jolla pääsee "tiloihin", kuka muistaa myyntinimen? Muita reseptivapaita lääkkeitä tai luontaistuotteita bentsojen tilalle??
Reseptivapaa
matkapahoinvointilääke
42859
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tiedän myynti nimen, mutta jätän mainitsematta että mikään teini ei mene sillä itseään vahingossa tappamaan ja että sitä saisi jatkossakin ilman reseptiä. Tiesithän, että sen päihdyttävän ja tappavan annoksen raja on mitättömän pieni ja sama annos mikä päihdyttää toisen taas tappaa toisen.
Ja tiesithän myös että kyseisen matkapahoinvointi lääkkeen vaikutuksella ei ole mitään tekemistä bentsojen kanssa.
Tämä kyseinen lääke tuottaa toisinaan jopa aitoja hallusinaatioita, eli harhanäkyjä joiden luulee olevan tosia. Ja vaikka niiden tajuaakin olevan harhoja, niin silti ne näyttävät täysin tosilta.
Lisäksi tasapaino heittää voimakkaasti, suu kuivuu älyttömästi ja puhe menee puuroksi.
Sanottakoon nyt vielä että se on jokaisen oma päätös mitä nauttii, mutta kannattaa aina pitää vastuullisuus mukana. Ja silloin kun on vastuullisuus mukana tietää mitä nauttii ja miten se vaikuttaa. Eli on ottanut asiasta selvää.
Pitäiskö pää saada sekaisin?
Voi sua raukkaa, apteekin tätinä
en kerro, millä aineilla saisit
mahdollisesti mahan sekaisin ja
pääsi!!
Marzine - http://fi.wikipedia.org/wiki/Syklitsiini
Resilar - http://fi.wikipedia.org/wiki/Dekstrometorfaani
Laillisia ja reseptivapaita hallusinogeeneja.
Lääkkeitä parempi vaihtoehto on esim joidenkin kukkien siemenet sekä muskottipähkinä jauheet. Santa Maria muskottipähkinä on tehokas, parempi kuin Meiran, varmaan Meirasta on hallusinogeenejä yritetty koittaa liottaa pois koska vaikutukset näillä jauhetuilla ihan eri luokkaa. Monta kertaa testanneena voin sanoa näin.