Näin
tiedettiin eilisiltana abc:llä.
Valheiden lähettäminen hallinto-oikeuteen on virkarikos.
tiedettiin eilisiltana abc:llä.
Valheiden lähettäminen hallinto-oikeuteen on virkarikos.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
lainmukaisesti
ja valtuuston työjärjestyksen mukaisesti kutsuttu kokoukseen el kuusi päivää ennen kokousta.
Näin
ei tapahtunut, vaan viime minuuteilla vielä painostettiin saapumaan.
Perusteena
lainvastaiselle menettelylle käytettiin määrällistä lukemaa eli 18 valtuutetun koolle saamista.
Hallitus
väittää, että valtuutettu Heikki Pitkälä ei ole esteellinen.
Heikki Pitkälä
on osallinen koululautakunnan jäsenenä lainvastaisiin ketjutuspäätöksiin .
Joista hallinto-oikeus tuomitsi huhtikuussa 2007 huomattavat sakot.
Ne
maksettiin juuri viime tilikaudella 2007.
Valtuutettu Heikki Pitkälä on 10 vuotta vastuussa toimistaan , kuten muutkin .
Heikki Pitkälä
oli valtuustossa myöntämässä itselleen tili-ja vastuuvapautta.
Se on selkeästi lainvastaista.
Eli hänen esteellisyytensä on täysin selvä.
Valtuutettu
Heikki Pitkälä
jääväsi tiistaina itsensä, mutta keskiviikon jatkokouksessa ilmeisesti kepulaisten painostuksesta osallistui kokoukseen.
Hallituksen
laiminlyönnit pitää myös tunnustaa.
Hallitus
ei ole puuttunut mitenkään koululautakunnan lainvastasiin toimiin eikä ole käynnistänyt ketjutuskorvausten perintää koululautakunnan jäseniltä ja sivistysjohtajalta vahingonkorvauslain mukaisesti.
Hallitus
on siten toiminut kaupunkimme asukkaiden etujen vastaisesti.
olis tarpeen saada nimilista.
Että voi kylällä heitä "puhutella".
eli
rehellisyys ja lainmukaisuus on sivuseikka.
nuin vaikeeta.
sortuneilla olla ne vaikeet ajat.
Tollo
tässä taas tuumaa.
kun
valheiden polkua vaelletaan.