Toivon yleistä kannanottoa SRK:lta iPodeihin ja muihin taskussa kuljetettaviin mediasoittimiin. Alkuun ihmettelin suuresti, kuinka tällaset mediasoittimet voivat olla niin suosittuja, että samassa perheessä niitä ruikuttavat jo useammat.
Ja että kuinka paljon niiden parissa kulutetaan aikaa silloin, kun ei olla tietokoneen ääressä.
Selitys on löytynyt, iPodeilla voi katsella elokuvia, kuunnella musiikkia(myös sopimatonta) ja turmella itseään näin salakavalasti.
Ehdotin lapsillemme omaa soitinta huoneisiin, mutta nämä torjui sen siitäkin huolimatta, että olisin ostanut heille kalliimmat stereot, kuin mitä iPod Classic tai Creativen Zenit maksavat.
Syy tähän täytyy olla siinä, että korvalapuilla on niin helppoa kuunnella epäsopivaa musiikkia ja katsella salaa elokuvia.
Onneksi minun vanhin poikani tietää näiden päälle ja hän sanoi, että iPod on vaarallinen väline väärin käytettynä, sillä nykyään netistä saa mielettömästi leffoja sille ihan kädenkäänteessä. Monilla hänen kavereillaan iPod on vienyt uskon. Junamatkoilla yms. katsotaan elokuvia ja kuunnellaan lenkkeillessä tms. maailmallista musiikkia.
Toivoisin siis, että SRK ottais julkisen kannanoton tällaisiin vaarallisiin mediasoittimiin!

Vastaukset 7
Vanhimmat
IPod on jo käsittelyssä tässä ketjussa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000037360750
iPod, kuten monien muidenkin teknisten vempeleiden alituinen kehittyminen ovat jos mitkä ajankohtaisia huolenaiheita. Niistä ei voi puhua liikaa. Jos ihmiset eivät ole perillä näistä nykyajan kotkotuksista, niin nuoremmathan voivat tehdä niillä vaikka mitä. Ihan tahattomastikkin siis. Synnin raja hämärtyy usein teknisissä vempeleissä. Esimerkiksi internet on vienyt valitettavan monelta uskon. Internetistäkään ei voi koskaan puhua liikaa. Päivämiehessä ja useilla seurakuntapäivilläkin on toivottu, että kodin yhteinen tietokone sijotettaisiin yleisiin tiloihin, esim keittiöön, jolloin lapset eivät harhaudu niin helposti väärille sivuille. Tietokoneita ei kannata hankkia lasten huoneisiin, sillä tällöin valvominen vaikeutuu.
Ipodeissa on se valtavan huono asia, että niitä ei voi käytännössä valvoa mitenkään. Mistä minä voin tietää, mitä kukain tekee iPodeillaan lenkkeillessä, bussilla matkattaessa jne. Harmillisen monet käyttävät näitä laitteita juuri epäsopiviin asioihin.
Vanhin pojistani kävi kotikoneemme läpi ja hän löysi läjäpäin iPod-elokuvia, DVD-tallenteita ja maailmallista musiikkia. Siitä lähtien meidänkin talossa on noudatettu päivämiehestä tuttua neuvoa. Tietokone siirrettiin olohuoneeseen. Seurojen aikana taas modeemi laitetaan lukkojen taakse. Lapsemme ovat närkästyneitä, sillä iPodit eivät ole ihan ilmaisia. Eräs pojistamme tosin uhosi, että kyllä hän voi ladata iPodiinsa sisältöä vaikka kavereilla, ettei se ole siitä kiinni.
Mistä ihmeestä nämä lapset saa sitten tällaisia kalliita laitteita haltuunsa? Tätä olen ihmetellyt suuresti, sillä me emme ole ainuttakaan sellaista ostaneet.
Teknisillä vempeleillä voi harrastaa kaikkea tuota mitä sanot, mutta niitä suurempi huolenaihe perheessänne tuntuisi olevan keskusteluyhteyden puuttuminen lasten ja vanhempien väliltä. Mistään ihmeestä tietokoneelle kasaudu elokuvia ja maailmallista musiikkia puhumattakaan siitä, että ihmeen vaikutuksesta lapsilla iPodeja hallussaan olisi.
On ajankohtainen asia tai ei, niin yksi avaus riittää / asia.
Jos internet vie uskon, niin kerropa, minne se sen vie ja millä protokollalla.
Tässä on jokaisen uskovaisen vain itse valvottava omantuntonsa puhtautta. Ei me voida lähteä synnillistämään teknisiä laitteita! uskovainen vaan ei halua kuunnella maailmallista musiikkia eikä katsele elokuvia. Niin yksinkertaista se on, uskovaiselle.
jää vain vanhojen köpöjen yhteisöksi, hukkaan menevät suuret pytingit!
mie oon lestatiolainen, mie oon vähän tyhmä, mie ku en saa opiskella.
sit mie en saa kuunnnella ipotii, mie ensaa kattoo telkkuu, mie saan kattoo vaan mulkkuu, mut mie oonkin tällänen tyhmä lestatiolaistyttö