Kävipä näin tänä kesänä: Haarapääskypari pesi kuten ennenkin ja sai 5 poikasta, jotka poistuivat pesästä heinäkuussa kuten normaalistikin. Samaan aikaan tuli toinen pari ja "valloitti" pesän ja aloitti pesinnän. Lienee ensimmäinen pesintä epäonnistunut tms. Nyt ovat jo pääskyt parveilleet ja lähteneetkin ainakin osittain täältä Pohjois-Karjalasta. Sitkeästi tämä pari yrittää ruokkia vielä lähes untuvikkoja poikasia pimenevinä iltoina. Kylmenevääkin on luvassa. Eipä taida tulla noista Afrikkaan lähtijöitä? Vilkaisin eilen varovasti pesään ja ainakin 3 nokkaa näkyi. Saas nähdä, mutta taitaa olla tuhoon tuomittu tuo pesintä, vai mitä luulette?
Haarapääskyn pesintä
8
3767
Vastaukset
- ehdi
millään muuttokykyisiksi, vaikka lentokykyisiksi ehtivätkin. On hyvin todennäköisesti tuhoon tuomittu pesintä.
Haarapääsky voi kyllä tehdä toisenkin poikueen kesässä. Luulen, että alkuperäinen pari teki samaan pesään uuden poikueen. Monesti käy vielä niin, että ensimmäisen pesän poikue osallistuu uuden poikueen ruokintaankin. Kummallista, mutta totta.- peenaa
...minunkin mielestä oikeassa, eivät ne ehdi. Voi olla samakin pari toisella pesinnällä. Oli vaan minun mökillä tuo yksi ainoa pesä, siis tämän kesäinen jossa elämää...ruokkimassa ei kyllä ole kuin tuo kaksikko.
...koska säät ovat oikullisia. Minulla navetassa ainakin 4 pääskysen pesää ja yksi poikue vähän jäljessä muista. Navetassa on ruokaa paikalla ja hirveä huiske käy kun lapsia ruokitaan.Osa pojista jo lentelee maitoputkille odottelemaan ruokaa. Isäntä kyllä muistaa tapauksen,että liian myöhään pesinyt pariskunta huomasi pesinnän tuhoontuomituksi ja pudotti koko pesän poikineen ja lähti etelään. - Viime syksynä oli jo pakkasia ja yhdet poikaset ruokittiin kokonaan navetassa ja sitten vaan yhtenä iltana niitä ei enää ollut. Lähtivät "äkkilähtönä".
- peenaa
..., mutta kun tuossa minun kesäpaikan navettarakennuksessa jossa pesivät, ei ole karjaa ja muutenkin se on metsän keskellä:)
- pääskyset
Muutama vuosi sitten osalla pääskysistä oli kahdet poikueet. Kun ilmat syksyllä nopeasti kylmeni oli yhtenä iltana orsilla kauhea konsertti. Ihmettelin mistä moinen johtui. Aamulla muut olivat lähteneet. Yksi pesällinen oli jäänyt vielä tankkaamaan, kun poikaset eivät olleet vielä aivan matkustus kunnossa. Lähtökokousta siellä pidettiin. Tiedä sitten miten noille lopulta mahtoi käydä. Viikon kahden päästä olivat poissa.
- peenaa
...sieltä pesästä lähti viides tai kuudes päivä syyskuuta. Lentelevät ja huilailevat langalla ja antennin päällä. Pari ruokkii ja aamupakkasella lämmittelevät auringonpaisteessa. Vielä näkyy löytyvän hyönteisiäkin. On ollut viime päivinä jopa 15 astetta iltapäivällä. Toivottavasti vielä ainakin viikko olisi tälläistä keliä. En tiedä sitten jaksavatko kehittyä pitkälle muuttomatkalle. Ihan virkeältä kyllä vaikuttavat.
- peenaa
..niin kirjoitanpa vielä. Siis kaksi poikasta varttui ja lenteli pihapiirissä. Näyttivät elinvoimaisilta. Kyllä ne "taipaleelle" tuntuivat selvinneen. 17-20.9 välisenä aikana olivat sitten häipyneet. Samalla seudulla oli ollut muitakin, minäkin näin peltoaukealla lentävän 17.päivä ainakin viisi muuta haarapääskyä. Aika lämmintä ja aurinkoistakin on ollut. Voihan olla, että linnut ennustavat pitkää syksyä ja pesivät kahdesti?
- Yhteiseloa
Oli vanha aloitus, mutta laitanpa oman huomioni vuodelta 2014. Mökin hirren päällä oli pesä viime kesältä. Silloin emme täällä paljoa olleet.
Nyt on toinen pesällinen poikasia ilmestynyt, kun olin vajaan viikon poissa. Kova sirkutus käy emojen ruokkiessa poikasiaan. Alussa olivat häiriintyneen oloisia, kun tulimme ennen vappua. Linnut tuli vähän myöhemmin. Sama pari siis.
Niitä on mukava seurata. Terassillakin kiertävät ympärillä joskus, eivät enää häiriinny meistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,714235Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt152704Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242387Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod142277Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072183Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1092183Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992131Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6071937MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141915Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673