Vasta-aineet verestä

Siukku

Onko jollain kokemusta, että vaikka keliakia vasta-aineet veressä on koholla, niin ei kuitenkaan olisi keliakiaa?

6

5822

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tasaisin väliajoin

      Itselläni vasta-aineet olivat monta vuotta koholla, mutta tähystyksessä ei löytynyt mitään keliakiaan viittaavaa. Niin kului monta vuotta, parin vuoden välein tähystettiin, ja sitten se keliakia lopulta näkyi.

      Keliakia on salakavala tuttavuus. Se on vähän erilainen jokaisella. Mielestäni yhtäpitäviä, yhteisiä oireita ei ole, vaan yhdellä on yhtä vaivaa ja toisella toista.

      Aikoinaan kun keliakiavasta-aineeni olivat koholla, niin kolmannen tähystyksen jälkeen lääkäri sanoi, että vaikka tähystyksessä otetut koepalojen tutkimustulokset olisivat kielteisiä, niin kyllä se keliakia siellä on. Siis: toisilla kestää pitkään, ennen kuin se poksahtaa esille, toisilla asia pystytään diagnosoimaan nopsemmin. Koko juttuhan riippuu siitä, että Suomessa koepalat pitää ottaa tähystyksessä ja sen perusteella keliakia lopullisesti todetaan.

      Aikojen muuttuessa keliakiaan löydetään varmaan muitakin varmennusteitä kuin tähystys koepalat.

      • Järkeilijä

        ON järjen vastaista, että tutkimusmenetelmät eivät ole vuosikymmeniin muuttuneet. kaikki muu pystytään toteamaan varmuudella jo muutamasta veripisarasta. HIV, veren sokeri jne.


    • en tiedä onko keliakia

      Minulla oli vasta-aineet veressä koholla, mutta tähystyksessä ei todettu keliakiaa. Oireet ovat kuitenkin niin selvät, että olen gluteenittomalla ruokavaliolla ja kun kysytään, sanon, että minulla on keliakia. Varminta on, kun kerran olen huomannut sen auttavan. Tiedän, että tällä tavalla diagnoosia ei tulekaan, mutta pärjään ilman sitäkin. Ei kai gluteeniton ruokavalio voi vaarallinenkaan olla, kun huolehdin kuitenkin kuidun saannista ym ja elimistöni voi hyvin? (Moni näkee nyt punaista, enkä kehotakaan ketään muuta tekemään näin :-) )

      • Muutakaan en voi

        Samoin toimin tosin kahdesti. Ensin työpaikkalääkärillä todettiin että vasta-aineita oli, mutta ei kovin voimakkaita. Päättelin, että voin sittenkin syödä normaalistia , mutta oireet alkoivat uudelleen voimakkaina.


    • monesti testattu

      Mut tähystettiin v. 2002 -ei keliakiaa ja toinen tähystys v. 2004, kun keliakian vasta-aineet koholla selvästi (tehtiin vanhemmalla vasta-ainetestillä) -ei keliakiaa. Nyt vuonna 2008 otettiin keliakia vasta-aineet uudella vasta-aine kokeella (95 % näyttää oikein) arvot (10) raja-arvoilla -ei laitettu tähystykseen. Lääkäri sanoi-ei keliakiaa kun arvot vain rajamailla.

      Kertokaa viisaammat kokemuksesta, odotanko taas pari vuotta vai mitä teen?

      • Parannusta testeihin

        Keliakian diagnostiikka kaipaa kyllä todella parannuksia. Kerro vähän minkä nimisiä testejä sinulle tehtiin ja ne välituloksetkin. Keliakian hoito on sikäli kehittynyt, että ruokia on tullut isompiin kauppoihin lisää, mutta testit ovat pysyneet ja muu diagnostiikka "kivikauden aikaisina"


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      405
      1696
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      145
      1101
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      87
      1055
    4. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      66
      1046
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      94
      952
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      142
      802
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      731
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      669
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      644
    Aihe