Yksityistä rokotetaan jätteistä

Mitä pienempi jätteiden tuottaja, sitä ankarammin häntä kohdellaan nykyisin. Isohkot eläintilat saavat levittää lantansa pelloilleen ja puristenesteet luontoon, mutta vesivessa kielletään maaseudun asukkailta, jos ei rakenna kallista imeytyskenttää.

Maanviljelijä saa levittää eläinten ureat omaan peltoonsa, mutta ihmisten jätekaivoja hän ei saa tyhjentää luvallisesti. Tienaa kai liikaa, jos sortuu moiseen tekoon. Ihan hyvin voidaan antaa maanviljelijöille oikeus hakea hyvä lannoite pelloille, sillä erillisen umpikaivon rakentaminen vesivessoille ei ole vaikeata. Kaikki hyötyisivät tuollaisesta päätöksestä.

Kaikkein hankalimmat myrkyt ovat siis ihmisten ja eläinten tuottamat eritteet, joita tosin on aiemmin pidetty lannoitteina. Urea eli pissa on lopulta voimakkaampaa kuin selvä paska. Monenkin vanhuksen kukkarolle on jo ehditty, kun on manattu pissan pahuutta luonnolle.

Paperitehtaiden halu alkaa suojella luontoa oli aikoinaan vähäinen, mutta loppujen lopuksi siitä koitui taloudellista hyötyä energiasäästöinä yrityksille. Ongelmallisia tynnyreitä nakottiin ennen meriin, mutta nykyään Ekokem tuottaa kaukolämpöä jo parin kaupungin tarpeisiin myrkyistämme.

Jätesäiliöiden tyhjennysmaksu sen sijaan on paikallaan, koska se on halvinkin tapa päästä eroon roskista.
31502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Siitä vaan omakotitalon saostuskaivo imuvaunuun ja kalkkia säädetty määrä perään. Eli liete täytyy kalkkistabiloida nostamalla ph. taudinaiheuttajien tuhoamiseksi. Sinne sitten sianlietelannan jatkoksi pellolle puskemaan kasvustoa.

Äänestä
  • Löpöä ei saa käyttää traktorissa, jos sillä tyhjennetään saostuskaivoja, joten maajussit eivät voi viedä hyvää lannoitetta pelloilleen. Kalkitus on syytä tehdä muutoinkin´.

    Äänestä

Eli me pienet emme saa "palvella luontoa" toimenpiteillämme, ellei siitä ole "taloudellista hyötyä" isoille!
Tehkäämme vallankumous oikeutemme puolesta päättää itse kaikesta arkielämässämme jota ei koske taloudellista toimintaa. Es. miten rakennamme oman perheen tilat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vetosolmu kirjoitti:

Mitä pienempi jätteiden tuottaja, sitä ankarammin häntä kohdellaan nykyisin. Isohkot eläintilat saavat levittää lantansa pelloilleen ja puristenesteet luontoon, mutta vesivessa kielletään maaseudun asukkailta, jos ei rakenna kallista imeytyskenttää.

Maanviljelijä saa levittää eläinten ureat omaan peltoonsa, mutta ihmisten jätekaivoja hän ei saa tyhjentää luvallisesti. Tienaa kai liikaa, jos sortuu moiseen tekoon. Ihan hyvin voidaan antaa maanviljelijöille oikeus hakea hyvä lannoite pelloille, sillä erillisen umpikaivon rakentaminen vesivessoille ei ole vaikeata. Kaikki hyötyisivät tuollaisesta päätöksestä.

Kaikkein hankalimmat myrkyt ovat siis ihmisten ja eläinten tuottamat eritteet, joita tosin on aiemmin pidetty lannoitteina. Urea eli pissa on lopulta voimakkaampaa kuin selvä paska. Monenkin vanhuksen kukkarolle on jo ehditty, kun on manattu pissan pahuutta luonnolle.

Paperitehtaiden halu alkaa suojella luontoa oli aikoinaan vähäinen, mutta loppujen lopuksi siitä koitui taloudellista hyötyä energiasäästöinä yrityksille. Ongelmallisia tynnyreitä nakottiin ennen meriin, mutta nykyään Ekokem tuottaa kaukolämpöä jo parin kaupungin tarpeisiin myrkyistämme.

Jätesäiliöiden tyhjennysmaksu sen sijaan on paikallaan, koska se on halvinkin tapa päästä eroon roskista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu