäkkiä, vaiko onko tämä pikkuhiljaa edennyt siihen, että ihmiset "vainoavat"? Onko nämä vainoajat tuttuja keskenään? Noudattavatko he jotain samaa rituaalia, johon uskovat?
Jotenkin vaikeaa uskoa, että tuntemattomat ihmiset tulisivat ympärillesi pyörimään lastesi ikien ym mukaan. Miksi ihmeessä kukaan tekisi sellaista? Tuntuuko sinusta siltä, että itse olet terve ja muut niitä psykoosissa olevia taikauskoisia?