Miten ja milloin olette testanneet tai muuten ottaneet yhteyttä lääkäriin, jos olette epäilleet perinnöllistä sairautta? Tarkoitan sellaisia, jotka eivät päällepäin näy, esimerkiksi verenpainetautia, sydänsairauksia, sokeritautia ja muita mitä suomalaisessa väestössä esiintyy runsaasti?
Meillä kolmella lapsella on ollut outoja oireita, johon ei ole tähän mennessä löytynyt syytä. Mutta eipä ole vielä kunnolla tutkittukkaan.
Meillä kolmella lapsella on ollut outoja oireita, johon ei ole tähän mennessä löytynyt syytä. Mutta eipä ole vielä kunnolla tutkittukkaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
nyt esiintyy yleensä vaan diabetesta ja sitäkin vähän. Jos epäilet lapsillasi jotain olevan, niin lääkäri kyllä tutkii jos näkee aiheelliseksi. Juttele siis oireista terkkarin kanssa. Hän ohjaa sinut lääkärille lastesi kanssa jos on tarpeen. Et varmaan halua lapsillesi tehtävän kokeita turhaan. Mutta jos tosissaan on huolissaan, voi keskustella terkkarin kanssa.
tai yksityiselle. Monia sairauksia nähdään ihan yksinkertaisella verikokeella.
Jos tauti on perinnöllinen niin silloinhan s eon jommallakummallla tai molemmilla vanhemmilla joten siitähän sen jo tietää? Lasten oireet on sitten helppo tutkia asian suhteen.
Jos nyt puhutaan noista taudeista joita luettelet niin nehän on useimmiten elintapa kuin perinnöllisyys asioita. Toki on sukuja joissa jotakin tauti aon paljon ja altistavia geenejä yms, mutta lopulta elintavat ratkaisee eniten asiassa.
Jos lapsilla on oireita niin lääkäriinhän sitä mennään?
Minä kävin mieheni kanssa perinnöllisyyspolilla ennen raskautta, koska kummallakin on sisarus, jolla on perinnöllinen sairaus.
Huonoa tuuria, koska kyseessä on sama sairaus kummankin suvusta.
Onneksemme lapsemme on terve, mutta todennäköisyys tuohon sairauteen olisi ollut yli 20-kertainen kuin "terveistä suvuista".
Sairautta voi kantaa, vaikka itse olisikin terve.
Niin mikäli on kys epeittyvästi perinnöllisestä taudista niin silloin matemaattisesti neljästä jälkeläisestä yksi on sairas, yksi on terve ja kaksi kantajia. Tosin riski on joka raskaudessa sama tai joka lapsen kohdalla..
Tietyt sairaudet ja riski niihin toki lisääntyy kun niitä suvuissa on, mutta jos puhutaan noista kansantaudeista niin samaa kaavaa tuskin on soveliasta käyttää.
Itseasiassa kantaja ei ole terve varsinaisesti aina vaan monen sairauden kohdalla kantajallakin voi olla joitakin oireita ilman itse sairautta. Tai oireet esiintyvät jopa niin että niitä ei huomata, mutta seuraava sukupolvi on sitten sairas jo lapsena. Tämäkään ei liene sopiva tilanne aloittajan kyssäriin?
Juttusi pointti on silti se sama, jota yritin tuoda jo esiin: jos suvussa on perinnöllinen sairaus se on kyllä yleensä tiedossa ja se voidaan usein tutkia. Tosin ainahan on sairauksia joita voi todeta vasta syntyneellä lapsella, mutta siitähän tässä oli kai kyse alunperin?
Vastasinkin tuohon kun sanoit, että "Jos tauti on perinnöllinen niin silloinhan se on jommallakummalla tai molemmilla vanhemmilla".
Esimerkiksi juuri tämä meidän sukujen sairaus näkyy jo ultrassa(jossa kävin 4 krt raskausaikana) ja viimeistään lapsen syntyessä. Kantaja on tässä kyseisessä sairaudessa täysin terve, mitään "välimuotoa" ei ole ja hoitona on vastasyntyneen välitön leikkaus.
Mieheni isä sai vähän alle 50v. sydärin.Mieheni sai 35v.sydärin.Korkea kolesteroli "tukkii suonia",ruokavaliolla ei väliä.Toki ne "pahimmat" on karsittu ruokavaliosta pois.Nyt molemmat miehet lääkityksellä,periytyvää.
12v.pojallamme korkea kolesteroli jo nyt.Nyt sitä seurataan ja kunhan vanhenee niin lääkitys odottaa.Poika toteskin et josko hän saiski sydärin kakskymppisenä ni vetäis suvun "pohjat".Neljällä tyttärellämme arvot ok.Lääkärikin totesi että suvun miehet ovat SE riskiryhmä.
juuri nyt tänä kesänä 5v tytön tutkimuksissa että hänellä on keliakia geeneissä,vaikkei se ollutkaan hänen tutkimuksensa syy ja meillä ei kummallakaan puolella ole todettu kellään sitä....
Minulla,äidillä,keliakia.Mutta meidän 5 lapsella ei ole kyseistä sairautta.Eikä miehellä.Eikä kummankaan suvussa lainkaan.Ja minullakin diagnosoitiin se vasta 30-vuotiaana.Minultakin löytyi reumatutkimuksissa keliakia.Nivelsärkyjä kun oli,ja on talvisin edelleen.Keliakia kun aiheuttaa kaikkea "muuta kivaa" oheen.