Vapiseminen

minulla on ihan samantyylisiä juttuja. ollut vuosia. kyllä siihen tavallaan tottuu,siis noin henkisesti sopeutuu tilanteeseen.että tällaista tämä on,mutta eihän se helppoa ole.
Onneksi on kuitenkin lääkkeitä,joilla elämästä selviää jollain tapaa.
Tulee kuitenkin onnen hetkiä,surujen lisäksi,ihan kuin muillakin.Ehkei kukaan tässä elämässä selviä ilman vastoinkäymisiä.Jokaiselle kai varattu jotain...
Koita kuitenkin löytää niitä onnen hetkiä,joista saat voimaa ja muiista ettet ole ainoa jolla tallaista on.

Ymmärrän sinua hyvin.Minuakin alkaa toisinaan vapisuttaa aivan yhtäkkiä,pää tärisee,poskilihakset nykii,kädet tärisee..kamalaa.Vapina tulee aivan läheistenkin seurassa.Työpaikan kokouksissa joudun turvautumaan rauhottaviin lääkkeisiin,ja toisinaan kun alan vapista keksin tekosyyn,että minua huimaa tai pyörryttää.Ikävintä vapisemisessa on sen näkyvyys,sitä ei voi peittää.Olen käynyt terapiassa yhteensä seitsemän vuotta,eikä se ole auttanut.Välillä tuntuu,etten jaksa enää....Minäkin lihoin masennuslääkkeistä kolmekymmentä kiloa.Tämän ongelman vakavuutta eivät ymmärrä muut kuin me,jotka siitä kärsimme.
Elämä tuntuu toisinaan helvetiltä!Tiedän,että meitä vapisevia on paljon.....

Vapiseminen on kieltämättä rasittavaa... Joidenkin ihmisten läsnäolo tai julkinen esiintyminen joskus aiheuttaa sitä. Tosi ärsyttävä ja turha ongelma... Siitä asti kun vaiva ilmaantui, oon kuitenkin yrittänyt pärjätä sen kanssa ja tehdä myös niitä asioita, mitkä sitä aiheuttaa. Ei se aina helppoa ole, täytyy myöntää, mutta ei ole mitään muutakaan tapaa. Yleensä kun jokin tilanne tai henkilö tulee tutummaksi, se ei ole enää niin hankalaa.

Mitään muuten kivoja tai itselle tärkeitä asioita ei pitäisi joutua jättämään tuollaisen takia. Monet ihmiset ovat tyynen ja rennon oloisia, mutta samalla paljon pahemmin estyneitä.