Mulla on ongelmia mitä naisiin ja heidän kanssaan läheisempään kanssakäymiseen tulee. Mulla on vaikeuksia pitää naisia ystävinäni, koska mulla on taipumusta kokea jonkinasteista ihastusta ja omistushalua vähän kaikkiin.
Näistä on seurannut yleensä vain ongelmia ja lopulta olen päätynyt välttelemään heitä ja suhtautumaan heihin välinpitämättömästi. Lisäksi koen naisia kohtaan yleisesti jonkinlaista vihaa, joka lienee todellisuudessa pelkoa.
Joo, en ole koskaan seurustellut ja niistä vähäisistäkin säätämisistä on jäänyt vain traumoja.
Nyt olen alkanut miettimään, että mikäli joskus mielisin saada peräti parisuhteen, niin tää juttu olis hyvä saada kondikseen. Jos sitä edes saa enää, olenhan kohta 30v?
Eli miten tästä nyt, jonnekin lääkärin puheille sanomaan että on päästään vialla ja vihaa ja pelkää naisia? Ja se sitten passittaisi jonnekin sohvalle makaamaan ja avautumaan naistraumoistani?

Vastaukset 1
Vanhimmat
mutta eiköhän kannata silti yrittää kömpiä sen yli. Tekisit itsellesi melkoisen palveluksen. On olemassa naisia, joita kannattaa pelätä, ihan kuten miehiäkin. Suurin osa meistä ja heistä on kuitenkin kunnon ihmisiä. Rohkeasti vaan!